Sitä kuuluisaa massaa?

Mitä kaikkea  pandemian aikana on tullut mietteitä ihmeellisistä asioista. Luokittelen ainakin itse tämän kirjoituksen lopulta mappiin X.

  • Kuinka vaikea on menestyä pienessä kaupungissa näyttävän näköisenä naisena?

Mitä luulette? Eikö hän ole seinäruusuille aina suuri uhka. Kaikilla mahdollisilla tavoin. Hän on luultavasti kauniimpi ja fiksumpi tai nuorempi. Hänellä on jo jotakin päämääriä tai mahdollisia ura suunnitelmia. Hän on ihan mukavaa seuraa työpaikoilla. Ei syrji muita, on joskus hauska, sekä hoitaa kaikki työtehtävänsä kuten pitääkin. Mutta koska hän on nuorempi, kuin mahdollinen esimies tai hänestä seuraava ylemmällä tittelillään oleva. Hänet kannattaa potkaista ihan vain kiltisti sanottuna pihalle. Ei varsin virallisia potkuja välttämättä, mutta työsuhdetta ei jatketa. Siihen otetaan tilalle, joku mahdollisimman paljon seinäruusua muistuttava. Joka ei ole juuri uhka ylemmille titteleille.

  • Kuinka iso pulma on viisas vajaa kolmikymppinen nainen toiselle naiselle joka on jo päälle nelisenkymmentä?

Sehän on todellinen pulma. Naisille, jotka pyörivät jo yli keski-iän. Kaikki miehethän kuolaavat nuorempia naisia. Siis omg, eikö sinulle vanha seinäruusu anneta enää huomiota? Oletko yli neljäkymmentä ja ikäkriisissä pyörivä? Ärsyttääkö sinua noin kolmikymppiset naiset? Oletko seinäruusu vai itseäsi kauniina pitävä? Jos sinulla on hyvä itsevarmuus ja itsetunto tuskin silloin olet ainakaan työpaikka kiusaaja? Varmuus on toisenlaista älyä. Eikö syrjiminen jäänyt jo historiaan? Jos  kumminkin löytyy ongelmia, joiden takia muissa on aina ongelma. Ehkä  tosiaan on menneisyydessä selvittämättömiä asioita ja  ehkä jopa terapiaa, tuossa tilanteessa. Mutta, koska olet esimies asemassa voit potkaista pihalle todelliset uhat työpaikalta.  Narsistit pärjäilee johtajina, uutisista tuttu juttu. Mutta ovatko he parhaimpia johtajia? Tuskin. Kaikille jää heidän kanssaan, vähän hampaan koloon. Jos tunnet, että joku narsistinen henkilö olisi ohjaillut sinua, suosittelen lukemaan narsismista kirjoja.   🙂

  • Onko meillä ongelma työpaikalla?

Niin. Onko meillä ongelma työpaikalla? Jos olet johtajan saappaissa olet varmasti lukenut jopa hiukan psykiatriaa, jotta näkisit oivalliset työkumppanit toisilleen. Sopivat ryhmäytymiset, työskentely kumppanit sekä esimiehet. Kaikkihan me olemme itsellemme tärkeitä. Työ hyvinvointi on myös muistettava. Opiskelet vaikka jotakin uutta ja kehität taas osaamistasi. Tuskin kukaan huomaa, että olet surkea johtaja. Entinenkin poikaystävä voisi todeta. Niin, onko kyse siitä, että joku muu hoitaa jopa työtehtäväsi? Harjoittelijaa vaikka vähän tuuraamaan niin sanotusti. Joidenkin mielestä voisi olla jo hyväksikäyttöä. Osaatko itse noita perus simppeleitä kuvioita? Joita näyttävä nuori nainen taitaa erittäin helposti. Mutta koska meillä on ongelma työpaikalla potkaistaan hänet pihalle. Ihan nätisti vain, ei olisi oikein tarvetta.

  • Synnynnäinen johtaja vs. wannabe johtaja?

