Henna Kristiina

11.1.2019 Henna Kuntola

Bye Bye Bad Habit osa 1 /part 1

Heips!

Päätin alottaa tälläsen viisiosaisen blogipostaussarjan, jossa pidän teijät mukana miun askeleissa ”uuden”, savuttoman elämän parissa. KYLLÄ, nyt se on vihdoin totta: lopetin tupakan polton. Osa teistä tietää, että toi ällöttävä pahe on ollu osa miun elämää jo joitain vuosia. Välillä enemmän ja välillä oon ollu pitempiäkii aikoja jopa kokonaan ilman. Nyt kuitenkii riitti. Päätin lopettaa tupakoinnin ihan lopullisesti. Yritän myös parhaani mukaan pysyä erossa ”viihdetupakoinnista” ja kaikenmaailman turhista ”nyt tarviin hermosavut” jutuista, mut annan kyllä itelleni anteeks satunnaiset tupakoinnit, niin kauan kun se ei jää päivittäiseks tavaks. Mie en tykkää itteni piiskaamisesta minkään asian suhteen, en treenaamisen, syömisen enkä paheiden osalta. Lupaan olla rehellinen tässä kirjotussarjassa, mut ennen kaikkea lupaan itelleni, että miulla on edessä terveellisempi elämä. Tää ei oo uudenvuoden lupaus eikä tupakkalakko, vaan loppuelämän mittanen armahdus miun omalle keholle. Toivon, että voisin inspiroida myös muita tekemään oman kehon kannalta parempia valintoja!

Tässä ekassa osassa haluun kertoo painavimmista syistä lopetuspäätökselle. Here we go!

Terveys ja hampaat

Oon aina ollu urheilullinen, perusterve ja energinen. Tupakointi kuitenkii on imeny kaiken edellämainitun tosi vähiin ja väsyttää kehoa ihan oikeesti fyysisesti. Muistan niitä päiviä, kun oon ollu polttamattta ja aamulla oon heränny huomattavasti virkeempänä. Treeni on myös luistanu HUOMATTAVASTI paremmin sillon ku en oo polttanu. Tupakoidessa se vaan on sellasta keuhkojen kanssa taistelua ja räpiköintiä. Oon aamusin väsyny, ihan sama miten paljo nukun ja oon useemmin kipee ku aiemmin. Tästä eteenpäin tiiän treenaamisen olevan huomattavasti kivempaa, unet paremman laatusta ja jatkuva tukkosuus ja yskä loppuu myös.

Toinen terveyteen liittyvä juttu on hampaat. Miulla on ollu tosi terveet hampaat, mitä nyt vähän oikomisjuttuja tossa tullu harrastettua koko lapsuus, mut isommilta paikkauksilta ja porauksilta oon säästyny. Miulla on myös aina ollu suhteellisen valkeet hampaat, jotka tässä vuosien varrella on alkanu taittaa enemmä vaaleen ruskeeseen ja kellertävään. Hyi hele, tuli oksennus suuhu pelkästä ajatuksesta. Nyt miulla on selkee plääni sille, että viimeistään kesällä 2019 miulla on kauniit, terveellisen valkeet hampaat taas. A on nimittäin myös pariin kertaan huomauttanu miun hampaista, ei ilkeyttään, vaan siks koska on varmasti ollu huolissaan. Niin miekii. Myös miun hengityksen haju on paha, vaikka pesenkii hampaat kahesti päivässä ja purkkaa mussutan aina ruuan jälkeen. Hajusta vaan ei pääse eroon niin kauan ku tupakka maistuu…Kohta sekii on historiaa!! Miun otsaan on myös ilmestyny muutama ihan järkyttävän iso ja syvä kurttu. Siis ei sellasia parikymppisen harmittomia juttuja, vaan sellasia isoja röökimuijan syviä railoja. Ja mie oon nyt 25-vuotias, että ihan en nyt oo valmis vielä ryppyihin, kiitos.

