Tavoite stressittömyyteen

Olen googlettanut jo aika monesti stressin oireita.  Tiedän kyllä osittain mistä oma stressini johtuu, mutta haluaisin kertoa mitä kaikkia oireita tuo on tuonut minulle. Aloin pohtimaan viime postaukseni jälkeen, että oliko minulla stressiä jo aiemmin ennen- jälkeen kuvia. Tulin siihen  tulokseen, jotta tosiaan sitä oli jatkunut jo kauemmin. Pieni muotoinen burn out on tuossa ehtinyt myös olemaan. Stressin ollessa päällä voi pahimmassa tapauksessa maha turvota ilmapalloksi, kasvoja turvottaa, ruokailun jälkeen voi pahoin, ei jaksa syödä paljon tai ruokahalu väistyy. Nuo kaikki oireet ovat minulla henkilökohtaisesti voimistuneet. Varsinaisesti alkaneet olot kumpuaa muistaakseni noin kahden vuoden takaa. Pahojen stressi oireiden keskellä on mahdollisesti kyllästymisen tunnetta tai mitä kenelläkin. Et välillä tiedä, kuinka lähtisit asiaa hoitamaan vai tarvitseeko sitä hoitaa?  Itse ainakin jo tässä vaiheessa tai miksi en melkein kokoajan ole ollut kumminkin ihan hyvillä mielin. Omaa olotilaani on usein auttanut hetkelliset meditaatio harjoitukset tai joogaaminen. Nuo saavat ainakin olotilan hetkellisesti parempaan päin. Varmaan monilla ja itsellänikin on ollut ajoittaisia pikku stressejä aina. Stressin kumminkin kasvaessa suuremmaksi oireet pahenevat. Hierojalla käyminen voi joskus auttaa asiaa. Viime kerralla tosin hierojalla käyminen toi minulle entistä tukalamman olotilan. Niskojen tai selän ollessa jumissa, hieronta varmasti olisi hyvä ajatus.

Auttaako stressin syövereissä mukavien asioiden ajattelu? Tavoitteiden asettaminen ? Tai onnellisuuden haaliminen ? Aihe on tosi tylsä. Ei kiinnostaisi oikeastaan edes pohtia koko asiaa. Oma kohtainen kokemukseni on, että vanhat asiat alkavat ärsyttämään entistä enemmän jossain vaiheessa. Tai sitten meitä ärsyttää ne yhtäkkiä tulleet 20kiloa, jotka stressivatsa pamautti päällensä. Olisiko ollut parempi, että ruuhkavuodet olisivat olleet tulossa? Kuinka kaikki asiat ja tekemiset sekä muiden sanomiset voivat tuoda niin kauhean vetäytymisen tunteen päällensä? Kiinnostaako minua viihdyttää silloin, kun olen väsynyt? Väsynyt ajattelusta ja sen tiimoilta asioiden tuovan stressin tilanteiden takia? Alkoholia tulisi välttää. Se harvemmin on  apu stressaaviin tilanteisiin. Tilanteet ja asiat saattavat todennäköisesti vain mutkistua. Monet asiat ovat saaneet toivottomuuden tunteen ihmisiä kohtaan päällensä. Silti tuntunee olotilat aika ajoin hyvin onnelliselta. Omasta vartalostammeko saamme masennuksen aikaan? Siinä nyt ollessa vähän ylimääräistä.. no kaikilla lienee jotakin murheita. Tässä tilanteessa, kun menisi vielä hakemaan lääkettä olotiloihin niin hoh-hoijjaa seuraavat 20kg tervetuloa!

