Aloituskuvat, aloitusmitat, lähtöpaino…

Nyt olen oppinut tästä äitiydestä sen verran, etten enää ikinä lupaa tänne mitään ajankohtaa uudelle postaukselle, sillä eilisiltana meillä alkoi mahavaivat eikä typykkä suostunut nukkumaan muualla kuin äidin sylissä. Myös yö oli hankalin tähän astisista ja aamukin meni itkeskelyksi, mutta sitten vaunulenkillä vauva nukkui noin puolitoista tuntia, söi kotona ja nyt on taas vedellyt hirsiä kolme tuntia, joten josko se tästä. Olkoon siis kuukauden 11. päivä tästä lähtien minulla uusien kuvien ottamispäivä. Ja tässä tulee aloituskuvat, joihin tulen uusia kuvia kuukauden päästä vertaamaan.

Raskauden lopussa painoin noin 122 kg, mikä tarkoittaa, että raskauskiloja minulle kertyi 10. Tänä aamuna, kun synnytyksestä on 10 päivää, painoin tasan 113 kg. Miltei kaikki raskauden aikana tulleet kilot ovat siis jo lähteneet ja pääsen käsiksi näihin pidempään mukana olleisiin. Sairaalaan kiloja jäi viisi ja nyt kotona viikon ollessa on lähtenyt neljä. Tästä olen niin tyytyväinen.

Vaikka paino on edelleen sen 20 kg enemmän, mitä muutama vuosi sitten, olen hyvillä fiiliksillä lähdössä sitä pudottelemaan. Ehkä kuulun heihin, joilla imetys kuluttaa tehokkaasti ja saan siitä oivan apuvälineen painonpudotukseen. Imetys on meillä nimittäin onnistunut alusta asti hyvin, mistä olen myös kovin tyytyväinen. Lisäksi vaunulenkit ja sairaalasta saadut lihaskunto-ohjeet tulevat olemaan menossa mukana. Ruokailujen suhteen (en ainakaan näin aluksi) aseta mitään rajoituksia, vaan syön vauvavieraiden kanssa pullaa, mutta pyrin silti pitämään ruokavalioni kokonaisuutena terveellisenä. Ruokahalulleni on tapahtunut ihmeitä synnytyksen jälkeen! Raskauden aikana minulla oli nimittäin aina nälkä. Ja nälkä oli sellaista, että jos en syönyt, olostani tuli aivan oksettava. Nyt kuitenkin ateriat pitävät nälkää sen 3-5h, mitä yleensä kuuluukin, mikä helpottaa huomattavasti painonpudotusta.

Tällä kertaa otin myös mittanauhan kaverikseni, jotta painon ja kuvien lisäksi saan vielä yhden tavan seurata muutoksia. Tämä mittausten ottaminen on vain aina ollut minulle jotenkin hankalaa, ku tuntuu, etten saa tismalleen samasta kohdasta mittoja otettua, mutta yritetään.

Rinnanympärys:108 cm
Vyötärö:115 cm
Lantio:130 cm
Reisi: 77 cm
Pohje:49  cm
Käsivarsi:45 cm

Eihän näitä kuvia ilolla katso, kun täällä blogissakin on nähtävillä vuosien takaa paljon kivempiakin kuvia, mutta näillä mennään nyt! Onko muita, jotka ovat näin syksyn tullen aloittamassa laihdutuksen/painonpudotuksen/terveellisemmät elämäntavat/jotain muuta itseä kehittävää?

<3: Herkkupeppu

Hyvinvointi Oma elämä Terveys Raskaus ja synnytys

Meillä on vauva!

Instagramin puolella lupasin jo eilen tulla (viimein) kirjoittelemaan, mutta sitten tuli yllärivieras, meillä oli alkuillasta vauvakuvaukset ja loppuillan olinkin sitten vauvan nukkuma-alustana, koska hän heräsi aina, kun laskin hänet alas. Ja nukkuma-alustana olo on minulle erittäin mieluista. Voin olla tunteja paikoillani nuuskutellen pienen tuoksua ja ihmetellen hänen olemassaoloaan.

Mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin! Pari viikkoa sitten tiistai-iltana minulla alkoi olla supistuksia. Niitä tuli useamman kerran tunnissa, välillä miltei 5 min välein ja välillä ne taas katosivat pidemmäksi aikaa. Ja tätä menoa jatkui koko loppuviikon. Ihana tytttövauva saapui pitkän odotuksen jälkeen maailmaan ensimmäisenä hääpäivänämme 1.9.2019 klo 4.39. Ja voi sitä tunteiden määrää. On totta, ettei sellaista ole kokenut koskaan aiemmin.

Synnytykseni ei mennyt täysin ongelmitta. Epiduraalin laitto ei useista yrityksistä huolimatta onnistunut ja neula kävi spinaalitilassa, mikä aiheutti minulle viikon kestäneen spinaalipäänsäryn. Päänsärky oli kova, mutta siihen auttoi erityisesti makuuasennossa oleminen. Saimme sairaalassa onneksi perhehuoneen, jotta mieheni pystyi olemaan koko ajan hoitamassa vauvaa kanssani ja minä imetin paljon makuultani. Päänsärkyä hoidettiin veripaikalla tiistai-iltana, jonka jälkeen pääsimme kotiin. Veripaikka auttoi jonkin verran, mutta silti päänsärkyä kesti jonkinlaisena viikon verran synnytyksestä. Onneksi itse synnytyksessä kaikki meni hyvin ja ponnistusvaihe oli onnistunut, joten säästyin muilta kivuilta ja säryiltä, joita monilla on synnytyksen jälkeen. Päänsärkyä lukuunottomatta vointini on nimittäin ollut todella hyvä synnytyksen jälkeen.

Tänään olemme olleet kotona viikon vauvan kanssa. Mieheni on isyyslomalla vielä tämän ja ensi viikon ja olemme elelleet todellisessa vauvakuplassa. Vauva on nukkunut paljon ja on melko tyytyväinen tapaus, joten kuplassamme on ollut kyllä leppoisaa ja onnellista. Tänään ajattelimme lähteä ensi kertaa ulkoilemaan! Sitä olenkin odottanut innolla, sillä en tiedä olenko koskaan ollut näin pitkää aikaa vain kotona/sisätiloissa. En varmasti ainakaan vuosiin.

Nyt kun vauva on vielä niin pieni eikä hänellä ole rytmiä,  vaan hän välillä torkkuu pieniä hetkiä, välillä useamman tunnin pätkiä – välillä on rinnalla jatkuvasti ja välillä seurustelee hereillä yli tunninkin, ei mitään arkirutiinia ole vielä muodostunut. Innolla odotan, millaista elomme tulee olemaan. Tarkoituksena on kuitenkin lähteä kotoa liikenteeseen, käydä paljon vaunulenkeillä, tavata ystäviä, osallistua esikkokerhoon jne.

Ajattelin valjastaa mieheni ottamaan minusta tänään uudet aloituskuvat painonpudotusta ajatellen! Jos vauva suo, voisin postata ne teille tänne jo myöhemmin tänään ja kirjoitella mikä on raskauskilojeni tilanne tällä hetkellä, kun synnytyksestä on yhdeksän päivää. Tämä alla oleva kuva eiliseltä, kun laitoin ensi kertaa raskauden jälkeen tavalliset farkut jalkaan, mikä fiilis!

Kuullaan pian!

<3: Herkkupeppu

Perhe Oma elämä Ystävät ja perhe Raskaus ja synnytys