Perhe, ystävät ja kaikki muut ihmiset miun ympärillä

Miuta pelottaa lähimmäisten menettäminen. En niinkään pelkää pimeetä, en pelkää raiskaajia öisillä kaduilla tai terroristeja. Pelkään tässä maailmassa ainoastaan sitä, että menetän jonkun rakkaan liian aikasin. Mie en myöskään ite halua olla se, joka kituu sairaalavuoteella keuhkosyöpäsenä tai minään muunakaan ja että miun lähimmäiset on surullisia tai huolissaan miun sairastelusta. Mie haluun olla energinen, ilonen ja terve tytär, tyttöystävä, ystävä ja jonain päivänä myös äiti. Haluun olla se, joka sinnittelee lähes satavuotiaana vielä salilla ja hupsuttelee menemään eläkepäivillä ilosena ja terveenä. Haluun siis olla läsnä miun tärkeimmille ihmisille mahollisimman pitkään. Tiiän myös, että esimerkiks miun äiti ei oo millään tavalla ilonen miun tupakoinnista ja pari kertaa hän on siitä ääneen sanonukkii. Voin vaan kuvitella millanen huoli oman lapsen paheet on vanhemmille. Ne tietää ettei pysty vaikuttamaan lapsen valintoihin, mut on silti huolissaan. Nyt ei tarvii enää olla huolissaan äippä!

Tulevaisuus

Mie oon AINA halunnu olla äiti ja saada omia lapsia. A:n kanssa eläessä siitä on koko aja tullu vahvemmin sellanen haave, jonka haluun toteuttaa mahollisimman pian. Siitä huolimatta oon tupsutellu menemään jo monta vuotta itsekkäästi ajattelematta sitä, miten pahaa se tekee miun keholle ja lisääntymiskyvylle. Oon lukenu tupakoinnin haitoista ja tiedostanu riskit ja blaablaa mut ne on aina menny vähä läpi pään ja tupakointi on vaan jatkunu. Katoin eilen Kenzan videon, missä hän kerto ongelmistaan tulla raskaaks ja siitä miten rankkaa on ollu yrittää tuloksetta. Nyt hän kuitenkii vihdoin on raskaana ja muutaman kuukauden päästä synnyttää lapsen. Ihan ravistelin itteäni ja mietin, että mitä helvettiä mie oikein teen?! Haaveilen vauvoista ja vedän röökiä. Hyi, hyi, hyi. Mie haluun todistaa itelleni, että oon sen vauvan arvonen ja että miussa on potentiaalia hyväksi äidiksi ja reippaaks vanhemmaksi joku päivä. En tiiä tuunko ikinä saamaan omaa biologista lasta, onks se edes mahollista enää ja mitä tahansa voi sattua, mut en halua olle ite se syy joka on tuhonnu miun mahollisuudet siihen. Se video jotenkii iski miuhu ihan hirveen lujaa ja oli eilen koko päivän miun mielessä ja mietteissä. Miulla tuli illalla ihan itku, ku olin miettiny nii paljon sitä asiaa ja tajusin miten tyhmä ite oon. Jos mie saisin kuulla joku päivä etten voi saada omaa lasta ja syynä olis miun omat huonot valinnat, en antais sitä koskaa itelleni anteeks. Nyt on pakko tehä muutoksia, jos haluun olla sellanen terve äiti niinku oon haaveillu ja ennen kaikkee kunnioittaa omaa kehoani. Anyway ei hätää, vauvan teko ei oo just nyt tällä viikolla ajankohtanen asia, mut vaikuttaa isosti miun lopetuspäätökseen.

