Lähtöpiste

Pari viikkoa sitten se iski, taas. Tällä kertaa ei ahdistuksena, miten kaikilla muilla on ihana parisuhde ja mulla ei, vaan tarmona. Olen opiskellut maisteriksi ihanneajassa, hoidan työni hyvin, suhtaudun intohimoisesti harrastukseeni ja muutenkin olen elämässäni helposti innostuva ja sopivassa määrin kunnianhimoinen. Joten jos se minusta on kiinni, niin kävelen vaikka kuuhun sen herra Oikean luokse.

Tavoitteet voi jakaa pienemmiksi tavoitteiksi, sanoin itselleni. Jos haluaa juosta maratonin, pitää ensin tähdätä puolimaratonille tai kympin juoksemiseen. Jos haluaa siistin kodin, pitää ensin järjestää eteinen, sitten keittiö, sitten makuuhuone. Jos haluaa löytää miehen, pitää ensin tavata miehiä, selvittää millaisen haluaa, mistä hänet voisi löytää jne. (Kuulostipa esineellistävältä. Pointti kuitenkin oli, että) vaikken ehkä löydä tulevaa aviomiestäni heti huomenna, voin tehdä jotain kohtaamisemme eteen.

Ensi alkuun luin kasan sinkkublogeja ja asensin Tinderin takaisin puhelimeeni. En oikein haluaisi uskoa nettitreffipalveluihin, mutta jostain se kivien kääntäminen on aloitettava. (Haluaisin uskoa sellaiseen hups törmäsin kaupan maitohyllyllä komeaan mieheen -tyyppiseen rakastumiseen, mutta… no, eipä ole mätsin mätsiä sitä kautta kohdalle osunut.)

Let the adventure begin.