Kun juhla muuttui arjeksi

Kolmas päivä Köpiksessä rullailee kivasti eteenpäin. Miun aamu alkoi tänään klo 7:00 kun heräsin siihen, että A teki töitä. Käytännössä kuulin sähkökitaran vaimeaa rämpytystä ja jammailua. Tuohon ääneen on muuten ihan super siistiä herätä, kun kuulen jonkun nauttivan omasta työstään niin täysillä. Pojilla on keikka tulossa ja viimeisiä juttuja hiotaan kovalla vauhdilla. On ihan mahtavaa, että A tekee sitä, mitä hän aidosti rakastaa. Kitaran soittaminen ammattina ei tosiaankaan ole mikään itsestäänselvyys, eikä kaikilla ole mahdollisuutta tehdä sitä työkseen. Monelle musiikki on kiva harrastus tai ajanviete. A:lle musiikki on työ siinä missä jollekin kirjanpito tai myyntityö esimerikiksi. Toki alalla on kovat paineet olla tarpeeksi hyvä ja taitava artisti, koska kilpailu on kovaa. Ihan niinkuin missä tahansa muussakin työssä. Parhaat viedään nopeasti ja omalla tekemisellä ja näytöillä on iso vaikutus siihen, kuinka paljon töitä saa. 

Mie päätin tän viikon ottaa ihan iisisti. En stressaile töitä tai mitään muutakaan. Haluan rauhoittua ja asettua rauhassa uuteen kotiini. Hoidettiin eilen tärkeät paperiasiat täällä päässä, mutta muuten lupasin itselleni rauhan olla vaan ja nauttia siitä, että olen tehnyt ison päätöksen ja elämä tulee muuttumaan paljon. Miulla on hurjasti uutta opeteltavaa ja totuteltavaa uusien juttujen kanssa ja haluan antaa itselleni aikaa sopeutumiseen. Eilen aamulla lähdin kiertelemään tähän lähistölle ja katselemaan mitä Aman alueelta löytyy. Tänään käppäilin aikani kuluksi keskustassa edestakaisin ja nautiskelin kiireettömyydestä. Ihan pirun siistiä! Toisaalta on tosi vaikeeta vaan pysähtyä olemaan, kun on tottunu juoksemaan tukkaputkella joka paikassa ja haihattamaan aikataulut raksuttaen jatkuvasti. Oon touhukas persoona ja tykkään positiivisesta kiireestä. Koko ajan sais olla muutama rauta tulilla ihan silleen vaan huvin vuoksi. Täällä ollessa on tosiaan pitäny opetella vaan olemaan. Ja nauttimaan vielä siitä. En ihan vielä täysin osaa sitä nauttimisosuutta, mutta pikkuhiljaa…

Kun juhlasta tulikin arkea…

Ennen tulin tänne Köpikseen lomalle. Rentoutumaan, viettämään ihanan kiireetöntä aikaa A:n kanssa ja nauttimaan kaupungin vilinästä ja uusista maisemista. Köpis oli paikka, johon tulin ”karkuun” arkea ja sain pientä juhlaa kaiken tavallisen keskelle. Nyt tämä on arkea. Nyt asun täällä ja totuttelen  ihan tavalliseen elämään uudessa kaupungissa. Enää ei syödä yhdessä joka päivä ulkona tai juhlita kivoissa pubeissa aamu seitsemään kuunnellen livemusaa. Nyt miun on pärjättävä päivät ihan omineni ja keksittävä itselleni fiksua tekemistä. Sepä se…fiksua tekemistä, ei shoppailua ja höpöhöpöä. Okei, tässä oon vähän lipsunu  tässä parin eka päivän aikana, mutta annan ne itelleni anteeks.

Nyt me eletään yhdessä arkea, jossa molemmilla on omat aikataulut ja menonsa. Lisäksi molemmat opetellaan asumaan toisen ihmisen kanssa yhdessä. Omaa rauhaa on paljon vähemmän mihin ollaan totuttu, kun asuttiin vielä omissa kodeissamme ja suunnitelmissa on otettava molemmat osapuolet huomioon. Siinäkin on varmasti omat puolensa, mutta parasta on se, että opetellaan näitä juttuja yhdessä. Molemmille yhdessä asuminen on uutta, kun edellisistä parisuhteista on jo jonkin aikaa ja ollaan asuttu omillamme molemmat ennen yhteen muuttamista. 

CPR-numero?

Kerroin kirjotuksen alussa niistä paperihommista, joita eilen hoideltiin. Jännitin virallista muuttoilmoituksen tekemistä ja henkilönumeron hankkimista tosi paljon. Mitä jos en jostain syystä voikaan saada Tanskan cpr-numeroa? Entä jos ne laittaa miut kotiin täältä? Mitä jos en saakkaan jäädä tänne kun oon jo monta päivää jännittäny tänne tulemista niin pirusti?

Pelot oli onneksi ihan turhia ja numeron saamiseen kului aikaa ehkä vartin verran. Mentiin A:n kanssa yhdessä Kööpenhaminan International Houseen ja vein pari lomaketta. Oltiin täytetty lomakket valmiiksi kotona, joten sekin nopeutti reissua huomattavasti. Minua palveli mukava keski-ikäinen mies ja hän toivotti minut sydämellisen lämpimästi tervetulleeksi Tanskaan asumaan. Hui mikä tunne! Asun nyt virallisesti, laillisesti Tanskassa!! Virkailija oli super ihana ja iloinen heppu ja selitti kaiken selkeästi ja varmisti koko ajan, että olenhan ymmärtänyt mistä puhutaan ja missä hoidan minkäkin asian. Lisäksi A:sta oli iso henkinen apu tuolla reissulla.

Verokortin hankkiminen jäi eilen vielä kesken, koska miulla ei ole vielä työpaikkaa. Täällä ilmeisesti verokortin voi saada vasta kun on työpaikkakin. Virkailija kuitenkin hoiti kaiken valmiiksi niin, että kun saan työsopimuksen, saan myös verokortin nopeasti. Reissu oli kaikinpuolin mukava ja positiivinen kokemus. Täytyy kyllä antaa iso peukku tanskalaiselle viranomaistyölle! Suomessa saman asian hoitaminen olisi varmaan kestänyt viikkoja, kun paperit seisoo käsittelyssä ja ennen kuin kukaan ehtii niitä käsitellä…Sorry Finland.

Tätä meidän arki siis on. Ihan tavallisia juttuja: pyykin pesemistä, töitä, imurointia, ruuan laittoa ja sohvalla löhöilyä. Rakkautta. Haleja. Suukkoja.  Tänään pesin jopa ikkunatkin. Terveisiä äitille: vaikka miun edellisestä jauhelihakeitosta tulikin mautonta ja ihan paskaa ni osaan mie sentään jotain juttuja tehä ihan hyvillä lopputuloksilla! :D Lihakeitostakin tuli äitin pikku tuunauksella ihan hyvää…Thank God äiti on olemassa <3

Täällä siis on kaikki hyvin ja mie oon super onnellinen!! En oo itkenykkään enää ekan illan jälkeen, joten ihan positiiviselta näyttää. Terkkuja Suomeen!

//Henna