Muitakin syitä lopettamiselle toki on, kuten esimerkiks se, että tiiän tupakoinnin näyttävän rumalle, haisevan pahalle ja että rahaa kuluu, mut niin sitä kuluu ihan varmasti tulevaisuudessakii johonkiin muuhun sen tupakan sijaan. Listasin tohon ylle sellaset asiat, jotka AIDOSTI vaikutti miun lopettamispäätökseen. Oon tästä projektista ihan tosi super innoissani ja uskon onnistuvani! Oon myös jotenkii tosi vapautunu nyt. Tuli sellanen olo, että vitsit, vihdoinkin! Syy miks halusin tehä tästä blogisarjan ei oo se, että haluun lesoilla (haha) tai mitää muutakaan tyhmää show-off juttuu, vaan haluun tän avulla laittaa itteäni miettimää asiaa vähän vielä syvällisemmin ja oikeesti hiffaamaan miten siistiä on olla ilman tupakkaa. Toivon myös, että tällä kirjotussarjalla saisin tsempattua muitakii fiksumpien harrastusten pariin tupakoinnin sijaan ja kannustaisin edes yhtä tai kahta tyyppiä harkitsemaan omaa terveyttään ja valintojaan. Toivon myös kannustusta, tsemppejä ja tukea, koska tiiän ettei tää tuu olemaan joka päivä super helppoa. Ja vielä: tupakointi on epäterveellisyytensä lisäks TOSI ITSEKÄSTÄ.

Nyt on yks yö nukuttu lopetuspäätöksen jälkeen ja oon siis polttanu viimesen tupakkani noin 24 tuntia sitte. Normaalisti tää olis jo tosi vaikeeta, mut just nyt miulla on oikeestaa iha tosi hyvä fiilis! Vähäse teki aamukahvia juodessa mieli tupakkaa, mut se meni onneks ohi ja päätin pestä meijän kodin kaikki ikkunat, jotta saan ajatukset muualle. On myös muutenkii ollu vähä kiukkufiilis tänää, mut onneks oon keksiny aina jotai tekemistä mihi oon voinu tunteitani purkaa: ikkunan pesu, imurointi, kukkien kastelu, imurointi, lattioiden pesu, imurointi, lakanoitten vaihto ja tuuletus, yms. Eli meijän koti kiiltää ja tuoksuu nyt erityisen puhtaalle 😉 Tulin äsken just salilta ja hemmetti että tuntuu kivalle treenata ku ei tarvii yskiä ja köhiä koko aikaa. Hapenottokyky on SELKEESTI parempi vaikka viimesestä tupakasta on vaan 24 tuntia aikaa. Iha tosi hurjaa miten nopeesti keho alkaa korjaamaa itteään. Wautsiiiiii 🙂 Nyt mie lähen kaivelemaa jotai syötävää jääkaapista, nimittäi ruokakii maistuu nii paljo paremmalle ku makuaisti alkaa palautua!!

Seuraava ”jakso” käsittelee syitä, miksi poltin tupakkaa ja mistä koko typerä juttu edes alko. Stay tuned.

//Henna

—————————————-

I decided to start a blog post series about my journey with non-smokin life. YES, you read right. I freaking quit smoking!!! Some of you might know that I’ve been smoking for few years. Sometimes more, sometimes I’ve had a long time not smoking at all. Now I decided to quit for good and I’ll try to stay away from party smoking and stupid stuff like that. Anyway I’ll forgive me if I’m smoking sometimes in a party or so, because I’ve never liked to punish myself from small things like that. I promise to be honest with this plog project, but on the first hand I promise to give healthier life for my own body. This is not a new years promise or pause from smoking, this is the rest of life’s decision and a big relief for my body.

