Kuka määrittelee sen minne me kukin kuulutaan? (Snakker du ikke dansk? -osa 2)
Itkettää
Itkettää ihan sillee, että päähä koskee ja silmiin kans. Ei auttanu ees päikkärit.
Tänään taas eräs asiakas mesos miulle, miten väärin se on kun ei saa omassa maassaan asiakaspalvelua omalla kielellä. Purskahdin siinä kyseisen täti-ihmisen silmien edessä itkemään samalla, ku yritin pusertaa hammasta purren hänen ostosten loppusummaa tanskaks ulos suustani. Sain jopa toivotettua tanskaks hyvät päivän jatkot, johon kyseinen tätsy ivallisesti niskoja nakellen tokas, että ”osaathan sinä puhua tanskaa”. Itkun seasta sopersin vaan, että kyllä joo tässä koko ajan yritän opetella. Silti, ei minkäänlaista myötätuntoa. Pelkkä kylmä katse ja suunta kohti ulko-ovea. Luojalle kiitos: kyseinen ihmishirviö oli miun työpäivän viimenen asiakas. Tai no miten sen nyt sit ottaa…olishan tän työpäivän voinu vähä kivemminkii lopettaa…Ja millä perusteella kutsun toista ihmistä ihmishirviöks? Noh, kokeilkaahan ite ottaa rasistisia ja loukkaavia kommentteja ja letkautuksia pari kappaletta putkeen muutaman päivän sisällä vastaan ja hymyilkää ja rakastakaa kyseisiä ihmisiä vielä sen jälkeen. Ei oo helppo toteutus. Ymmärrän kuitenkii pointin. Onhan se kummallista, kun oot tottunu siihen, että kaikki on omalla kielellä ja helppoa ja tavallista, mut miks se raivo ja hämmennys pitää purkaa nii ikävällä ja ilkeellä tavalla ulos..?
Kaikista eniten perseestä on se, että otan noista niin kovin itteeni ja vien sen kiukun ja pettymyksen mukanani kotiin. Iha tyhmää. Ja säälittävää…mut niin totta. Ottaa tosi kovin päähän noi kommentit. Tai ei oikeestaan ne kommentit lainkaan, vaan se ihmisten tapa letkautella inhottavia asioita toisilleen. Miks pitää olla ilkee? Miks pitää pitää niistä omista periaatteista nii pirun kovin kiinni? Eiks olis paljon kivempaa koittaa hyväksyy kaikki sellasina kun on ja kannustaa oppimaan? Eiks se oo tosi raskasta ja energiaa kuluttavaa vihata ja olla ilkee? Miusta on ihan parasta kun saan tsemppejä ja kehuja asiakkailta ja työkavereilta miun kielitaidosta. Se kannustaa oppimaan lisää! On ihan mahtavaa ku asiakas hiffaa, etten puhu paljoa tanskaa, mut silti ne heittää tsemppikommentteja ja auttaa jos joku sana on hukassa.
Tässä oon nyt pari tuntia kohta miettiny, että kuka on oikeutettu sanelemaan sen, minne kukakin kuuluu ja missä saa olla minkäkinlaisia ihmisiä…Millon kukakii on tarpeeks valmis kielitaidollisesti, tai muuten vaan, muuttamaan toiseen maahan ilman, että kukaan arvostelee, tyrmää tai syrjii? Haluisin myös tietää, että millä perusteella kukaan pitää itseään muita parempana. Eiks me kaikki ihmiset kuitenkii olla täällä maan päällä ihan samoista syistä? Ja kaikki tismalleen saman arvosia? Vai ollaanko? Onks se ihan ok, että joku voi vaan kävellä siun eteen, haukkua siut ja häipyä? Mietin myös sitä, että jos ei kerran oo ok asua toisessa maassa kun vaan siinä omassa synnyinmaassa, ni pitäsikös meijän kaikkien siis vaan istua kotona omien maan rajojen sisäpuolella, erakoitua ja oottaa kuolemaa? Vai mitä saakelia? Miusta olis ainakii aika siistiä, jos ihmiset olis rohkeita, kokeilis uusia juttuja ja heittäytyis mukavuusalueen ulkopuolelle sekä haastais omia rajojaan.
Mie ite nään kaikki ihmiset ihan saman arvosina. Tai ainakin oon opetellu näkemään ja koittanu laajentaa miun ymmärrystä. Olipa se sitte iso miljoonabisneksen pomo, köyhä katukerjäläinen, tavallinen työntekijä, miljonääri, leski, kotoisin Afrikasta, Pakistanista, uskoo Jumalaan tai Allahiin tai yksisarvisiin, syö kasviksia, on työtön, olipa äo huipussaan tai sitte tyhmä kun saapas, homo, transvestiitti, feministi, Trump………lista jatkuu loputtomiin. Me kaikki ollaan ihan tismalleen saman arvosia ihmisiä. Piste. Sellanen valtava valaan konen piste. Tästä asiasta en pysty neuvottelemaan. Sitä en pysty myöntämään, että kaikki olis ajatusmaailmaltaan tai tarkotusperiltään hyviä tai että kaikki tekis elämässään reiluja ja ymmärrettäviä ratkasuita. Nou nou. Mut kaikki me ollaan ihmisiä ja meitä kaikkia tulis kohdella samalla tavalla. Jokainen tekee joskus tyhmiä valintoja ja on olemassa sotia ja ilkeitä ihmisiä ja muutakin hölmöö, mut eiks silti voitas koittaa käyttäytyy?
