Vaikka vauvan tuloon on alettu valmistautua jo ensimmäisestä ultrasta lähtien, on moni asia silti jäänyt tänne viimeisille viikoille. Hankimme paljon tavaroita käytettynä Facebook kirppareilta ja Torista ja toki näiden käytännön hankintojen ja järjestelyjen lisäksi valmistautumista on vaatinut myös henkinen puoli. Itse olen aina halunnut lapsia ja äitiys on minulle hyvin luonteva asia, enkä oikeastaan stressaa sitä, miten pärjään vauvan kanssa. Toki uusi elämäntilanne mietityttää ja tiedän sen tulevan olemaan myös rankkaa, mutta olen hyvin luottavaisella mielellä. Mieheni taas kipuilee asian kanssa hieman enemmän ja olemmekin odotusaikana keskustelleet paljon siitä, millaisia vanhempia haluamme lapsellemme olla ja mitä periaatteita pidämme tärkeinä. Ehkä voisinkin avata niitä  jossain toisessa postauksessa.

Nyt sen sijaan ajattelin listata asioita, joista päiväni täyttyvät näin ilman vauvaa äitiyslomalla ollessani ja vauvaa vielä odotellessani.

• Touhuilen kotona kaikenlaisia siivous- ja muita kotitöitä samalla kuulokkeista podcasteja kuunnellen. (Suuri suositus raskausteemaan liittyen Hei baby -podcastille!)
• Järjestelen vauvan tavaroita pikkuhiljaa paikoilleen ja tänään aion pedata hänelle sängyn. Tai meillä se on oikeastaan kehto näin aluksi, pinnasänky odottelee varastossa vielä muutaman kuukauden. Eilen sen sijaan pakkasin viimein sairaalakassin ja aloin täyttää vauvakirjaa, jonka äitini osti meille. Se on ihana Muumivauvakirja ja haluan täyttää sen sivut huolella ja rakkaudella.
• Istahdan useamman kerran päivässä tietokoneelle pelaamaan Herttaa, jota mieheni opetti minut kesälomalla pelaamaan ja johon koukutuin välittömästi. Kyseessä siis yleensä tietokoneissa valmiina oleva korttipeli.
• Syön rauhassa nautiskellen ja syönnin jälkeen pötkähdän sohvalle tai sängylle selaamaan somea, blogeja ja uutisia.
• Luen kirjaa ja yleensä jo melko nopeasti minua alkaa väsyttää ja otan yhdet, joskus jopa kolmet päiväunet päivän aikana. Päiväunien kesto vaihtelee viidestä minuutista useampaan tuntiin.
• En tunne lainkaan huonoa omaatuntoa joutilaisuudestani, päivätorkuistani tai tietokoneella istumisestani, sillä tiedän, että kohta päiväni täyttyvät ihan muunlaisista asioista ja tämä elämänvaihe ei tule enää koskaan takaisin.
• Iltaisin käyn mieheni kanssa rauhallisella kävelyllä ja sen jälkeen käymme suihkussa tai saunomme, otamme iltapalaa ja pötkähdämme sohvalle katsomaan HBO:ta.
• Puolen yön tietämissä hiippailen sänkyyn, pönkään itseni Lidlin vartalotyynyllä (järkyttävän iso suositus myös tälle!) hyvään asentoon ja nukun noin 7-8,5 tunnin yöunet käyden yön aikana noin 3-5 kertaa vessassa.
• Päivän aikana ajattelen vauvaa noin 90% ajasta. Kuvittelen miltä hän näyttää, miltä tuntuu pitää häntä sylissä ja nuuskutella hänen vauvantuoksuista niskaa ja pukea hänet pikkuruisiin söpöihin vaatteisiin.
• Kuuntelen lapsista kertovia lauluja, luen vauvarunoja sekä synnytyskertomuksia ja itkeskelen.

”Lupaan ottaa sinut tosissaan
ja nähdä koitan sinun tavallas
löydät sääntös ja tiedät lopulta
mä lupaan aina ja aina ja aina
oon sinun puolellas

sinä olet kaunis,
hento ja viaton
sinä olet kaunis,
niin vahva ja voimaton
sinä olet meidän
vaikka vain hetken lainassa oot
ja minä olen sinun
minä olen sinun
niin kauan kuin voin”

Onko muiden esikoistaan odottavien päivät olleet yhtään samanlaisia, vai olenko ihan outo?

<3:Herkkupeppu

Laskettuun aikaani on tänään 2 viikkoa ja 4 päivää. Olo ison mahan kanssa alkaa olla jo aika tukala ja vaikka olen selvinnyt koko raskauden hyvin vähillä oireilla, on nyt ihan viikon sisään kuvioon alkanut tulla alaselkä-, alavatsa-, nivus- ynnä muita kolotuksia. Mutta ne kuuluvat asiaan ja pystyn silti edelleen elämään hyvin normaalia elämää. Lenkit, tai ”lenkit” eli kävelyt ovat nyt vain jo muuttuneet melko rauhalliseksi tallusteluksi ja pitkin päivää pötköttelen ja lepäilen paljon, mutta silti olen enemmän kuin tyytyväinen yleisvointiini.

