Yoogaia – kehonhuoltoa kotioloissa

ALUNPERIN JULKAISTU 26.1.2015

Kuulostaapas maksetulle otsikolle. Mutta ei, valitettavasti kukaan ei maksa mulle tämän kirjoittamisesta yhtikäs mitään. Ajattelin nyt vaan mainostaa teille tällaista palvelua, koska olen viimeisen viikon aikana herännyt taas tähän lihashuollon tärkeyteen ja kokenyt tämän palvelun erinomaisen hyväksi.

Yoogaia-offers-live-interactive-online-yoga-classes-that-can-be-attended-from-the-comfort-of-your-own-home..png

Yoogaia on siis nettipalvelu, jossa voi katsella joko live-tunteja tai tallenteita. Palvelu on kehitetty Suomessa, mutta ohjaajia on Suomen lisäksi mm. Hong Kongista ja Lontoosta. Tunteja löytyy moneen makuun: erilaisia joogatunteja, pilatesta, syvävenyttelyä, meditointia, putkirullausta ja niin edelleen. Kun rekisteröityy, saa ensimmäisen viikon ilmaiseksi, jonka jälkeen voi halutessaan ostaa kuukauden, 4 kuukautta tai vuoden. Tammikuun loppuun saakka tuon vuoden saa hintaa 120 euroa! Mikä on mielestäni aivan törkeän halpaa. Läheisellä joogakoululla kuukausimaksu on 150 euroa (!!!), joten aika paljon mieluummin valitsen tuon 120 euroa vuodessa, vaikkei se sisälläkään vieressä olevaa ohjaajaa tai lämmitettyä joogasalia. Tässä välttyy myös siltä ikuiselta lähtemisen vaikeudelta, kun ei tarvitse lähteä kotoa minnekään 😉 Jos haluaa, niin henkilökohtaista ohjausta saa livetuntien aikana webcamin kautta. 

Itse olen viikon sisällä testannut ainakin seuraavanlaiset tunnit: Syvävenyttely, Foamroller Massage, Detox Flow, Stretch & Relax, Pilates Core ja Selkä. Ja voin kertoa, ettei kroppa ole piiiiiitkään aikaan tuntunut näin hyvälle. Tuntuu, että kroppa toimii joka suhteessa aiempaa paremmin. Toki kaikkia jumituksia ei viikossa saa pois, kun niitä on kerennyt kertymään aika huimasti, mutta huomattava ero kuitenkin aiempaan verrattuna. Selkä on ollut niin jumissa pitkään, että ihan jo pelkkä kenkien laittaminen jalkaan on välillä tuntunut sille, kuin puukkoja iskettäisiin selkään. On ollut sellainen tunne, että kuona-aineetkin on ja pysyy kehossa eikä liikahda sieltä minnekään. Tämä on tietenkin vaikuttanut aika vahvasti myös treenaamiseen, joka on ollut melko tehotonta lähiaikoina. Toki osaan venytellä ja joogata ilman ohjaustakin, mutta itseäni ainkin nuo ohjatut tunnit motivoi ihan eri tavalla ja oppii samalla uusia vinkkejä kehonhuoltoon 🙂

Viikonloppuna tulikin sen verran hölläiltyä syömisten suhteen, että tänään täytyy tempaista aika kovat selkäsaunat salilla. Lauantaina kävin tekemässä olkapäät ja ojentajat, jonka jälkeen päädyttiin illastamaan Flamingoon kreikkalaiseen ravintolaan. Olihan muuten huikean hyvää sapuskaa. Kotona odotti ei-niin-terveellistä-mutta-järrrrkyttävän-taivaallista appelsiinisuklaajuustokakkua. Ahhhh. En muista milloin olisin viimeksi leiponut jotain muuta, kuin raakakakkua. En nykyään enää ikinä tee muuta. Mutta nyt tuli tehtyä ihan suunnitellusti tällainen syntinen herkku, joka vei kyllä kielen mennessään. 

