Tuumasta toimeen ja Tinder-treffeille

Elämäni ensimmäiset Tinder-treffit. Poika (minua nuorempi, pieni miinus) vaikutti viesteissään kohteliaalta (plus) ja romanttiseltakin (plus). Kuvissa itsevarma hymy, intensiivinen katse ja hiukset joihin olisin voinut upottaa sormeni vaikka heti (plus, plus ja plus). En ollut vielä perustanut blogia, mutta ristin pojan jo valmiiksi Runopojaksi.

Viestittely alkoi kuitenkin tuntua hivenen epämukavalta kaikkine kohteliaisuuksineen. Haaveilen huomisesta treffejä edeltävänä päivänä ja sellaista. Haloo, älä nyt jonkun nettiprofiilin perusteella muhun ihastu. Olin ihan varma, että poika on joko huijaripleijeripedofiilisarjamurhaaja tai sitten livenä tosi ujo. Sovin treffit julkiselle paikalle ja päätin mennä katsomaan, kumpi arvio osuu oikeaan.

Treffien jälkeen ristin pojan Insinööripojaksi. Jännitykseni katosi heti, kun tapasimme, mikä ei tällä kertaa ollut positiivinen merkki. Luulen, että Insinööripoikaa vähän jännitti. Hauskuutin itseäni uppoutumalla hänen silmiinsä ja seuraamalla, miten pian hän käänsi katseensa pois. Hän oli kiva, sopivan puhelias, fiksu ja tavallaan se pieni ujouskin oli söpöä, mutta ei. Eeeei. En tuntenut fyysistä vetovoimaa. Vähän kuin olisin ollut treffeillä pikkuveljeni kanssa.

Ihme kyllä, treffimme venyivät parituntisiksi ja poistuminen sujui luontevasti. Tunnelma ei siis ainakaan omalta osaltani ollut vaivaantunut. Oli jännää huomata, että tunsin olevani vahvemmalla jäällä kuin treffikumppani. Olin aika ylpeä itsestäni, kun tulin kotiin. Tyyppi oli ihan kiva, mulla oli ihan kivaa ja sain paljon ajattelemisen aihetta. Menin pirteänä nukkumaan; tunsin itseni eläväksi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *