Elämäni hikisin työhaastattelu

Jotkut jo ehkä tietääkin, että miun hyvin palvellut Samsungin loistopeli tietokone elelee viimeisiä päiviään. Täällä on käyty kovaa taistelua (minä VS. tietokone), huonoin tuloksin, esimerkiks työhakemusten osalta…kun ei ihan enää tää tietokone jaksais availla yhtään mitää tiedostoja ja pitää vaa hassuja ääniä ja sammuu vähän väliä ilmottamatta…Hea siinä sitte töitä, kun yhen hakemuspohjan muokkaamiseen menee helposti tunti…Noh, tässä sitä nyt ollaan kuitenkin kaikesta huolimatta ihka oikee eka Köpis-duuni takataskussa!! JEEE!!

Sain viime perjantaina puhelinsoiton Niken myymälästä, johon olin hakenu osa-aikasen myyjän paikkaa. Miun hakemus oli kuulemma hyvä ja he oli erittäin kiinnostuneita miusta. Työhaastattelu sovittiin heti seuraavalle maanantaille. Tässä kohtaa miun suurin ongelma oli, että ainoot siistit sporttiset kengät jotka miulla täällä Köpiksessä on mukana, on Adidakset. Noh, ei muuta kun kiillottamaan Niken kengistä pölyt pois. Onneks investoin tänä keväänä sporttikenkiin sen verran, että ostin sekä Niken että Addun vapaa-ajan kengät. Niket vaan on ollu niin kovassa käytössä, että ne olis pitäny puhistaa jo aikapäiviä sitten. Jokatapauksessa sain kengät puhtaaks ja sen osalta kaikki oli hienosti. 

Lähdin tänä aamuna haastatteluun vähän surkeissa tunnelmissa…yöllä alkaneet naisten ihanaiset joka kuukautiset kuukautiset (jotka miulla sattuu olemaan niin saatanallisen kivuliaat, olkaa hyvä tästäkin tiedosta) vaivas miuta. Mahaan koski niin pirusti ja kovasta kivusta johtuen meinas yökkökin tulla muutamaan otteeseen. Aamupala Skyriä imeskelin puolisen tuntia alas, koska jotain oli pakko kuitenki syödä. Sain kahviakin mukillisen menemään ja eikun naaman ja tukan laittoon. Vihdoin olin valmis lähtemää jännittävälle matkalle. Eka kerta junassa täällä Köpiksessä ja vielä ihan yksin.

Matka alko siis sillä että kävelin tästä meiltä kokonaiset 2 minuuttia metrolle ja metrolla muutaman pysäkin verran lähemmäs Köpiksen toiselle reunalle. Sieltä oli tarkotus vaihtaa vaan sellaseen junaan, joka menee Nørrebrosta vähän alle 20 kilometriä Høje Taastrupin asemalle. Välissä pitäis olla muutama hassu pysäkki. Suunnitelmien ja Googlen karttaohjelman mukaan olisin perillä työhaastattelupaikalla 11:40. Noh, minä vanha maalaislikka nousinkin sitte vääränlaiseen junaan. Määränpään osasin hienosti kattoa oikein, mut nousin sellseen junaan joka pysähtyy joka helkutin pikkuasemalla matkanvarrella. Istuin junassa ja laskin minuutteja: Työhaastattelu alkaa klo 12, kello on nyt 11:35 ja tässä on 9 pysäkkiä välissä ennen miun määränpäätä. Tuun myöhästymään. Enkä ihan vähän, koska asemalta on vielä 15 minuutin kävelymatka työhaastattelupaikalle….Paniikki alko lievästi sanottuna hiiviskellä miun ohimoille hien muodossa. Toisaalta ajattelin, et hittoakos tässä panikoimaan, kun en mie tätä junaa saa kovempaakaan kulkemaan. Pidin puhelinta vaan koko ajan valmiudessa, että soitan haastattelijalle ja kerron olevani myöhässä.

No eipä tarvinnu soittaa, koska juna oli kuitenkin ihan ok aikaan asemalla ja otin jalat alleni. Juoksin, yllättäen liian paksuissa vaatteissa siihen nähen että ulkona oli taas +17 astetta lämmintä. Googlen karttaohjelma pauhas toisessa kädessä ja toisessa kädessä oli vesipullo ja kaulahuivi, mikä oli pakko ottaa pois, koska EDELLEEN ulkona oli +17 ja miulla oli päällä paksu takki, villapaita, kaulahuivi ja kaikki yllättäen mustia, jotka oikein ihanasti imi kaiken kuumuuden. Jolkotin menemään, kunnes tajusin että oon juossu ihan väärään paikkaan. Autokin tööttäili jo kun seison vahingossa keskellä ajotietä…kyllä, olen maalta. Tässä kohtaa nöyrryin ja soitin haastattelijalle…”I’m sorry, I’m late and sweaty, can you help me because I’m also lost?”. Mies puhelimen toisessa päässä naureskeli ja ohjas miut kauppakeskuksen oikeille oville ja tuli oikein vastaan. Ihana! Juteltiin niitä näitä koko matka ulkoa myymälään. Päästiin myymälän toimistotiloihin, jossa haastattelu pidettiin. Haastattelijoita oli kolme ja he yhdessä halus antaa miulle muutaman minuutin aikaa tasotella hengitystä ja pyyhkiä enimpiä hikiä otsalta. MIKÄ KOHTELU!!! 

Haastattelu itsessään meni hienosti ja tosi rennosti. Kun miulta lopuksi kysyttiin, että onko miulla kysyttävää, halusin vaan pahotella, että oon hikinen ja haiseva. Naureskeltiin koko juna-/eksymis-/maalaissähellykselle yhessä ja he ylisti miun rohkeutta lähteä yksin ekaa kertaa seikkailemaan Köpikseen juniin. Taputus tästä siis meikäläisen olalle. Oli muuten huippu haastattelu ja koko porukka vaikutti super rennoilta, unelma työyhteisöltä. Haastattelun jälkeen he ohjas miut oikeille ulko-oville ja neuvo vielä nopeimman reitin junalle ja oikeat junatkin. Pääsin oikeeseen junaan, junasta ulos Köpiksen keskustassa ja kävelin suunnilleen 100 metriä kunnes miun puhelin soi. He haluaa miut töihin.

Niin monta kertaa kun se pirun itkukin meinas taas aamulla tulla ja tuntu että kaikki mahollinen meni vaan pieleen, niin tuli tästäkin päivästä hemmetin hyvä! IKINÄ ei pidä luovuttaa. Siispä huomenna alkaa miun Nike ura. KOVA!! Ootan super innolla uutta työtä ja varsinkin niitä jo puoltoista viikkoa ikävöimiäni RUTIINEJA näihin miun päiviin.

Täällä päässä kaikki siis paremmin ku uskalsin tänä aamuna edes haaveilla! Pus!

// Henna

P.S. Just do it!