Pian tulee kuukausi Köpis-elämää mittariin ja oon oppinu itestäni jo paljon uusia juttuja. Miulla on aina välillä ollu hyvää aikaa pohdiskella juttuja itekseni ja vapaapäivät menee useesti omissa ajatuksissa pyöriessä. Oon löytäny itestäni ihan uusia ”pohdiskelijan” piirteitä ja oon oppinu pikkuhiljaa nauttimaan hitaammasta olemisesta. Ei aina tarvii olla menossa ja tekemässä jotain. Yks asia, jota oon jonkun verran pohdiskellu, on mokailu ja anteeks antaminen:

Vetäsin eilen itkupotkuraivarit metroasemalla. Onneks vaan sellaset ihan kevyet puhelimen välityksellä A:lle, koska junat oli myöhässä. Jep….kyllä, on hirveen hyvä juttu kiukutella junista sellaselle ihmiselle, joka on kotona eikä tosiaankaan oo millään tavalla osallinen junien aikatauluihin…NOT! Miulla on melkosen räjähtävä luonne ja saatan välillä kiukutella ihan höpsöistä jutuista. Kiukuttelen ja kahen minuutin päästä tajuun, et eihän tässä taas ollu mitään järkee. Miulla on ollu sellanen parin vuoden projekti itteni kanssa tän asian suhteen ja oon koittanu rauhottaa itteäni stressaavissa tilanteissa. Useesti oon tosi kylmäpäinen paineen alla, mut ei tarvita kun vähä väsyny fiilis tai nälkä lisäks tähän yhtälöön, ni soppa on valmis. Ku oon äkänen, en mieti asiaa sen enempää vaa puran helposti sitä painetta sellasiin sivullisiin, jotka ei voi tehä asialle yhtää mitään. A:lla onneks on super pitkä pinna ja hän osaa rauhottaa myös miuta. Pyysin myöhemmin anteeks miun tyhmää käytöstä.

Aikasemmin, ehkä muutama vuosi sitte, saatoin olla tosi heikkohermonen ja niitä kiukkupuuskia tuli useemmin kun nyt. Hermostuin hirveen pienistä jutuista ja ärsyynnyin jos asiat ei menny just niinku halusin. Olin tosi heikko tiimipelaaja, koska en nähny muissa mahdollisuuksia, vaan kaivelin vaan mokia ja huonoja puolia. Olin omahyvänen ja itsekäs. Saatoin myös olla ajoittain tosi pitkävihanen vaikka kyseessä olis ollu joku tosi pieni juttu. Nykyään oon hirmusen ylpee itestäni, koska useimmissa tilanteissa annan miun oman tahdon väistyä ja meen välillä paljon mielummin muiden ihmisten toiveiden mukaan. Osaan ottaa pari hengenvetoa ja unohan kiukuttelun kokonaan. Oon tietosesti panostanu tähän asiaan ja ainakin ite huomaan kehityksen omassa käytöksessä. Oon tietosesti keskittyny niihin tilanteisiin, missä tiiän olevani hermostumisen rajoilla. Siedän myös virheitä ja mokailuja huomattavasti paremmin nykyään. Kannustan muita ja rohkasen. Haluun mielummin oppia virheistä, en pelätä niitä.

Miulle oikeestaan tää kolahdus anteeks antamisesta ja virheiden sietämisestä tuli siitä, kun miun edellinen parisuhde loppu painajaismaisesti miun silloisen kumppanin mokailuun. Opin näkemään asioita täysin erilaisesta kulmasta ja tajusin, että tässä elämässä on niin paljon isompiakin murheita, että ehkä ne junat ym. pikku höpöhöpö kiukuttelut on parempi niellä vaan ja keskittyä siihen mikä on oikeesti tarpeellista. Miun piti silloin opetella pyytämään omaa sokeutta anteeks ja antamaan anteeks ihmiselle, jolla tuntu olevan pakottava tarve loukata miuta. (Tästä em. aiheesta on piakkoin tulossa kirjotus. Sen tekeminen on ollu sen verran raskasta ja raastavaa, että projekti etenee pikkuhiljalleen…) 

