Grrr.. Chill

Olimmeko vain pientä silmäpeliä?

Monihan haluaa haluamalla ihan parisuhteen. Toiset pitävät yksin elämisestä paljon. Toiset ovat hiljaisia ja epäsosiaalisia. Toisilla riittää sosiaalisissa tilanteissa asiaa riittämiin. Vastakohdat vetävät puoleensa, siinä missä samanlaisuuskin. Tämä on mielipide, jossa tulisin taas ulkonäkö kysymyksen partaalle. Meillä kaikillahan on naamaraja elämässämme, tai bileissämme. Toiset voivat ehostaa itseään meikeillä tai maskeerauksilla. Sitten on myös naimanaamat. Pariskunnat muistuttavat kasvoiltaan toisiaan. Voimmehan me meikin alla olla tosiaan puolisomme näköisiä? Hmm… Hiustenvärihän on toisille tärkeässä roolissa. Kyllä minulle olisi ykkös sijalla puoliso, joka haluaa olla ykkössijalla. Hänellä on minulle ykkösluokan yllätys, vaikken pidä yllätyksistä, yhtään. Minustahan on suuri kilpailu. Kosijoita on pyörinyt nilkoissa aina paljolti. Enimmäkseen jään heidän kanssaan usein friend zonelle. Haluaisin kiittää teitä! Uskallusta ja hauskoja tilanteita on riittänyt. Olen kuitenkin tässä viimeisimpien tietojen mukaan tulossa vihdoin aikuiseksi. Siivous asiat kiinnostavat entistä enemmän. Nuoremmassa iässä tuli niin sanotusti pizza laatikot jätettyä lojumaan pidemmäksi aikaa.

Olen kiitollinen teille hyvät kilpakosijat, että olette jaksaneet minua yrittää. Olenhan viehättävä ja kaunis nainen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt. Parasta aikaa on toki eletty. Moni on niin sanotusti jäänyt kaipailemaan ja yllättynyt kohdatessaan kumminkin minut vielä uudelleen. Tahdon sanoa teille hyvät kilpakosijat nyt, että ykkössijallakin on ehdokkaita. Ykkössija on niin sanotusti tässä kriisissä vähän auki. Onhan minulla ihastusta toki ollut joskus itsellänikin. Msn messingerillähän me tapasimme aikoinaan? Lisäsin sinut vahingossa? Veitkö sinä muuten minun mesen silloin? Tätähän tässä selvitellään palmujen alla aurinkotuolissa, auringolle olen tärkeä? Luitkohan sittenkään niitä viestejäni koskaan ? Kirjoittelin pitkän rakkauskirjeen sinulle. Hmm… pohdit nyt kuka olen ? Keittelen vain pieniä booleja juhliin, joissa sulhasia riittänee … aina. Mums!

Klassikko tilanteita on riittänyt myös baaritiskeillä. Käännän vain selkäni ja uusi potentiaalinen sulhas ehdokas lipuu paikalle. Jos olen Brooke ja olet Ridge, sinullahan on luultavasti, joku ennestään tuttu minulle tällä hetkellä. Pidänkö tilanteesta? EN yhtään! Saatat jäädä sijalle kaksi, kolme, neljä tai viisi. Vai tahdotko parisuhdekriisin heti aluksi… niin vaikea tilanteemme ohjaa ja kohtaa meidät koska emme halua juuri nyt tässä hetkessä, ehkä kumminkaan palata vanhoihin asioihiin. Olisit kaikkein potentiaalisin jos tuntisin sinut vähän. Entisiä ratsuja en huoli. Yksi voi minua sillalla toki odotella, mutta olen silloin jo jossain muualla. Klassikko tilanteita sattuu meille kaikille, vai mitä päällikkö?

Jos et ole aiheuttanut ihmetystä missään, olet hyvin vahvoilla kisassa, jossa toki kaikki tahtovat olla. Ainakin mielestäsi. Tokihan, joku voi liioitella aina asioita tai jättää kertomatta… vai mitä tosielämän Ridge? Hyvä aviomiesmatsku, minähän vihaan yllätyksiä. EN voi sietää. Jos astelemme vihille, en tahdo polttaripiloja, hauskoja leikkejä tai baari illallisia. Jos astelemme vihille ja olen siis saanut kosinnan, ilman sormusta tai sormuksen myötä. Olisi hyvä  meidän yhdessä  ehkä miettiä, menisimmekö ilman suurempaa niin tehtyä numeroa vihille. Pitäisimmekö oikeastaan häitä ollenkaan?

Olen nyt jaksamattoman väsynyt viihdyttämään ketään. Jaksaisi millään olla edes päivää prinsessa, saatika kuningatar. Kaasoa en jaksa valita, enkä ainakaan tahdo sinun sitä tekevän. Mielelläni tahtoisin vain pienet juhlat. Joissa olisimme kahden. En pidä yllätyksistä en myöskään tahtoisi tai jaksaisi edustaa edes yhtä päivää. Täten ehdotan kosinnan tulleena… nimet paperiin ja hotelliin? Jo on huumoria kerrakseen sinulla hyvä aviomiesmatskuni. Matskua voisi riittää vähän enempikin. Toivoisin sinun kumminkin muistavan millainen olin nuorena.