 

10945288_764096600345528_1104260474_n.jpg

Pumppipamppivessaselfie

 

Eilen sitten käytiin pienellä aamureippailulla ja lähdettiin pyörähtämään Helsingissä, missä eksyttiin Vapianoon syömään Pasta Carbonaraa. En ole syönyt pastaa varmaan pariin vuoteen, joten ei ehkä ollut maailman paras olo tämän jälkeen, mutta oli kyllä ehdottomasti parasta pastaa, mitä olen ikinä syönyt! Aika hauska konsepti, tuolla tehdään ruoka siinä asiakkaan nenän edessä odotellessa, pastankin he ilmeisesti valmistavat itse paikanpäällä. Vapiano löytyy rautatientorin kupeesta, mikäli kiinnostaa testata 🙂

monkeybananasmile.jpg

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille 🙂

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

Uuden vuoden uudet maisemat

ALUNPERIN JULKAISTU 17.1.2015

Uusi vuosi toi tullessaan paljon uusia juttuja. Aiemminkin jo vähän niistä mainitsin. Kirjoittelualtiivisuus on ollut aika vähäistä, koska kaikki energia on mennyt aika lailla muuttoon ja siihen liittyviin juttuihin. Vaikka uudet jutut toki piristää, niin on niissä ne kääntöpuolensakin. Ensinnäkin se pakkaaminen. Voi jumalauta. Kenkiä ja vaatteita lähti aika urakalla kirppiskasseihin, saa nähdä päätyykö ne joskus vielä sinne kirppikselle asti… (Edellisessä muutossa lajitellut kirppiskamat odottaa nimittäin edelleen noin vuoden jälkeen varastossa inspiraatiota…) 

           blogger-image-1612812680.jpg
En tiedä, mikä olisi se ärsyttävin vaihe – pakkaaminen, kantaminen vai purkaminen. Sekin on kyllä aika raivostuttavaa, kun ei muista, minne on minkäkin tavaran työntänyt. Ja kun kaikki tavarat on saatu mahtumaan jonnekin, niin aina tulee vielä ne muutama juttu, jotka pitäisi vielä saada mahtumaan. Hmmh. Toivottavasti ei tarvi muuttaa ihan hetkeen.

              blogger-image--1378340983.jpg

Uuden työpaikan suhteen ajattelin, että minähän kyllä handlaan ne hommat, menen vaan sinne ja alan hommiin ja that’s it. Nooo, ensimmäisellä viikolla olo on ollut kuin ensimmäisen vuoden opiskelijalla. Saa nähdä montako viikkoa menee että pääsen toisen vuoden opiskelijan tasolle. Vaihdoin siis Oulun keuhko-osastolta Vantaan keuhko-osastolle sairaanhoitajan hommissa, eli potilasmateriaali on melko pitkälle samanlaista. Asiat vaan voi tehdä näköjään niin monella eri tapaa. Tämä opiskelijan roolissa oleminen on ollut melko väsyttävää, en ole paljon muuta jaksanut kuin käydä töissä ja pari kertaa salilla vähän heiluttelemassa jäseniä. Ja on muuten nukuttanut! 

Kulttuurishokki on ollut yllättävän vähäistä, vaikka ensimmäisen työpäivän ja bussilla seikkailun jälkeen taisinkin manata muuttavani takaisin Ouluun. Työpaikassa ei siis ole valittamista, mutta paikallisliikenne ja aamuruuhkat ovat aiheuttaneet hampaidenkiristystä. Mutta olen hartaasti vannonut itselleni että opettelen hyödyntämään paikallisliikennettä ja luovun autosta, joten opetellaan nyt sitten pönöttämään bussipysäkillä ja myöhästymään joka toisesta bussista ja olemaan silti silleen coolisti saamatta hermoromahdusta vaikka myöhästyy töistä. En tiiä, kai siihen joskus tottuu. 