Raskauden aikana ei suositella laihduttamista, mutta lähtöpainon raskauden alussa ollessa iso, kuten minulla oli (112 kg), niin painoa ei olisi hyvä raskaudesta kerätä mukaan hirvittäviä määriä. Tämä vuosi onkin ollut ensimmäinen koko nuoruus- ja aikuisiälläni, kun en ole laihduttanut. On ollut virkistävää, että painoa seuratessani olen voinut olla tyytyväinen siihen, jos se ei ole noussut tai on noussut vain vähän. Ajatukset painosta ovat myös olleet paljon armollisemmat kuin ennen, vaikka totta kai olen myös edelleen vanhaan tuttuun tapaan mielessäni soimannut itseäni siitä, että olen näin iso. Nyt, kun maali raskauden suhteen, eli synnytys, alkaa toden teolla olla lähellä, on paluu laihduttajaksikin taas edessä. Imetysaika on toki myös vaihe, jossa energiansaannista pitää pitää hyvä huoli, jotta lapsi saa riittävästi ravintoa, mutta silti moni laihduttaa ja joidenkin villien huhujen mukaan laihtuu vallan itsestään, imetyksen aikana.

On myös monia eri kokemuksia siitä kuinka paljon painoa jää jo synnytyslaitokselle. Kuulemani lukemat vaihtelevat nollasta kymmeneen. Tietysti olisi mukava tulla vauvan kanssa kotiin jo useampi kilo kevyempänä, mutta olen nyt koittanut psyykata itseäni siihen, että vaikka kuuluisin tuohon ”nolla-ryhmään”, en ole yhtään sen huonompi. Kaikkien meidän kehot toimivat omalla tavallaan ja niiden kanssa meidän täytyy vain elää. Ja kuten jo mainitsin, olen keholleni hyvin kiitollinen sen jaksamisesta raskauden ajan runsaista ylikiloista huolimatta, joten koitan olla sitä myös synnytyksen jälkeen.

Minulla on ollut roikkuva maha jo ennen raskautta, mutta kyllähän se silti vähän jännittää, että mitä sieltä peilistä synnytyksen jälkeen näkyy. Kuulun Facebookissa erilaisiin vauvaryhmiin ja siellä ihmiset ovat jakaneet kuvia omista synnytyksen jälkeisistä mahoistaan ja eivät ne muillakaan palaudu hetkessä, saati ikinä. Minä olen etureppuni kanssa tietyllä tapaa tottunut elämään ja minulle riittäisi, että koko kehoni pienenisi, vaikka reppu jäisikin. Välillä haaveilen, että sitten, kun perheemme lapsiluku on täynnä ja olen onnistunut painonpudotuksessa, hakeudun vatsanahan kiristysleikkaukseen. Matka tähän on kuitenkin pitkä ja vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja sitkeyttä laihduttamisen suhteen. Se on kuitenkin ajatus, joka myös lohduttaa ja auttaa jaksamaan.

Laihdutusmenetelmiä olen minäkin kokeillut monia. Tämä blogi sai alkunsa herkkulakosta, olen ollut Superdieetillä, olen laskenut kaloreita jne. Mikäs on sotasuunnitelmani tällä kertaa? Tavoitteeni tällä kertaa on, ettei isompiin vippaskonsteihin tarvitsisi turvautua, sillä aiemminkaan lakkoiluni tai tiukka dieettini ei ole johtanut pysyvään elämäntapamuutokseen. Sen sijaan olisi mahtavaa onnistua syömään kohtuudella ja monipuolisesti ihan kaikkea, liikkumaan riittävästi ja saamaan näin painoa alas. Tätä olen jo raskausaikana harjoitellut ja toivon, että tällainen luonnollinen tauko ikuisesta laihduttamisesta (tai ”minun pitäisi laihduttaa” -ajatuksista) olisi tehnyt hyvää ja valmistellut minua vihdoinkin onnistumaan luonnollisessa ja rauhallisessa painonpudotuksessa.

Tässä blogissa on useita kuukausikuvia laihtumisestani tuolloin vuonna 2016 ja niitä ajattelin alkaa jälleen synnytyksen jälkeen ottamaan, sillä ne ovat todella motivoivia. Vaikka paino ei olisi pudonnut lainkaan, saattaa kuvissa silti huomata positiivisia muutoksia. Toki näin etukäteen hieman ahdistaa julkaista kuvia, joissa olen isompi kuin aiemmissa aloituskuvissani, mutta minulla on vielä vähän aikaa sulatella tätä kohtaloa.

Millaisia ajatuksia muilla on ollut omasta kehosta tai laihduttamisesta raskauden aikana tai sen jälkeen?

<3: Herkkupeppu