In this first part of the series I’m going to tell about the biggest reasons for quitting. Here we go!

health and teeth

I’ve always been sporty, healthy and full of energy. Anyway smoking takes all that away from me and makes me tired both mentally and physically. I remember those times when I’ve been without sigarets and woke up in the morning really happy and fresh, not tired at all. Also training feels SO MUCH easier and nicer when I’m not smoking. One thing is also my teeth. I’ve always had clean and white teeth but smoking has made them look yellow-ish and nasty….I hate my teeth right now. It’s really nice to know that soon I’ll have my beautiful teeth back!!

family, friends and all the people around me

I am afraid of loosing the most important people in my life. I don’t scare dark, I don’t scare rapers or terrorists. The only thing I am REALLY afraid of in this world is that I loose some of my familymembers or my best friends too early. I don’t also want to be the one who is living her last days in the hospital suffering from pain. I don’t want to be the reason my whole family is sad and worried. I want to be healthy, happy and full of energy. I want to give my full attention to all important people around me and live as long as I can.

future

I have AAALWAYS wanted to be a mother some day and give birth for my own, biological kids. Anyway I’ve been selfish and been smoking many years without thinking really how bad it is for my own body. I’ve been reading about disadvantages of smoking and I know all the risks smoking brings but I didn’t care enough. Now I decided to care and give my body time to recover and be healthy again before it’s ready for maternity. I watched Kenzas video of her hard year of trying to get pregnant without results. Now she is anyway pregnant and the baby is going to born after few months. That really put me thinking my decisions and choises in my own life. I definitely want to be a good, healthy mom some day! Yesterday was really tough for me, because I was thinking so much that baby thing and my own body and how I treat myself and in the evening I started crying because I was so scared that what if I can’t never ever become a mom because of my own bad choices I’ve made.

There is many other reasons also, for example smoking looks stupid, it smells bad and I use too much money for it. But those are just secondary issues for me. In the list, there is 3 things that are really important to me. I am really excited about this project and I KNOW I WILL SUCCEED ON THIS. I hope someone can get even a little bit motivation from this post series and maybe I can make some else to do the same. Not for anyone else than your own beautiful self!

Now I have been about 24 hours without smoking and it feels awesome! I have been a bit grumpy today, but I tried to put all my attention and energy to cleaning: I have been washeing all our windows today, cleaned the whole house, washed floors, change our bed sheets and everything…I also just came from gym and SHIIIIIAAAAAT how cool it is to exercise now when I can really breathe!!!

The next part will handle reasons why I smoked and when it all started. Stay tuned and give me a big virtual high five!!

//Henna

suhteet oma-elama terveys

7.1.2019 Henna Kuntola

Sopeutuminen, mitäs se sellanen on?

En oo hetkeen kirjotellu tänne mitään kunnollista ja ajatuksen kanssa, joten haluun nyt avata vähäse miun ajatuksia sopeutumisesta.

Jokainen ihminen joutuu varmasti ainakin kerran elämänsä aikana SOPEUTUMAAN johonkin uuteen juttuun. Joku sopeutuu uuteen perheenjäseneen, toinen sopeutuu uuteen työpaikkaan, jollain voi olla edessä sopeutuminen yksineloon tai elämään uudessa parisuhteessa, miun yks parhaista ystävistä sopeutuu pian armeijaelämään (terkut ja tsempit Nikolle, you can do it!), miun äitin ja isin kotieläimet opettelee sopeutumaan uusimpaan kissatulokkaaseen, äiti sopeutuu isin uuteen automaativaihteiseen autoon, ja sitä rataa. Mie olen sopeutunut pikkuhiljaa elämään täällä Köpiksessä, ”kaukana” kotoa, kaukana perheestä, kaukana ystävistä ja kaukana niistä kaikista tutuista ja turvallisista jutuista mitä miun elämään kuului vielä vähän vajaa vuosi sitten. Miun äiti ja isi on joutunu sopeutumaan siihe, että niitten ensimmäinen lapsi on muuttanu kauas kotoa, uusien elämän seikkailujen perässä. Miun miesystävä (en haluu kutsua 31-vuotiasta enää POIKAystäväks…) on joutunu sopeutumaan hulluun suomalaiseen naiseen, jonka luonne ei ehkä oo ihan helpoimmasta päästä ja joka vaan otti muutaman matkalaukullisen vaatteita Suomesta ja muutti Tanskaan. Hän on myös joutunu sopeutumaan siihen, että hänen kodista tuli yhtäkkiä MEIDÄN koti. Hänen kylpyhuoneen kaapista raivattiin tilaa naisen kauneustuotteille ja hänen pyykinpesuaineesta tuli meidän pyykkien pesemiseen käytettävää ainetta. Hän ei enää voi soittaa kitaraa ja tehä töitä yömyöhällä, koska hänen työhuone/makuuhuonekompleksista tuli meidän makuuhuone, jossa hänen kuningatar tarvii kunnon yöunet. Hänen jääkaapista tuli MEIDÄN jääkaappi, jossa pitää kokoajan olla vähintään yks kylmä Cola tai Pepsi Max.