Hirveen sopivaan aikaan aloitin myös ravitsemustieteen perusopinnot. Tiistaina oli ensimmäinen verkkoluento, jota odotin kovasti. Asia oli kyllä ihan varmasti mielenkiintoista, mutta heräsin noin varttia ennen luennon loppua, joten hieman saattoi pari juttua jäädä sieltä hämärän peittoon… Nooo, onneksi ensimmäisen tehtävän palautus on vasta tiistaina, enkä ole vielä hankkinut lähdemateriaalialejakaan mistään. Öhmmm. Luotan siis jäätävään osaamiseeni, ei kai tässä muuta voi. 

No mutta on sitä paljon kivaakin tässä kaikessa uudessa. Asunto on aivan ihana. Korkeat huoneet, isot ovet ranskalaiselle parvekkeelle, oma sauna, sisustaminen on ollut kivaa 🙂 (Kannattaa muuten hankkia puhelimeen saatava netti-TV systeemi, jos haluaa miehen mukaan Ikeaan.) 

                            blogger-image--2078160838.jpg

Sijainti on mahtava, Kartanonkoski on aivan ihanannäköistä seutua, tuntuu ihan kuin asuisi jossain ulkomailla kun talot on niin hauskannäköisiä. Ulkoilumaastoja ei voi muuta kuin hehkuttaa, luonnonpuistoja löytyy melkeinpä kivenheiton päästä. Jumbo on lyhyen kävelymatkan päässä, samoin lähin kuntosali ja Jufu, jossa tuli eilen vedettyä napa täyteen sushia ja kinkkiä. Ja oli muuten hyvvää.

 

blogger-image--2029276814.jpg

Aamulenkkimaisemia

blogger-image-982991330.jpg

Hyvä on oikeasti sekin, että se paikallisliikenne kulkee kohtuu tiuhaan joka suuntaan ja matkustaminen on halpaa. Työkaverit on olleet mukavia. Koirat on kotiutuneet melko helposti ja kerrostaloasuminen on ainakin tähän asti sujunut oikein hyvästi. Kaiken lisäksi saan asua ihan parhaan ihmisen kanssa, joka sentään yrittää pidätellä nauruaan, kun saan ”pieniä” muuttostressin aiheuttamia hermoromahduksia muutaman kerran päivässä. Kuten eilen, kun housut oli hukassa. KAHDET. On se nyt kuitenkin melko vakava juttu. 

Jospa tässä vielä kotiutumisen myötä saisi treeneistäkin kunnolla kiinni. Kuntosali on vielä vähän mietinnässä, ollaan nyt käyty Evolla koska siihen kävelee viidessä minuutissa. Muuutta se on melko ahdas paikka. Elixia olisi lähellä, mutta ihan liian kallis. Ja kun nyt tuosta autosta ajattelin luopua, niin saapa nähdä, minkä salin sitä keksii. Treenaaminen on nyt kyllä tökkinyt, tartteisin hierontaa ihan urakalla ja lisäenergiaa jostain. Varmasti tosin nyt tämä kaikki uusi elämässä syö aika paljon tuota virtaa, pitäisi vaan osata olla armollinen itsellensä. Sitä hommaa en vaan kovin hyvin handlaa. 

Nyt muuten tammikuun kunniaksi kannattaa panostaa itseensä ja laittaa ne uuden vuoden lupaukset sellaiselle tasolle, ettei niitä tartte enää ensi vuonna tehdä 😉 Fitmaxin verkkokaupasta saa koodilla kaveri 10 prosenttia alennusta, kannattaa myös kurkistaa tammikuun tarjoustuotteet

Ja vielä yksi asia, jota on aivan PAKKO HEHKUTTAA! Puhdas+ sarjaan on vihdoin saatu puhdasta, laadukasta magnesiumsitraattia, joten kipinkapin ostamaan hinta-laatusuhteeltaan mainiota (väittäisin halvaksi) magnesiumia ILMAN mitään ylimääräisiä kökköainesosia 🙂 Pari sanaa tuotteesta ja sen vaikutuksesta unentuloon löytyy Samin kirjoituksesta täältä. Tuotetta voit ostaa lähimmästä terveyskaupasta tai vaikkapa täältä 🙂

           blogger-image--339881953.jpg

 

Suhteet Oma elämä Mieli