Empties vol. 1

Nyt huokaisen syvään, kun vihdoinkin näpyttelen tämän postauksen. Olen kerännyt kuukausien ajan loppuunkäytettyjä kosmetiikkatuotteita, jotta voin antaa täällä viimeisen sanani näistä tuotteista ennen kuin hankkiudun niistä eroon. Itse tykkään lukea näitä postauksia, sillä parhaan mielipiteen pystyy muodostamaan, kun tuotteen käyttää loppuun asti. Ihan kaikkea käyttämääni en ole jaksanut säilöä, mutta postaukseen riittää kyllä materiaalia ainakin pariin postaukseen 😀 Tässä ensimmäisessä postauksessa käyn läpi kosteusvoiteet, joita Empties-koriini on ehtinyt kertyä. Seuraavassa postauksessa ovat sitten hieman sekalaisempia tuotteita, mutta eiköhän aleta käydä purkkeja läpi!

 

14592923443_d6701f7426_z.jpg

Dove Summer Glow Nourishing Lotion

Doven kevyesti päivettävä kosteusvoide on yksi sellaisia tuotteita, joita ostan aina uudestaan ja uudestaan. En osaa käyttää ns. tavallisia itseruskettavia, vaan tällaiset kevyemmät versiot ovat minun mieleeni. Suomen markkinoilla näitä on kuitenkin harmittavan vähän, mutta onneksi tämä on ihan mainio tuote, vieläpä edulliseen hintaan. Doven voide jättää ihon päivettyneen näköiseksi, mutta lopputulos on luonnollinen ja saan aikaan harvoin rajoja.

 Baba De Caracol Revitalizing Body Cream

Tästä vartalovoiteesta olenkin kirjoitellut jo täällä. Tämäkin tuote jätti ihan positiivisen fiiliksen ja olisi varmasti varsinkin näin kesäaikaa loistava vartalon kosteuttaja. Etanavartalovoide saa minun puolestani kuitenkin jäädä hyllyyn, sillä en halua maksaa 45€ vartalovoiteesta.

 Aqualan L

Käsi pystyyn kuka ei ole koskaan kuullutkaan Aqualan L-perusvoiteesta? Olen kuullut tätä voidetta kutsuttavan Suomen suosituimmaksi, eikä turhaan. Tuote sopii myös herkkäihoisille ja sitä voi käyttää myös meikin tai ihonpoistoon, mutta meidän taloudessa tämä 400g pullo käytettiin ihan tavallisesti vartalovoiteena. Talviaikaan tämä pumppupullo sai kovaa kyytiä sekä minun että avoni puolesta. Pumppupullo on kyllä loistava tapa pakata vartalotuotteita ja tässä pullo on kyllä ihan huippu. 

 The Body Shop Satsuma Body Butter

Rakastan tuota purkkia! Ostan harvemmin mitään tuotteita hajun perusteella (paitsi hajuvesiä 😉 ), mutta Satsuma vartalovoita nuuhkaistuani, oli ostopäätös jo tehty. Vartalovoi oli paksua ja iho jäi hieman öljyisen tuntuiseksi. Talven kuivassa huoneilmassa tämä ei kuitenkaan haitannut ja ostan tuota luultavasti ensi syksyä ajatellen uuden purkin. Se tuoksu oli oikeasti niin ihana ja se jää iholle mukavan pitkäksi aikaa!

 

14569457961_17b741424e_z.jpg

 Baba De Caracol Regenerating Cream

Minä ja avomieheni olemme käytelleet ahkerasti pari purkkia etanavoidetta, josta olen kirjoittanutkin aiemmin täällä. Tällä hetkellä on kolmas purkki menossa noin puolivälissä. Tykkään voiteesta edelleen, mutta alan ehkä kaivata hieman vaihtelua. Voiteen tehokkuutta ei jotenkaan enää huomaa, kun sitä on käytellyt useamman purkin putkeen, joten ehkä seuraavaksi hankin jotakin muuta, mutta voi olla, että joudun palaamaan tähän vielä uudestaan, mikäli seuraava kasvovoide tuottaa karvaan pettymyksen.