Sinähän näit varmaan kuten moni muukin synnynnäisen johtajan. Ja harmiksesi tai kaikkien harmiksi, joita tappiot kohtaavat wannabe johtaja sai kauheat tuhot aikaan. Hänessä olisi tosiaan voinut olla, luotettava, rehellinen, nuori, terve, osaava yhtiön pelastaja jopa. Mutta ei, koska wannabe johtajat potkaisivat pihalle ja tilanne on ollut jo helmikuusta asti huono, meidän EI kannata tehdä kanssasi yhteistyötä.

  • Sitä niittää mitä kylvää

Niinhän se aina on. Niität niitä kuuluisia ärsyttäviä potkuja aina työpaikoilla. Lopulta sinua huoli juuri kukaan töihin. Maineesi niität nurin. Sekä, että synnynnäinen johtaja ei turvaudu ensimmäisenä potkuihin työpaikoilla. Niitä tuskin tarvitaan, tilanteita voi aina kehittää, suunnitella tai muokata. Vai olitko itse syypää kaikkiin niihin mokiin mitä romahduksen aikaan oli meneillään. Ja nidoit ne vain potkuihin saaneisiin työntekijöihin?

  • Risut ja ruusut

Mitä mieltä olette koulukiusaamisesta tai syrjinnästä? Saati ahdistelusta? Laulaako pikku linnut näitä asioita aina eteenpäin? Entä juorut sitten?  Kaikkein oksettavinta ja kauheinta varmaan olisi jos opettaja harjoittaisi ahdistelua. Muut syrjii siihen päälle. Tai jätetään ulkopuoliseksi. Niin tosiaan näyttävä nainen on voinut kaikenlaista nähdä, tajuta ja hoksata matkan varrella. Kaikenlaisia tilanteita löytynee maailmasta kyllä. Risuja voisi antaa syrjijöille. Siinä niitä kuuluisia minä minä johtajia, joista seuraa vaan yhtiön romahduksia ja ongelmia, pulmien tekijöitä työpaikoille.

  • Mitä tutkinto kertoo meistä?

Niin, mitä se tosiaan kertoo meistä? Pelkän tutkinnon. Vai kiinnostaako meitä arvosanat? Ovatko opettajat jopa niin julmia, että hyökkäävät työpaikoille jauhamaan opiskelijoista. Kuka osailee mitäkin. Kaikenlaisia tilanteita tosiaan maailmasta löytynee. Tutkinto ei valitettavasti kerro ihmisen viisaudesta juuri mitään. Sitä kuuluisaa massaa on aina pääsykokeissa liikkeellä. Syrjijöitä ja kiusaajia siinä seassa mukana. Ja mistä ne niitä juoruja?  Kuka jaksaa juoruilla? Siinä esimerkiksi yksi esimerkki, kuinka juoruilijaa pidetään aina tyhmänä. Oli tutkinto mikä tahansa, saatat olla juoruilija.

  • Onko meillä mahdollisuutta ylentyä tai edetä uralla?

On. Uralla on aina mahdollista ylentyä tai edetä. Se vaatii tiettyä asennetta, sekä itsevarmuutta.  Jos olet itsetunnoltasi heikko, koitat vain vahvistaa sitä. Mutta millainen on hyvä ja miellyttävä esimies?

  • Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin

Tämä  sanonta  varmaan ärsyttää, joitakin sielusta. Mitä tuo meinaa? Jotta koittaisin olla muuta kuin sitä kuuluisaa massaa,  voimme sijoittaa tulevaisuuteemme parempia asioita. Sekin on taitolaji, kuten sijoittaminen aina on. Jos olet sitä kuuluisaa massaa, sieltä on vaikea olla näkyvä persoona. Näyttävät persoonat muistetaan, mistä on kovasti myös hyötyä heidän päämäärilleen, mikäli he osaavat suhteuttaa asiat oikein.