On ihan tosi tärkeetä osata mennä välillä vähän itseeensä, tajuta mokansa ja pyytää anteeks. Miulla on ollu aikasemmin virheiden myöntämisessä ja anteeks pyytämisessä tosi iso, korkee kynnys. En oo halunnu myöntää ensinnäkään itselleni tehneeni virheen, puhumattakaan siitä, että sanoisin sen ääneen toiselle ihmiselle ja pyytäisin anteeks. Otin ihan asiakseni opetella ensin hyväksymään mokailut itelleni. On ihan ok tehdä virheitä, mutta samaa virhettä ei voi tehdä kahdesti. Tällä logiikalla oon päässy ihan hyvään vauhtiin. Jokainen meistä tekee virheitä. Joskus ne virheet on tosi pieniä ja joskus ne taas saattaa laittaa koko elämän mullinmallin. Jokatapauksessa, oli virhe iso tai pieni, oon sitä mieltä että virheiden tekeminen on ihan sallittua. Eihän sen nimi muuten ”virhe” olis. Virhe on vahinko, moka joka tuli tehtyä vahingossa. Virheen jälkeen kannattaa hetki miettiä, miten saman virheen voi estää tulevaisuudessa, ottaa kaikki opit talteen ja koittaa olla tekemättä sitä samaa mokaa uusiks. Ite pyrin aina myös miettimään, mitkä tekijät vei miut siihen pisteeseen, että moka tuli tehtyä. Sillon voin aina yrittää välttää vastaavat tilanteet tai toimia niissä tilanteissa muuten vaan eri tavalla.

Miusta tuntuu, että useesti keskitytään liikaa siihen itse virheeseen. Muistutellaan ihan turhaan siitä, mikä meni pieleen ja kuka oli syyllinen. Jäädään pyörimään sellaseen itsensä ruoskimiseen ja lyttäämiseen. Paljon tärkeempää miun mielestä olis keskittyä siihen, että nähtäis vähän pidemmälle ja mielummin mietittäis, että miten sen mokan jälkeen päästään eteenpäin ja parempaan lopputulokseen. Miten samat mokat vois jatkossa estää ja mitä niistä voi oppia?

Aina välillä on tosi hyvä istahtaa hetkeks paikalleen ja ottaa aikaa sille, että miettii omaa itseään ja toimintatapojaan. Kukaan ei valitettavasti oo täydellinen. Jokaisella on kehitettävää itsessään. Ootko muistanu välillä miettiä, mitkä ne siun omat kehityskohdat vois olla? Ja ootko tehny asioita kehittääkses niitä? Jos et, tee se nyt! Kehittyminen voi olla tosi hidasta, mut anna sille prosessille aikaa ja nauti lopputuloksesta! On myös tärkeetä osata pyytää palautetta, ottaa se vastaan ja reflektoida. Me ei itse pystytä nähdä omaa käytöstä samalla tavalla kun muut sen näkee, joten on tosi tärkeetä oman kehityksen kannalta antaa muille mahdollisuus auttaa siuta.

Ite otin itteni eritystarkkailuun, kun miun ystävä anto miulle palautetta noin kuukausi sitten siitä, että välillä oon niin innoissani omista jutuistani, etten muista kysyä häneltä kuulumisia. Kun kuulin sen palautteen, tajusin miten pahalta se varmasti tuntuu, kun ite höpöttelee omia juttujaan eikä edes ajattele kysyvänsä toiselta kuulumisia. Varsinkin, kun et koskaan tiedä vaikka sillä ystävällä olis mielessään miten iso huoli tai ilon aihe tahansa jonka haluais jakaa. Pyysin asiaa anteeks ja lupasin itelleni, että keskityn muuttamaan miun omaa toimintaa niin, että tästä eteenpäin muistan kysyä myös muitten kuulumisia. Toivottavasti muutos näkyy myös ulospäin! <3

Pyydä anteeks ja anna anteeks. Älä tee noita juttuja vaan tekemisen ilosta, vaan tarkota myös mitä sanot.

Aurinkoiset terveiset ihanasta kesä-Köpiksestä <3 Mie tajusin just, että meijän olohuoneen parvekkeen oven kun avaa, ni voin ottaa aurinkoa omassa olohuoneessa. Aika KOVA juttu!! Pus!

//Henna

P.S. Pakko heittää tähä pikkune musasuositus:

MATTIS – INTO THE NIGHT