Mitä sopeutuminen miulle on?

Sopeutuminen on jotenki tosi pelottava sana. Se tarkottaa, että jotain uutta on tulossa. Sopeutuminen on jotain, mikä ei oo automaattisesti välttämättä pelkästään positiivista ja ihanaa. Sopeutuminen ei myöskään oo välttämättä helppoa, vaan se voi olla tosi pitkäkin prosessi. Sopeutuminen on myös jotain, joka sillä hetkellä tuntuu tosi lopulliselle. Miks pitäis sopeutua ”johonkii”, jos se ”joku” on kohta poissa. Eli siis lopullista. Sopeutuminen ei välttämättä toteudukkaan loppuun asti, eli se epäonnistuu. Luin jostain, että sopeutuminen tarkottaa evoluution yhteydessä tapahtuvaa elinympäristöihin mukautumista ja että sopeutumisen seurauksena eliöt selviää erilaisissa ja muuttuvissa ympäristöoloissa. Aika järkeenkäypää. Sopueutminen on siis sitä, että heitetään joku tyyppi keskelle uutta tilannetta ja seuraillaan jääks se eloon vai ei. Osa jää, osa ei. Osa sopeutuu ja selviytyy, osalla käy kurjemmin.

Mie oon omasta mielestäni sopeutunu ihan hyvin uuteen maahan ja uuteen kulttuuriin. Oon myös sopeutunu hyvin uuteen työpaikkaan, uuteen kämppikseen eli rakkaaseen miesystävääni ja sen haasutteluihin, oon sopeutunu suurkaupungin julkiseen liikenteeseen ja Tanskan outoihin liikennesääntöihi ja pyöräilykultuuriin. Oon myös sopeutunu siihe, että miun vanhat tutut ystävät ei ookaa ikinä enää miun kotiovella kolkuttelemassa kello kaks yöllä koska meillä kaikilla vaa on tylsää ja halutaa mennä ajelemaa ympäri Lappeenrantaa autolla ja laulaa Lady Gagaa täysillä, polttaa tupakkaa kanavan varressa ja driftata Lidlin pihalla niiku pahaset 16-vuotiaat. Oon sopeutunu siihe, että pikkusiskon kanssa voi soittaa viikottain Whatsapp puehluita, muttei nähä viikottain ja höpsötellä meijän ihan omia tyhmiä juttuja mitä muut ei tajuu.

Hetkonen….en nyt tiiä voinko sanoo että oon sopeutunu, mut voin ainakii elää asian kanssa joitain kuukausia, jonka jälkeen on päästävä Suomeen tekemään noita vanhoja tuttuja askareita.