 

14569455611_8e20486e92_z.jpg

 Bliss High Intensity Hand Cream

Ostin joskus tällaisen minipurkin Blissin käsivoidetta laukussa mukana kuljetettavaksi. Tykkäsin tästä käsivoiteesta; se tuoksui hyvältä, sitruksisen raikkaalta ja se kosteutti tehokkaasti. Valitettavasti se jäi käsiin hieman öljyiseksi eli se vaati hieman aikaa imeytyäkseen, joten tämä ei ehkä ole paras juuri mukana laukussa pidettäväksi. Monesti kaupungilla tai työpäivän aikana haluaa jotain todella nopeasti imeytyvää. Miinusta aiheutti myös tuon pikkutuubin hinta, se maksoi nimittäin 9€. Alle kymppi ei tietysti ole hinnaltaan mikään hirmuinen, mutta sillä luulisi saavan enemmän kuin 30ml tuotetta.

 Elizabeth Arden Eight Hour Cream Intensive Moisturizing Hand Treatment

Tämän näytekoon olen saanut joskus Kicksissä asioidessani. Se on matkannut laukussani samaan tapaan kuin Blissin voide. Elisabeth Ardenin voide oli loistava koostumukseltaan; se jätti kädet todella pehmeiksi ja imeytyi lähes välittömästi. Sen tuoksu oli kuitenkin melkoinen. Tuoksu oli todella vahva ja ehkä hieman tätimäinen. Se ei siis haissut oikeastaan pahalta, mutten välttämättä haluaisi tuoksua samalle kuin tuo voide. Tässäkin tuotteessa kuitenkin hinta, on se joka karkottaa minut ostamasta tätä lisää, minikoko maksaa FeelUniquessakin 11€ ja täysikokoinen 28€. Käsivoiteet ovat kuitenkin melko arkisia ja nopeasti kuluvia tuotteita, joten en halua satsata käsivoiteisiin, varsinkin kun kelpo tuotteita löytyy paljon edullisemminkin.

 

14569450881_8c217f9c2f_z.jpg

 Kicks Virgin Olive Oil Foot Treament

Saanko esitellä korppujalkojeni pelastuksen? Tällä hetkellä minulla on jo toinen tuubi lopuillaan tuota ihanan paksua ja kosteuttavaa voidetta. Valitettavasti omalla paikkakunnallani ei ole Kicksiä, joten joudun hamstraamaan sitä, kunhan pääsen Kicksissä vierailemaan. Hintaa tuolla 100ml tuubilla oli jotakin alle 10€, joten ei paha varsinkaan, kun tuote on noin loistava! Tämä jalkavoide, muista yleisesti poiketen tuoksuu todella hyvältä, jotenkin ihanan puhtaalta olematta kuitenkaan se jalkavoiteille tyypillinen piparminttu tai sitrus.

 Louis Widmer Eye Contour Cream

Sain tämän näytekoon Louis Widmerin silmänympärysvoiteesta joskus pari vuotta sitten Liv Boxista. Sain sen viime talven aikana VIHDOIN käytettyä pois. En ole täysin orjallinen sy-voiteiden käyttäjä, joten tämän pois käyttämisessä meni minulta reilusti aikaa. Onhan tämä kosteuttava ja sellainen ihan kiva tuote, mutta uskon, että ilman erillistä sy-voidettakin pärjää, joten tule tätä mistään normaalikokoisena hankkimaan.

 

Mitä mieltä te olette näistä ”empties”-tyylisistä postauksista? Löytyikö minun koristani sinulle tuttuja pakkauksia?

Kauneus Meikki Testit

Primers

Meikinpohjustustuotteita on markkinoilla aivan laidasta laitaan. Monesti ne ovat ihonhoitotuotteiden jatkeita, mutta myös osa meikkiä. Primereita on monenlaisia, mutta niin on myös ihotyyppejä ja tarpeita, joihin niiden tulisi vastata. Yleisesti meikinpohjustajat tasoittavat ihoa ja auttavat meikkiä kestämään kauemmin, mutta ne voivat olla myös kosteuttavia, mattapinnan antavia, suojakertoimellisia jne. Tässä postauksessa esittelen mitä primereita omalta meikkipöydältä löytyy ja mitä mieltä olen niistä.

 

14549670522_c718af1f04_z.jpg

 

Nämä ovat minun primereistani edullisimmasta päästä. Molemmat olivat 6-8€ hintahaarukassa, mutta saatavuus ei siltikään ole mikään paras. Kumpaakaan näistä ei ole mielestäni tavallisissa kaupoissa myynnissä, vaan olen molemmat näistä edullisista primereista ostanut netin kautta. 

 

Dermosil Summer Primer SPF 20

Tämä Dermosilin väritön pohjustaja tasoittaa kevyesti ihoa ja auttaa hieman meikin kestävyydessä, luultavasti silikoniensa avulla. Ostin tämän primerin sen sisältämän suojakertoimen takia. Yllättävän harvassa meikinpohjustajassa on suojakerroin yli 15 ja vieläpä niin edullisella hinnalla. Valitettavasti en tälle pohjustajalle kuitenkaan lämmennyt. Se ei tehnyt paljoa iholle, tasoituskin oli loppujen lopuksi melko vähäistä. Jos kyseessä olisi hajustamaton tuote, olisi kyseessä ihan kelpo primer kesää ajatellen, mutta valitettavasti primer on hajustettu, vieläpä melko tunkkaisella hajusteella, ja tuoksu jää leijailemaan kasvoille.

 

Rimmel Fix & Perfect Pro

Tässä Rimmelin pohjustajassa on mielestäni koostumus kohdallaan. Se on melko kevyttä, mutta silti selkeästi silikonipohjaista valkoista voidetta, joka tasoittaa ihoa ihan mukavasti. Iho jää satiinisen tuntuiseksi ja todella pehmeäksi. Primer auttaa meikin kestävyydessä ja tosiaan tasoittaa ihoa. Tämä on mielestäni hyvä perusprimer ja vieläpä todella edulliseen hintaan. Tämäkin pohjustaja on hajustettu, mutta tuoksu on miedompi ja selkeästi raikkaampi.

 

 

14363926700_fd473e4635_z.jpg

 

Nämä L’Orealin primerit ovat hintaluokassa hieman ylempänä kuin edelliset eli noin 16-20€, ostopaikasta ja tarjouksista riippuen. Näitä L’Orealin primereita löytyy varmasti joka L’Orealin myyntiständiltä eli nämä pohjustajat ovat erittäin helposti saatavilla.

 

L’Oreal Lumi Magique Pure Light Primer

Tämä primer poikkeaa selkeästi muista omistamistani pohjustajista. Se on koostumukseltaan hyvin ohutta, melkeinpä nestemäistä ja sen tarkoitus ei ole tasoittaa ihoa silikonien avulla, vaan tehdä ihosta kuulaan ja hohtavan näköisen. Tuotteessa ei kuitenkaan ole lainkaan varsinaisia kimalteita. Aiemmassa postauksessa mainitsinkin, että käytän tätä tuotetta korostustuotteena, en niinkään primerina. Omalle rasvoittuvuuteen taipuvaiselle iholle tässä tuotteessa olisi ihan liikaa hohtoa koko kasvoille levitettynä, kun kiiltoa tulee muutenkin päivän mittaan t-alueelle. Käytänkin tätä siis vain poskipäillä ja kulmaluulla. Kuivemmalla iholla kiiltoa ei päivän mittaan samalla tavalla synny, joten tätä primeria voi käyttää reilummin.