Kirjoitan sinulle… tiedät kyllä kuka olen ja minä tiedän sinut. Parasta aikaa vaeltaessamme on aina. Olemme tärkeitä itsellemme. Opiskelemme asioita ja kehitämme osaamista ja muuta lässytystä. Rakastamme ennen kaikkea eniten itseämme ja olemme tosielämässä, ihan muuta mitä muut kuvittelevat meidän olevan. Me itse tiedämme parhaiten kuka, mitä tai millaisia olemme. Kukaan ei meitä luokittele miksikään. Se on kaikille arvoitus. Mitä me kenestäkin ajattelemme, mihin me olemme kenetkin luokitelleet.

Oli tilanteesi mikä tahansa, olen kyllästynyt.   Käyn kuumana toki, kosintasi tuli hyvin yllättäen. Tokihan olen sitä odottanut, mutta nyt sen saavuttua, on asiaa alettava pohtimaan niin sanotusti järkipelin kautta. Rakkauteni sinuun on kyllä olemassa. Koska kynteni on alkaneet kasvamaan ja vahvistumaan, sekä silkkisillä hiuksillani on väri aikoihin ihan… ok. Ihoni on hiukan kuiva, helpottaisi jos tulisit sitä silloin tällöin rasvailemaan.  Mieluiten joisin aamukahvini kanssasi ja ilta teen vierelläsi. Koska emme aina ehdi tehdä niin, muistuttaisin, että niin tahtoisin kumminkin olevan. Voisin ihoni rasvauksesta vastineeksi hieroa sinua hierontaterapia palloilla. Illallisen aikaan meillä tulisi olemaan aina ruokaasi jota tahdot syödä. Rakkautemme tulee olemaan, kuin chili puu. Jos on liian kuuma se kuihtuu pois, koska tarvitsee liikaa vettä. Sen sopiva hoitaminen täytyy muistaa!

Kannattaako tuo sitten lopulta laisinkaan.

Koska olimmeko koskaan edes rakastuneita.

Hyvää yötä, matsku ykkönen. 🙂

<3Pauliine

Suhteet Parisuhde Rakkaus Hiukset

Kuningattaren jäähyväiskirje rakastetulle

Elämämme riippukeinu keinuttaa meitä hetken. Voimme kiinnittää sen kahden puun väliin. Saamme sen kokoon keinuttuamme siinä hetken. Elämämme riippukeinussa on jännitystä. Elämämme riippukeinu vie meidät Helsingistä Manhattanille. Elämämme riippukeinu on vaeltajalla aina mukana. Olemme lentokoneessa, lennämme lentokoneella unelmien lomakohteen yli. Keinumme elämämme riippukeinussa katse ylhäällä. Olemme tärkeitä itsellemme. Elämme elämämme parasta aikaa!

Antaudumme oikein riippukeinuun, rakastamme itseämme. Meillä on mielessämme rakkaustarina. Se elää raikkaassa ilmassa, jota välillä hengitämme. Olemme syöneet oikeita välipaloja tuolloin, sekä treenanneet vähän. Elämämme riippukeinulla on rajoja ja rakkautta. Elämämme riippukeinussa opiskelemme uutta ja kehitämme osaamista!

Kaikki asiat eivät ole niin nokkosen nuukia tai kaikkia pilkkuja ei tarvitse nussia. Nytkin osaamme kuunnella kehoamme ja annamme virran viedä. Lentokoneessa, kiinnitämme vyön. Meillä on laukussamme, sandaalit. Totta, kai halvimmat mahdolliset? Jos vain laukkumme eksyvät ja joudumme kulkemaan avojaloin, on oltava jalassamme edes…jotakin. Elämämme riippukeinun vartija herra vaeltaja… Kai sinulla on silloin minulle pientä piristystä? Raikas, kirpeä, hiukan makea, limetillä ja sitruunalla? Skool!

Elämäni riippukeinussa minulla on mukana käsilaukku ja aurinkohattu. Lautasellani on joskus vain pelkkiä rehuja ja ituja. Opiskellen joskus uutta, parasta aikaa kumminkin. Oikeat välipalat treenipäivään? Ehkäpä. Tienristeyksessä viittoja… näkyy aina. Rannalla minua odottaa kokoajan vähintään kaksi aurinkotuolia, jotka ovat aurinkovarjon alla. Meri on syvän sininen. Sehän se rakkaustarinani on. Parhaimmillaan?

