Kauneudesta

Huh, voisiko upeampaa lokakuun ensimmäistä olla! Luonnon kauneus saa aina aikaan niin pakahduttavan olon. Se on melkein häiritsevää, tuntuu,että voisin räjähtää koska en osaa ilmaista sitä, mitä tunnen. Nytkin tekisi mieli jotenkin tallentaa kaikki nämä värit ympärilläni. Mutta mitkään sanat eivät riitä ja valokuvat näyttävät haaleilta. En tiedä miksi usein tulee valtava tarve tallentaa, säästää, ikuistaa ja jakaa se ympäröivä maisema. Miksi se tuntuu jopa vähän lohduttomalta kun tajuaa, ettei voi?

Monet’n sanotaan sanoneen “I get madder and madder on giving back what I feel.”

Samoja ongelmia minulla ja hänellä siis. Erona vain että Monet on ehkä yksi niistä taitelijoista, jotka ovat päässeet lähimmäksi ilmaisullaan sitä, miltä maisema voi ihmisen sisällä tuntua. Omat maalaustarvikkeeni pölyttyvät jossakin nurkassa, sillä annan aina periksi kun luomukseni ei heti ekalla kerralla muistuta läheisestikään sitä, mitä sen piti.

Toinen asia, mitä mietin tänään on se miten jotkin ihmisen aikaansaannokset eivät ollenkaan sulaudu luontoon, sen väreihin ja materiaaleihin. Miten karulta autot näyttävätkään hehkuvien puiden vieressä, samoin kuin metalli, betoni, liikennemerkit outoine väreineen. Lisää puutaloja!