 

L’Oreal Studio Secrets Smoothing Resurfacing Primer

Tämä on ensimmäinen meikinpohjustaja, jota olen kokeillut jo vuosia sitten. Kuvan purkki ei toki ole se sama, jonka silloin ensimmäisen kerran ostin, vaan huomattavasti uudempi 😀 Tämä primer on koostumukseltaan paksua ja jankkimaista silikonitahnaa, joka tosiaan tasoittaa hyvin tehokkaasti. Iho jää todella pehmeän tuntuiseksi ja runsaan silikonipitoisuutensa vuoksi se estää hyvin myös ihon kiiltelyä. Ihan joka päivä tätä primeria en käytä juuri sen paksuuden vuoksi, mutta esim. iltameikkeihin tämä sopii mainiosti. 

 

14364136397_e2312966d6_z.jpg

 

Jos se ei ole aiemmin blogissa tullut ilmi, rakastan bareMineralsin tuotteita eivätkä merkin primerit ole poikkeus. Nämä ovat sieltä hinnakkaammasta päästä ja hinnat ovat yleensä 25-30€ haarukassa. BareMineralsilla on toki vielä useampia pohjustajia, mutta itse olen kokeillut kuvan kolmea pohjustajaa.

 

bareMinerals Prime Time Oil Control

Tämä pohjustajan idea on siis pitää kiilto poissa ja meikki mattaisena päivän mittaan. Koostumukseltaan primer on mukavan kevyttä ja geelimäistä. Kasvoille levittäessä se tuntuu aluksi melko märältä, mutta pian pohjustaja asettuu ja pitää kyllä tehokkaasti lupauksensa mattapintaisuudesta. Huonoja puoliakin siitä löytyy. Tavallisen meikkivoiteen alla pohjustaja alkaa nimittäin ikävästi rullautua, joten käytin tätä vain mineraalimeikkipohjan kanssa, jonka kanssa se toimi oikein hyvin. Taitaa kuitenkin olla aika heittää tuo pumppupullo pois, sillä viimeksi kun käytin Oil Control pohjustajaa, sen koostumus oli muuttunut tahmaisemmaksi ja se rullautui myös mineraalien kanssa.

 

BareMinerals Prime Time Original

Perinteinen Prime Time on myös kevyt ja geelimäinen, mutta se tuntuu silkkisen sileältä ja iho jää myös todella pehmeäksi. Olen käytellyt tätä parin näytetuubin verran ja molempiin olen ollut tyytyväinen. Tämä ei pidä mattaisuutta mitenkään erityisen tehokkaasti poissa, kuten Oil Control, mutta auttaa kuitenkin meikkiä pysymään siistinä. Kuivempi ihoiset varmasti nauttivat tästä primerista, sillä se ei tunnu yhtään kuivattavalta ja meikki on varmasti helpompaa levittää kasvojen kuiville kohdille. Tämä on oikein mainio perusprimer minkä tahansa meikin alle.

 

BareMinerals Prime Time BB Primer-Cream

Tästä BB primerista kirjoittelinkin hieman jo aiemmin ja se on noussut tämän hetkiseksi suosikikseni. Tämä primer tasoittaa ihoa, ei vain pinnalta vaan myös sävyltään. Vaikka tämä pohjustaja on koostumukseltaan melko nestemäistä, eikä varsinaisesti tunnu samalle kuin silikoniset primerit, auttaa tämäkin häivyttämään huokosia todella tehokkaasti. Pidän todella paljon miltä meikkini näyttää päivän mittaan, ei liian mattaiselta, muttei myöskään liian kiiltevältä. Olen käyttänyt tätä pohjustajaa sekä perinteisten meikkivoiteiden että mineraalimeikkien kanssa ja lopputulos on aina hyvä. Suurena plussana tässä primerissa on suojakerroin 30, joka on erityisen tervetullut kesäaikaan.

 

Käytätkö meikinpohjustustuotteita? Onko sinulle muodostunut omia suosikkipohjustajia?

Kauneus Meikki Testit