  • Yhteenveto mielipiteistäni

Tarvitseeko olla niin sanottu seppä syntyessään? Onko toisten persoonallisuus ongelma ja pulma?  Mitkä ovat omat ongelmasi ja heikkoutesi? Kuinka aiot kehittää itseäsi? Onko sinulla matemaattisluonnontieteellisiä lahjakkuuksia? Pärjäätkö varmasti työssäsi mitä teet?  Onko sinulle annettu helpotusta, joissakin asioissa tai katsottu läpi sormien? Aiotko aina pistää vahingon kiertämään?  Kuinka aiot menetellä risuja ja ruusuja saaneena?  Pääsetkö itse helpolla, mutta annat muiden kärvistellä? Millainen tiimi sinulla on ympärilläsi? Kuinka vedät tiimiäsi? Ihmetelläänkö näitä asioita vielä työssä, johtajana tai esimiehenä?

Ihminen, tunne itsesi, se on elämänviisauden alku.

Sokrates

Oppimiseen ei ole muuta alkua, kuin ihmettely.

Platon

Jokaisella lienee oikeus pieniin virheisiin tai erheisiin. Meillä on kumminkin, jonkun sanonnan mukaan elämässämme vain yksi mahdollisuus. Onnellisuus tulee eläen, harvemmin etsien. Kannattaisiko siis olla lyhyessä ajassa ahkera? Vai viisas ja pitkäjänteinen? Jos meillä on elämässämme vain se yksi mahdollisuus, eikö silloin kannata tehdä siitä mahdollisimman miellyttävä? Ja ainakin tavoitella kaikkea, minkä haluaa. Oikea, kaiken kestävä rakkaus, on ainakin ikuinen. 

PS. Jestas, muistakaa hymyillä !!!

<3: Pauliine

Puheenaiheet Runot, novellit ja kirjoittaminen Trendit

Luxury Summer & Last Style

Aina ollut kiinnostunut erilaisista sisustustyyleistä sekä sisustuksista, pintamateriaaleista ja kodin rakentamisesta. Olen opiskellut sisustamista, rakentamista ja suunnittelua. Omaa kotiani aina sisustanut vain sen tilanteen mukaan miltä milloinkin tuntunee. Pidän paljon mustasta ja valkoisesta, lasista ja moderneista jutuista. Koska aiheenani on myös sisustus ja koti sekä pohdinta. Tässä postaus vähän niiltä tiimoilta. Olen aina rakastanut asua kerrostalossa. Toki myös oma oma talo on suunniteltu, opiskellessani sisustussuunnittelua. Siihen menee vielä hetki aikaa.

Vaikka himoitsen suurta kotia, pidän silti paljolti pienesti minimalistisesti asumisesta myös. Pieneen asuntoon ei kerry turhan paljon tavaraa, jos tahtoo pitää sisustuksen klassisen modernina. Sisustin kolmisen vuotta sitten muistuttamaan kodin vähän ”Venäläistä Luxus stylea.” Sellaista tulee aika varmasti myös talolle sitten aikanaan, jos vain lopullinen pohjapiirustus joskus valmistuu. Monenlaisia sisustuksia on kyllä tullut katseltua. Oma suosikki on kyllä klassisen moderniin sekoitettuna vähän jotakin itämaista.

Nykyisessä eteisessä on sattumalta selfie peili. 🙂

Suunnittelin tulevalle talolle alussa paljon peilejä, mutta nykyään ajattelisin siellä pääasiassa olevan muutaman isoa peiliä. Yksi on tulossa minun jooga huoneeseen, yksi eteiseen ja niin edelleen. Pienempiä peilejä on tulossa toki myös. Kyllä kaikkein paras koti tulee, kun saa päättää kaiken itse. 🙂 Kaikista opinnoista, joita olen opiskellut on kovasti hyötyä. Saatan vaikka maalata seiniäkin tai tietenkin ainakin valita sävyt ja värit. Jooga huoneeseen mahdollisesti tulee ainakin sävyt ja värit musta, harmaa, valkoinen ja hopea. Liikunnan  aina olleena minulle kovin tärkeää ajattelin, että jos oikein isolleen tahtoo laittaa suunnitelmat, niin voisi alakerrasta tehdä uimahallin. Se olisi kyllä tavallaan ihan siistiä. Taloa tosiaan on suunniteltu useampi vuosi ja suunnittelu vaiheessa se on edelleen, että muuttoa ei kumminkaan ole tapahtumassa. Kaikki on suunnittelu asteella. Saatan suunnitella tuota tavoitetta vielä kymmenenkin  vuoden päästä. 😉