Entisistä ja nykyisistä kuntoilu tottumuksistani voin sanoa, ettei kyse ole siitä että olisin jättänyt lenkit väliin. Ainut mitä olen tieten tahtoen vähentänyt vallitsevan tilanteen takia, on esimerkiksi kuntosali ja uimahalli. Se on sekä stressin syövereissä, että bakteerien kannalta mielestäni mahdoton ajatus melkein toisinaan. Kaikkia treenejä ei siis ole päässyt tekemään. No sekin toki on tuottanut pientä stressiä, mutta uskoisin siitä selviävän.  Mitä kaikkea voisimme tehdä, kun tämä aika on nyt tallaista? Käteväähän olisi suunnattoman suuri talo sekä kuntosalilla että uima-altaalla. Sekään ei tosin oman stressini tämän hetkistä tilaa varmaan paljoa lievittäisi. Oma kohtaisesta kokemuksesta, jos stressivatsasi alkaa oireilemaan ilmapalloksi. Voi olotilaasi auttaa ruokavalioiden tarkkailu ja tai annosten pienentäminen tai useammin pienempiä aterioita. Välillä nuo on itselläni ainakin hukassa, että kuinka tekisi. Herkkuja kannattaa ainakin jossain määrin rajoittaa ellei jopa luopua  niistä kokonaan. Ainakin omalla kohdallani vehnä turvottaa mahaa vielä entistä enemmän. Jos mietitään esimerkiksi pullaa tai vaaleaa leipää. Vai kannattaisiko stressin syövereissä vaan ahtaa karkkia, suklaata ja muuta herkkua? Itselleni tulee ainakin lopullinen burn out, jos täytyy alkaa liikaa mättämään kaikkea mahdollista. Kiloja vaan kertynee…

Omalla kohdallani lenkkeily ja jooga toki lievittävät henkistä oloa. Stressi voi kumminkin tehdä kipua vatsalle, selälle, niskalle tai päänsärkyä. Ainakin tätä voi pitää massakautena siihen saakka kunnes pääsee taas kunnolla treenailemaan. Heh. 🙂 Stressipallo on myös mukava pikku piristys sekä koittaa saada jotakin hauskaa aikaiseksi tai mietintään. Huvittavia tilanteita tai jotakin huumoria. Naurukohtauksia tai jotain muuta mikä naurattaa.

Kuva melkein 20kg sitten. Oloni oli jo tuolloin stressaantunut hiukan, mutta kumminkin kevyempi kuin nykyään. Nyt ymmärrän jälkikäteen, että olin jo tuolloin aika stressaantunut. Selkä, vatsa kipuja tosin ei ollut kovin tuolloin. Ne tulivat noin puolivuotta myöhemmin kuvioihin. Nyt  myöhemmin näytän paljon samalle, mutta turvotusta ja kiloja on tosiaan tullut. Sekä, että ne parhaimmat housut ei mahdu aivan niin hyvin.

Tässä kuvassa tulleita stressi kiloja ja turvotuksia yhä enemmän. Ruokavaliollekin tuli kyllä stressin syövereissä muutoksia surkeampaan suuntaan. Vaakaa olen aina tahtonut välttää. Tuon kuvan otettua uutenavuotena kumminkin tajusin, että nyt on stressivatsani valloillaan ja lihomistakin varmaan tapahtunut. Kävin tuosta vasta puolentoista kuukauden päästä vaa’alla. Jossain vaiheessa on hyvä kumminkin käydä, jotta hoksaa oman tilanteen. Voi alkaa  sitä sitten jollain tapaa purkamaan.

Tuo tilanne ei ole minulle uusi. Stressivatsani on oireillut ennenkin. Välillä se kasvaa vain hiukan ja toisinaan on kuin ilmapallo tai 8kk raskaana. Tälläkään kertaa ei tosiaan ruuhkavuodet ole oikeasti tulossa.  Osa on ollut sitä mieltä, että varmasti lihas kasvanut. Olen kyllä treenannut aika ajoin aika paljonkin. Mutta stressivatsalleni on kyllä ihan nähtävästi tullut muuta kuin lihasta. Tässä nyt sitten odotellaan ja ihmetellään ja tehdään vaikka tavoite stressittömyyteen.  Kesä ainakin jossain välin tulossa ja aurinkokin paistaa. Jospa me kesää kohden tästä virkistymme, vois joku sanoa ja sekin vaan ärsyttäisi vallan paljon. Hyvä koittaa ainakin tsempata oma mieli iloisemmaksi. Tai sitten meillä on parisuhdekriisi… Ja olen ihastunut toiseen!

Olen sairastanut useamman niin sanotun vakavampi oireisen stressin elämäni aikana. Aina tuo tai koskaan ole kovin leikin asia. Oireet voivat olla erittäin raskaita henkisesti sekä kivut voimakkaita selällä, niskoissa tai päässä. Stressihormonejamme emme voi päättää, kuinka ne toimivat. Sairastaneenani  myös burn outin voin ainakin todeta oman tilanteena olevan tällä hetkellä aika leppoisa. Lähteä vaan pohtimaan tietyssä pisteessä oma ruokavalio uusiksi sekä liikkua, vaikka ei liikaakaan. Lepäillä päivittäin, ihan vain ajatuksilta.