No mutta unelmien jännitys riippukeinu. Tuletko kanssani taksiin? Minulla on sinulle unipussi valmiina. Jossa on söpöjä karhun kuvia. Unelmien riippukeinu, sinun on parasta olla vaalean violetti, jotta sovit muotiini ja sävytykseeni. Sekä, että jaksan syödä kanssasi, vain oikean välipalan. Pientä piristystä, kuitenkin. Joka voi joskus olla, pelkkää salaatinlehtien tuomaa, vihreää voimaa. Sydämeni sanoo nyt, että meille on tulossa vain pelkkää hyvää. Vai mitä riippukeinu? Epäilen jo nyt, unipussini puhuvan sinulle… salaa.

Elämäni riippukeinu on kuningatar ideoissa, numerolla yksi. Koska elämäni riippukeinu, keinuttaa unipussin sisällä minua. Jossa, toki on karhun kuvia, joka on violetti, joka keinuu lentokoneessa, sen ulkopuolella. Sinne, tänne ja tuonnekin. Riippukeinussa elän parasta aikaa. Elämäni riippukeinussa, voin pitää prinsessa tai kuningatar kruunua päässäni. Elämäni riippukeinussa voin kuvitella asioita, joita tahdon saavuttaa.

Elämäni riippukeinussa minulla on aikaa lukea kirjoja, jotka sivistävät minua kohtaamisia varten. Luen kirjoja, joita on mukava lukea. Jotka ovat mielenkiintoisia ja saavat minut ajattelemaan asioita tarinan sisällä. Elämäni riippukeinussa, saatat lukea kirjoja, jotta osaisit kohdata jonkun vielä. Elämäsi riippukeinussa saatat lukea mitä eteesi koskaan tuleekaan. Lehtiä, mainoksia, kirjoja sekä sarjakuvia. Elämäsi riippukeinu keinuttaa sinua läpi hauskuuden ja mukavuuden.

Antaudun oikein riippukeinussa ajatuksilleni. Minulla on rakkaustarina, joka kuljettaa minua eteenpäin. Rakkaustarinalla on silta, jonka puolivälissä tulet vastaan. Tuo silta on kumminkin riippukeinussani vielä kaukana meistä. Voimmehan me ehkä pystyttää myös elämämme riippukeinun sillalle yhdessä? Riippukeinuni olisi tuolloin persikan värinen, värikkäillä kuvioilla. Tienviittoja ei tuolloin näy. Maassa ei ole lunta. Taivas on auringonlaskulla. Olemme opiskelleet, mistä on kyse ja osaamme vain elää sen. Meidän on pitänyt hyvä elämäni riippukeinu ymmärtää monta kuningatar ideaa, tuon keinumisen matkan varrella. Olemme monta kertaa eläneet parasta aikaamme. Jos se olisi teksti, se lukisi isolla fontilla ja paksunnetuilla kirjaimilla: parasta aikaa. Rajoja ja rakkautta riippukeinuumme? Pientä piristystä toivoisin sinun tuovan. Onko sinulla minkä värinen elämäsi riippukeinu? Saatathan sinä mahtua samaankin. Ehkä vasta sillalla tosin. Voin tuona aikana, olla meren äärellä aurinkotuolissa, kulkenut avojaloin tai viiden sadan euron sandaaleissa, ollut onnellinen omasta peilikuvastani, kantanut mukanani risaista käsilaukkua ja ollut pilvilinnoissani aina vain uudelleen… lentokoneessa vieressäsi. Onko sinulla katse ylhäällä? Elämmekö riippukeinun kanssa parasta aikaamme? Meillä on toki, uusia asioita, tavaroita, treenejä, oikeita välipaloja, paljon hyviä asioita, tienviittoja, karttoja, rakkautta sekä vaellettuja kilometrejä. Mutta unelmien riippukeinuni, jos siellä olin aina kaikki nuo vuodet yksin. Unipussin kanssa, jossa on vain karhun kuvia, joka oli violetti, tai vaaleanpunainen?

Elämäsi riippukeinu olisi täydellinen kanssani, mutta koska, joku muu jo keinui kanssasi, oli luonasi ja rakensi elämäänsä keinutellen riippukeinussasi. Ole puolestani yksin nuo seuraavat vuodet tai vuosisadat. Sillä minun unelmieni riippukeinu keinuu elämäni parasta aikaa, ilman sinua parhaiten. Koska elämäni riippukeinu, on niin täydellinen, ette mahdu sinne mukaan. En halua keinuun epätäydellisen kauheita keinujia. Ja tahallasi keinuttelet toisten keinuja?

Skool!

Koska nyt elän parasta aikaa! riippukeinuseni. Ilman vanhaa  rakastettuani ! Minulla on lasi täytettynä kuohuvalla, jos niin tahdon. Sillä herra vaeltajaa, herra matkakumppaniani, tuo ei haittaa!

Hän tuo ruusut sekä shampanja pullot minulle, pyytämättä. 🙂

<3 Pauliine

Suhteet Parisuhde Rakkaus Matkat