Miten niin Hermoraunio
Juhlistimme juuri 10vuotis hääpäiväämme mieheni kanssa, juoksemalla viimehetkellä ravintolaan. Koko päivän remontoimme vanhempieni asuntoa ja illalla iski nälkä, joten päätimme käydä kysymässä, josko meille vielä tarjoiltaisiin 🙂 Niin perinteistä meidän juhlapäivien viettoa, mitään ei suunnitella etukäteen.
Miten nopeasti tuo aika onkaan mennyt. Silti niin paljon on ehtinyt tapahtumaan ja tuosta nuoresta omantien kulkijasta ja jääräpäästä on kuoriutunut parisuhde ja perheihminen. Tuona kauniina kesäpäivänä minusta tuli Rouva Raunio. Ihmisestä, joka ei koskaan uskonut löytävänsä toista, joka haluaisi jakaa arkensa kanssani. Minä löysin sen toisen, sen joka haluaa kulkea samaa polkua kanssani. Ystävän jonka kanssa voi tuntea olonsa turvalliseksi. Sen ihmisen, joka jaksaa myös sitä HermoRauniota.
Edellisessä työpaikassani työkaverini nimesivät minut HermoRaunioksi. Osaan ajoittain olla melko stressaavaa sorttia ja sen saivat myös työtoverini kokea. Haluan, että saan kaiken hoidettua minkä lupaan ja aikatauluista pidetään kiinni. Kun sitten jokin asia ei onnistunutkaan heti lupaamallani tavalla niin sen setvimistä ja stressaamista seuranneet työkaverit ihan osuvasti keksivät lempinimen. Parisuhteemme aikana olen käynyt usemman koulutuksen läpi ja mieheni on oppinut tuntemaan sen HermoRaunion melko hyvin.
Opintojeni aikana olen myös hoitanut pienet lapseni ja kotitalouden sillä mieheni työ vie häntä paljon reissun päälle. Kun yksin hoitaa pari viikkoa kerrallaan kaikkea niin meinaa sitten niistä kouluhommista ottaa itselleen hiukan liikaa ahdistusta, vaikka tiedän saavani kaikki kuitenkin hoidettua ja olen hoitanutkin. Viimeisin koulutus päättyi kesäkuun lopulla ja nyt aion pitää stressivapaata sen osalta ainakin tovin, toivottavasti pitkän tovin.
Se mikä tämän HermoRaunion on yllättänyt on vauva-aika ja kuinka hormoonit saivat minut rentoutumaan niin, etten osannut ottaa mitään normaaliin stressaavaan tapaani. Olin molemmat vauva-ajat rentoutunut ja nautin niistä täysin. Eikä se johtunut siitä, että vauva-aika olisi ollut helppoa. Kaikki allergiat, koliikki, refluksitauti, yövalvomiset ja tyttären kromosomipuutoksen aiheuttamat lääkärissä ja terapioissa ravaamiset olisivat normaalioloissa aiheuttaneet melkoisen hermopaineen. Minä vaan hoidin tarvittavat asiat ja nautin niistä pienistä ihmeistä, jotka minulle oli suotu. Ja miten suurenmoisia pieniä ihmeitä nuo kaksi ovatkaan. Vaikka nykyään osaan jo taas stressata ja hermoilla, niin nauttiminen äitiydestä ei ole koskaan muuttunut.
Meidän pikkumies aloittaa tiistaina esikoulun ja kävi tällä viikolla tutustumassa kolmena päivänä uusiin ryhmäläisiin, ohjaajiin ja tiloihin. Heti ensimmäisen päivän jälkeen meidän eskarilainen oli sitä mieltä, että mahtava paikka, ei ollut ollenkaan niin vaikeaa esikoulussa olo kun oli ajatellut.