Mitä äitiin ja isiin (tähän laskisin myös pikkusiskon, isovanhemmat ja meijän rakkaat kotieläimet) tulee, en oo ihan varma haluunko ees koskaan kunnolla SOPEUTUA siihen, ettei miun elämän tärkeimmät ihmiset ookkaan niin lähellä kun niitten haluis olevan…koti-ikävä (joka miun pään sisällä tarkottaa käytännössä äitin, isin ja siskon ikävöimistä) on maailman kamalin tunne, mut samaan aikaan se on miulle tosi lohduttava tunne. Ne on olemassa. Se perhe jota sydän kipeenä ikävöin, on tuolla vähän kauempana, mut miulla sentään ON jotain niin tärkeetä elämässä ketä saan ikävöidä sillee että tätä kirjottaessa miulla valuu kyyneliä silmistä. Ne kyyneleet ei oo surun kyyneliä, ne on onnen kyyneliä siitä, että miulla on rakastava perhe. Sellanen perhe, joka kannusti ja tuki kun mie mietiskelin että pitäskö muuttaa vai ei. Äiti totes, että lähtihän hän itekkii Englantiin tosi nuorena, eikä siihe ollu hänen vanhemmilla poikittaista sanaa. Niin se vaan menee. Oon kyllä miun perheestä maailman onnellisin. Vaikka ihan kaikki muu miun ympärillä kaatuis, niin perhe miulla on aina, sen tiiän ihan varmasti.

Itsekästä?

Oon monta kertaa miettiny, kun oon matkalla Suomesta takas tänne, että oonko tosi itsekäs. Äitillä ja isillä on molemmilla silmät kostunu kyynelistä lentokentällä, kun taas se Henna vaan kävi pörähtämässä kotona…Mie oon pidätelly kyyneliä, koska miulla on sellanen hassu ajatus päässä, että en haluu äitin ja isin muistavan miun itkusia silmiä, haluun että ne muistaa ilosen hassuttelijan, joka tietää mitä elämältään haluaa. Kamala valhe. Miulla ei oo mitään hajuakaan siitä mitä oikeesti haluan. Tiiän kyllä minkälainen olis täydellinen elämä, mut tiiän myös sen, ettei se oo mahollista just nyt järjestää vaikka miten haluisin. Pelottaa, että jos en ikinä itke lentokentällä, luuleeks äiti ja isi että miusta on tullu kylmä ja tunteeton. Ei oo tullu, itken nyttekii.

Oon tullu siihe lopputulokseen, että kyllä mie oon itsekäs ja se tunne tuntuu tosi paskalle. Minkälainen lapsi ”jättää” oman perheen yhden miehen takia?! Moni lapsi…karu totuus. Miuta se harmittaa ihan hirveesti, mut tiiän että vaikka äitiä ja isiä aina vähän harmittaa ku lähen Suomesta, ni tiiän että samaan aikaan ne on onnellisia, että mie oon onnellinen. En olis onnellinen, jos olisin Suomessa ja miettisin mitähän se elämä olis A:n kanssa. En tiiä oltaiskos edes minkäänlaisessa parisuhteessa tai edes sen tyylisessä, jos asuisin edelleen Suomessa…tuskin. Näin on just nyt ihan hyvä. Ainakii 90% ajasta. Miulla on miun pään sisällä sellanen haave, että joku päivä myö ehkä voitais vielä asua lähellä miun äitiä ja isiä sillee, että ku meillä on pikku Henna tai pikku A, se sais nähä omia isovanhempiaan yhtä paljon kun mie sain nähä omiani sillon kun mie olin pieni. Se, toteutuuks tuo haave ikinä, jää nähtäväks, mut sitä ennen mie yritän parhaani mukaan sopeutua miun omaan elämään ja toivon, että kaikki miun ympärillä sopeutuis myös siihe, miten miun elämä heihin vaikuttaa. Itsekästä tai ei, rakastan silti jokaista miun perheenjäsentä, ystävää, sukulaista, kummilasta ja tietyisti myös A:a.

Jos siulla on oma tarina siun sopeutumisesta, kuulisin sen tosi mielelläni. Olis kiva kuulla muitten tarinoita! Mukavaa uutta viikkoa 🙂

//Henna

suhteet oma-elama syvallista