Nää kyseiset pahaa energiaa sylkevät ihmiset on miun silmissä joko tosi heikkoja, epävarmoja tai huonovointisia. Oli syy omaan huonoon oloon mikä tahansa, ei miun mielestä KUKAAN oo KOSKAAN oikeutettu sanomaan pahoja asioita toiselle ihmiselle, joka tahtoo ainoastaan auttaa ja selviytyä omassa työssään. Varsinkaan, kun miun tavotteena ei oo ainoastaan selvitä ja suoriutua, vaan haluun olla HYVÄ ASIAKASPALVELIJA ja luoda sellasia kokemuksia asiakkaille, joita ne ei unohda ihan heti ulos käveltyään. Haluun, että asiakas kokee itsensä arvokkaaks. Oon töissä itseäni ja asiakkaita (ja tilipäivää) varten. Haluan kehittyä ja olla parempi. En haluu olla hyvä asiakaspalvelija pelkästään sen takia, että oon osa Nike-perhettä vaan eniten siks, että miun mielestä jokainen ihminen ansaitsee hyvää palvelua. Jokainen ansaitsee hetken, jollon voi tuntee olevansa tosi tärkeä ja kaikinpuolin huomioitu.
pitäskö vaan luovuttaa?
Turhauttaa tosi kovin, ku joku laukoo asiattomia kommentteja ilkeeseen sävyyn. Jotenkii se vaan vie tosi paljon sitä oppimisen innostusta mukanaan ja tulee sellane ”pitäskö vaan luovuttaa” -fiilis. Jos vaan heittäisin naikkilenkkarit naulaan, pakkaisin reppuni kainaloon ja heilauttaisin heipat Tanskan maalle. Voisin lopettaa stressaamisen siitä, opinko tanskaa tarpeeks nopeesti tarpeeks hyvin vai en ollenkaan ikinä. Voisin vaan kellutella helpolla suomella Suomessa ja olla kehittämättä itteäni enää missään ollenkaan. Jep. Tällästä ihan oikeesti oon miettiny. Mut onneks vaan hetken! En oo luovuttajatyyppiä. Enkä muuta omia tavotteitani sen mukaan, mitä joku vieras ihminen toivoo miun tekevän. Miulla on omat tavotteet. Ne on tuolla eesäpäin ja vähän korkeella joskus, mut niitä kohti mennään. Tiiän, että vielä joku päivä kalkatan sujuvaa tanskaa sillee, että voin vilauttaa heittereille paljaita pakaroitani ja sanoo, että siitäs saatte!
Ammatinvalintakysymys?
Asikaspalvelu on ammattina tosi mielipuolinen. Samaan aikaan kun asiakkaat purkaa turhautuneisuuttaan, huonoa oloaan tai paskaa päiväänsä asiakaspalvelijaan, joku toinen asiakas viettää päivänsä parhaita hetkiä asiakaspalvelijan kanssa. Asiakaspalvelu on ammattina samaan aikaan maailman julmin, kylmin ja armottomin, mut samaan aikaan antoisin ja tosi hauskaa hommaa. En tiiä kuinka moni miun blogin lukijoista tekee töitä asiakaspalveluammatissa, mut meistä jokainen on väistämättä melkein joka päivä jonkun toisen ihmisen asiakas. Ruokakaupassa, elektroniikkaostoksilla, vaatekaupoissa, lounasravintoloissa, kahviloissa, asuntokaupoilla, sähkösopimusta tehdessä, putkaan joutuessaan (haha, mistä hitosta tää tuli..?!) ja kuka missä millonkin. Ootko sie aina se kiva asiakas, joka mielellään heittää vähän läpyskää asiakaspalvelijan kanssa ja höpöttelee mukavia, vai ootko se, joka työpäivän jälkeen nälkäsenä, väsyneenä ja lasten nälkäkiuksta turhautuneena haistattaa vitut S-marketin kassan kesähessulle olettaen, että kyllähän se sen kestää? Toivottavasti et oo toi jälkimmäinen. Ne asiakkaat on ihan perseestä. Kyllä, perseestä. Meillä ihan jokaisella on huonot päivät ja hetket, mut niitä surkeita fiiliksiä ei saa purkaa vääriin ihmisiin.
Kadunko muuttoa?
En kadu tippaakaan. Oon ylpeä muutostani. Oon hemmetin ylpee, että uskalsin muuttaa ja että oon ottanu kaiken palautteen vastaan jota oon saanu. Osa on tosi opettavaisia ja antoisia, osa vähemmän ystävällisiä ja naamalle oksennettuja haukkuja. Nekin on silti kaikki ihan opettavaisia. Oon myös tosi ylpee siitä, miten nopeesti oon imeny tanskan kieltä sisääni ja oppinu tosi paljon tosi lyhyessä ajassa. (Kirjotin tästä aiheesta muutama päivä sitten. Jos kiinnostaa lueskella kirjotus, klikkaa tästä!). Oon kiitollinen ihmisille miun ympärillä, jotka jaksaa kannustaa ja auttaa. Hyvä tästä vielä tulee, kunhan opin vielä nielemään nää itkut ja heiluttamaan välinpitämättömästi kättä takas noille ilkeille ihmispaholaisille…
Sellasilla vähän ahistuneilla ja itkun sekasilla ajatuksilla lopetan nyt tän kirjottamisen ja painelen pakkaamaan matkalaukkua, koska huomenna kutsuu SUOMI!!! On miulla siis syytä iloon ja hymyynki, koska huomenna pääsen käymään Suomi-kotona! Ihmisten ilkeys vaan jotenkii jyrähtää aina nii syvälle tonne johonkii sydämen pohjalle, ni oli pakko purkaa tätä tällei kirjottamalla.
Parempaa loppuviikkoa!
//Henna