Tosiaan koittaa ainakin pitää päämääränä selviytymisen ja asioiden vastaanottamisen. Onhan se stressi kurjan tuntuinen, kun pääsee oikein valloilleen. Mutta jospa se siitä aikanaan. Ainakin asioilla on tapana järjestyä ja selvitä. Koittaa olla stressaamasta stressistä ja keksiä jotain mukavaa. Oivaltaa jollain tapaa itselleen parhaimmat stressin hallinta tavat. Oma yksi tapani on ainakin vetäytyminen. Toisten niin sanottu apu vain pahentaisi tilannetta, jos ärsyttää vastaanottaa stressissä vieläpä ohjeita kuinka toimia !

Stressistä voi olla myös hyötyä. Ehkä tässä eletään aikaa ennen, kun jotakin siistiä tapahtuu. 

<3Pauliine

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

Ihan vain pieniä stressin aiheita

Mistä kaikesta stressaamme? Onko naisten stressi yleisempää kuin miesten? Mieleeni tulee paljon ja monia monia asioita, joista stressata. Ihan vain ihmissuhteet, elämäntilanne, työtilanne, toisen ihmisen asiat, oma ulkonäkö, lihominen, turvotus, päättämättömyys ja lista on loputon… Eniten stressiä alkaa helpottamaan, kun tiedostaa mistä on kyse. Aina stressin aihe ei ole itselle itsestään selvyys. Stressin aiheet voivat kummuta jo vanhoista asioista tai tekemisistä. Jostakin mitä on tapahtumassa tai nyky tilanteesta. Kaikki ovat joskus stressaantuneita. Mielestäni tuossa ei pitäisi olla mitään hävettävää. Myöskään stressin myöntämisessä ei ole mitään hävettävää. Vai onko jonkun mielestä?  Toisethan pitävät koko stressiä ihan höpö höpö juttuna. Sitä vaan vedotaan stressiin tilanteissa, joissa pääsee välttymään joltakin. Rakkaus tuottaa myös stressiä ja tuo toisille mukanaan pelon. Pelottaa kohdata rakkauden kohde, tai puhua hänelle. Ja tuo tuottaa stressiä?  Rakkauden tuomaa stressitilaa ei kauan jaksa. Täytyy kohdata tuo vastapuoli ja selvittää asiat? Jos tiedostat tilanteen olevan yksipuolinen tai ihastumisen tai rakastumisen kohde ei ehkä ole tasoisesi, antaisin vain olla. Mitä sitten jos olet vähän ihastunut. Joskus tosiaan yksipuolinen rakkaus saattaa riuduttaa meitä. Saatamme laihtua olemattomiin. Jos aiot masentua yksipuolisen rakkauden kanssa ja alkaa tunnesyöpöksi kannattaa se jotenkin välttää. Tiedostamalla tilanteen saatat saada itsellesi vaikka unelma kropan. Jos vain jaksat vähän masentuneissa oloissa käydä kävelyllä tai treenillä.

Joskus stressin aiheena on lihotut kilot. Kuinka päästä niistä eroon? Vai onko kaikki nuo kilot nyt lihottua vai treenasinko sittenkin liikaa ja lihas kasvoi? Monelle oma vartalo on mysteeri. Kuinka se toimii. Joskus ollut erilainen ja käsitys on vielä vanhassa uskossa tai jotakin. Varsinkin naisilla alkaa vielä aineenvaihdunta iän myötä hidastelemaan. Toisille stressin aihetta saattaa lisätä, että nimenomaan tahtoo niitä kiloja ja lisää lihasta. Toiset voi olla vähän pihalla tuosta  kuvioista, jotta mistä on kyse.

Olin taannoin ruokavaliolla, jossa karsittiin hiilihydraatteja sekä kaloreita. Ruokavaliolla oli paljon kasviksia sekä söin aina aamupuuron ja kananmunia. Minun oma kohtaisesta kokemuksesta voisin sanoa, että kaikki raaka- ja ruoka-aineet eivät sovi kaikille. Ei tarvitse olla allergia, jotta vatsaasi alkaa turvottamaan. Ei tarvitse olla ruis tai vehnä allergia, jos nuo eivät sovi vatsallesi. Ei tarvitse olla lihalle allerginen, jos sinusta tuntuu ettei vatsasi vaan jaksa pilkkoa tuota ruokaa.