Aion pitää parvekkeen vielä kauan sävyissään ja väreissään. Pidän tuosta kovasti. Parveke on myös sisustettu vähän nopeasti ja sinne päin mitä haen. Pohdin, jos ensi kesänä laittaisi sinne jotakin uutta. Saa nähdä mitä pientä siihen sitten tulee, vai jääkö ihan vain ihmettely asteelle. Tuo parvekkeen sisustus ei ole yhtään kuten minulla on sisällä tai mistä pidän eniten. Tuo parveke on vain nopeasti sisustettu tarvikkeilla, joita jo löytyi. Tuolit tuli kylläkin ostettua uutena. Väriyhdistelmät ovat ainakin kesäisin ihan mukavan pirteät.

Olen myös aina haaveillut työstä, jonka mukana liikkua paikasta toiseen. Nähtäväksi jää, kuinka mahdolliset tulevat opinnot tai mahdolliset tulevat työt aikanaan saavat liikkeelle tai vaihtamaan paikkaa. Se olisi suuri haaveeni. Kiertää paikkoja työn merkeissä. Mieluiten ennemmin työn merkeissä, kuin huvin vuoksi matkailun…koska esimerkiksi joidenkin mielestä täytyisi lentämistä vähentää. Hmm.. osa lentää osa ei. Tulevatko mahdolliset ruuhkavuotemme kääntämään suuntamme? Anyway. Mihin suuntaan lähdemme työn merkeissä seuraavaksi? 🙂

Parveketta oli koristamassa ja elävöittämässä viime kesänä kukkinut chili. Hän kuoli loppu kesästä parvekkeella pois. Olisi mielekästä laitella kukkia parvekkeelle kesäisin. Valitettavasti meidän talonyhtiössä on niin kuuma ainakin eteläisillä parvekkeilla, että se on aika turhaa peliä. Olen nyt ehkä jo pikkuhiljaa oppinut tajuamaan, että kukkia on turha haalia. Ainakaan eläviä. Niitä ei pysty hoitamaan täydellisesti, jos vaihtaa aina paikkaa. On aina menossa tai koteja  on useita. Villi ruusu voisi sopia, jos se vain säilyy itsekseen.

Toisinaan haluan valita vesipullot ja smoothie kipposet sisustukseen sopivaksi. Kaikenlaisia kippoja ja kuppeja on kyllä kaapit pullollaan. Onneksi. Sillä viime kesän marja sadot sai sovitettua pakkaseen hyvin. Nyt aion alkaa jo hyvissä ajoin pohtimaan, mitkä rasiat ensi kesän marjoille ja millaisia Ikeasta uusia. Entisiä hajosi tosiaan vähän käytössä. Tuossa kuvassa näkyy värimaailmaani, jota noudatan aika monessakin. Pidän paljon toki mustasta se on aina ollut aika vakkari. Mustaan on hyvä yhdistellä paljon ja kaikkea. Kotini on erittäin vaalea, mutta tummilla yksityiskohdilla ja mustalla olen saanut tuosta enemmän mieluisemman.  Värimaailma on suunnitteilla, jotakin ihan uutta mitä tähän mennessä. Mutta viihdyn tosiaan tämän hetkisissä ihan hyvin.

Sekä, että toisinaan tosiaan juomapullojen on hyvä olla vähän rock!

🍑🥂+☕🧁

<3Pauliine

Koti Sisustus Työ Ajattelin tänään