VR ja siirtymisen taito

Tänään alkoi loma! Matkustan parhaillaan vanhempieni luokse viikonlopuksi. Suoraan sieltä jatkan lentokentälle tiistaina ja lennähdän Kööpenhaminaan. Sen jälkeen alkaa yrittäjäelämä haasteineen, onnistumisineen ja uusine kokemuksineen. Jotenkin tuli sellainen olo, että tämä junamatka on siirtymä yhdestä elämäntilanteesta toiseen. Epävarmuus, suunnattomuus ja maaninen töidenhaku on taakse jäänyttä elämää, nyt edessä on uusi työ, uudet tuulet ja uusia oppeja.

Tajusin samalla, että junamatkat edustavat aika isoa osaa elämässäni. Olen matkustanut junalla töihin, olen matkustanut junalla kotiin, olen matkustanut junalla kouluun. Nuorempana matkustimme toisinaan junalla Helsinkiin shoppailemaan kavereiden kanssa. Oulussa asuessani matkustin usein Hyvinkäälle moikkaamaan kavereita ja perhettä. Olen matkustanut omiin valmistujaisiini, olen matkustanut ystävän polttareihin, olen matkustanut treffeille, olen matkustanut ensimmäisellä aamujunalla kotiin railakkaan juhlaillan jälkeen. Olen matkustanut junalla pettyneenä, olen matkustanut rakastuneena, olen matkustanut sydän särkyneenä ja olen matkustanut tietäen, että kohta särjen jonkun toisen sydämen. Olen matkustanut äärettömän onnellisena ja toisinaan taas itku kurkussa.

Oli olotila millainen tahansa, on junamatka aina siirtymä tilanteesta toiseen. Jotain jää taakse, jotain on edessä. Vähän niinkuin elämä muutenkin. Niin puuduttavaa kuin junassa istuminen joskus onkin, on se toisinaan myös tervetullut hengäshdystauko siihen, mitä elämässä milloinkin on meneillään.

Kohta junailu tulee taas olemaan tiukasti työhön liittyvä asia. Reilu tunti junassa päivittäin voisi tuntua epämukavalta, mutta toisaalta nautin siitä, että junamatka on omaa aikaa. Sen ajan aion käyttää lukemiseen, maisemien ihailuun tai ihan vaan olemiseen. Samalla siirryn henkisesti työmoodilta kotimoodiin tai toisinpäin.

Nyt kuitenkin siirryn junaeväiden pariin! Aurinkoista perjantaita kaikille!

p1020179.jpg

Sport, pätkis ja AnnaLeena Härkösen Ei kiitos sulostuttavat tätä siirtymää.

Hyvinvointi Mieli Matkat Syvällistä

Parasta juuri nyt

Paras odotuksen aihe: No toki ensi viikon Kööpenhaminan reissu! Varasin pöydän Fiskebareniin, lisäksi suunnitelmissa on ainakin Tivoli, Rosenborgin ja Amalienborgin linnat, kauppakeskukset Magasin du Nord ja Fields sekä & Other Stories. Liian tarkkoja suunnitelmia en kuitenkaan halua tehdä, jotta olisi aikaa tehdä sitä mikä lomalla on parhainta: maleksia kaduilla ja nauttia siitä, mitä vastaan tulee.

Paras odotuksen aihe nro 2: Uudet työkuviot ovat ilahduttavat! Puoli vuotta valmistumisen jälkeen ja edellisen yrityksen myynnin jälkeen olen suuntaamassa takaisin yrittäjäksi. Kauneudenhoitoalan sekatyöläisenä tulen tekemään sekä hoitolatyötä että erilaisia kauneudenhoitolan markkinointitehtäviä. On muuten aika hieno tunne, kun elämä alkaa muokkautua työn puolesta juuri oman itsensä näköiseksi!

Paras kauneudenhoitotuote: Juurikin työkuvoiden kautta olen päässyt käsiksi uuteen lempparituotteeseeni: Evolven Liquid Crystal Cleanse & Tone -miselliveteen. Misellivedet ovat kasvovesiä, jotka toimivat myös meikin poistamiseen. Pullon kyljessä Evolven miselliveden luvataan poistavan kevyen meikin, mutta komeasti se suoriutui kajal-rajauksista ja ripsiväristäkin! Parhaimmillaan se on mielestäni kuitenkin kasvovetenä. Kasvojenpesun jälkeen kaadan sitä hieman kämmenelle ja taputtelen siitä koko kasvoille. Ihosta tulee mukavan kosteutetun tuntuinen, pehmeä ja kirkas. Aamuisin ennen salille menoa olen vain pyyhkinyt tällä kasvot ja pessyt kunnolla vasta treenin jälkeen. Tuotetta saa Suomessa toistaiseksi vain Kosmeettinen.fi -verkkokaupasta.

dsc_0136_0.jpg

Paras aktiviteetti: Tyhjien hetkien täyttäjiksi on viime päivinä muodostunut vanha kunnon Mahjong! Nettipelit eivät oikein ikinä olleet juttuni, jossei tätä lasketa. Joskus olen käyttänyt tuntikausia sen pelaamiseen. Nyt yritän kuitenkin rajoittaa pelaamiseen muutamaan peliin päivässä 🙂

Paras helpotus: Pakkaamista helpottaakseni tein listan kaikesta mitä tarvitsen Kööpenhamissa ja suunnitelmat jokaisen matkapäivän vaatekerroista. Nyt pesukone pyörii ja ensimmäiset kamat on jo pakattu. Yleensä vihaan pakkaamista ja se tuntuu ylivoimaiselta, mutta nyt tuntuu, että kyllä tämä tästä!

Kauneus Mieli Iho Matkat