Stressin helpottajia? Siinä todella miettimisen aihetta, jos olet pahassa tilanteessa. Helpottaako stressisi näkemällä tiettyä väriä?  Työ stressi? Parisuhde kriisi? Peilikuva stressi? Vaate kriisi?  Kaikille joku stressin aihe varmasti löytynee. Stressi voi tehdä päällemme ja selälle inhottavia oireita. Päätä särkee? Selkäni on jumissa ja siihen koskee. Kuinka lähdet liikkeelle tuossa tilanteessa? Sinua turvottaa ja mielihaluja olisi, vaikka muille jakaa. Vartalon linjasi ei tule pysymään entisellään ja alkaa kilojakin kertyä. Jos et muualta huomaa niin, joka aamu kun katsot peiliin. On kasvosi taas enemmän pinkeänä.

Rakastunut ja stressaantunut lienee eri asia. Omalla kohdallani pitkittynyt ja ehkä jo helpottunut stressi tuottaa oikein suuren kyllästymisen tunteen. Kaikki kyllästyttää ja on tylsää. Eikä oikeastaan mikään kiinnostaisi. Se ei ole masennusta, vaan lauennutta stressiä. Jokainen tietää varmasti, että masennus on eriasia, kuin stressi. Stressin lauenneen jälkeen olemme, jonkun aikaa aika kyllästyneitä tilanteeseen, uskoisin näin. Vettä on muistettu juoda ja  teetä on litkitty. Kahvin juontia on vähennetty ja ruokavaliokin on mahdollisimman terveellinen. Mitä meiltä sitten puuttuu? Mihin me olemme tyytymättömiä? Stressi vei meiltä voimat toimia aikanaan kuten olisimme halunneet. Liika kilojakin tuli tai lähti pois. Nyt on tilanne toisenlainen. Mitä menneitä nyt murehtimaan. Parisuhdekin tai rakkauselämämme on ok. Kuinka sitten täytyisi siis alkaa toimimaan ? Eikö siinä tilanteessa kaikki kumminkin ole ihan hyvin?

Nämä kuvat ovat noin puolivuotta sitten otettu. Olin vähä kalorisella rasvanpoltto ruokavaliolla. Hiukan muokkailtuna omiin tarpeisiin sopivaksi tuo toimi ihan hyvin. Noissa kuvissa minulla on ollut noin puolivuotta stressiä.

Nämä kuvat ovat otettu puolisen vuotta myöhemmin. Stressi on tuonut minulle turvotusta ja ylimääräisiä kiloja. Naisilla tämän huomaa aina vain jotenkin helpommin. Usein kuulleena oletpa laihtunut, ihmettelen aina että kuinka niin? Koska yleensä tuolloin melkein poikkeuksetta aina, onkin painoni noussut.

Oletko sittenkin stressin syövereissä aina tiedostamattakin rakastunut? Viekö pääkoppasi salainen rakkaus sinulta voimat? Kuihduttaa sinut, koittaa saada dietin päälle sekä tekee sinusta komeamman tai kauniimman ? Vai oletko tietoisesti kokoajan stressaamassa, vain ja ainoastaan mahdollista kumppaniasi? Jos näin on, tarvitset ehkä kaverisi apua tai tukea. Ehkä hän osaa sanoa jotakin. Jos ei ota kantaa tai asia on jo kulunut puheenaihe, aina voi lukea asiaan liittyen jotakin. Kuten, vaikka kuinka lievittää stressiä? Työstressi, parisuhdekriisi tai mahdollinen deadline.

Minulla on ollut aina paljon ihailijoita ja rakastuneita ympärilläni. Sen vain oppii huomaamaan. Olen aina toivonut yksipuolisen rakkauden kanssa eläjille minua kohtaan. Löytyvän kumminkin jotakin huumoria. Yksipuolisen rakkauden ei välttämättä tarvitse olla synkkää, masentavaa tai mahdotonta. Huumorin avullakin voi lievittää omia ajatuksia tai miksi ei jopa pakkomielteistä rakkautta. Kaiken rakkauden ei tarvitse olla kovin vakavaa.

Mukavaa päivää! 🙂

<3Pauliine

Puheenaiheet Rakkaus Opiskelu Ajattelin tänään