Stories from the past: Rooma

 

WP_004169.jpg

 

Kasvoiltani näkee kaiken. Kun olin surullinen viime viikonloppuna, ystäväni avasi viinipullon keskellä päivää. Ja vei ulos talosta, kertoi tarinoita.

Lauantai-ilta. Ihana viikko takana. En edes muista miksi. Amalfin jälkeen on vain ollut hyvä tasapainonen olo.

Eilen kaunis kuuma päivä. Vaeltelin päämäärättömästi, löysin uusia katuja. Ostin neilikoita. Joogasin. Istuin auringossa. Mietin tulevaa, mutta olin hetkessä. Hauska ilta kavereiden ja viinin seurassa.

Tänään painostava ilma. Ja tunnelma. Olen liian väsynyt. En ole saanut nukuttua. Kireät välit X:n kanssa. Riidan partaalla koko päivän. Kun olen matkalla keskustaan tapaamaan kämppiksiä ukkosmyrsky yllättää. Ilma ja sade ovat lämpimiä iholla, kaikki on kirkasta ja samalla niin tummanpuhuvaa. Vartti porraskongissa seisten. Sateen hakatessa maata keskustelu suhteestamme on yhtä dramaattinen kuin sääkin

Myrskyn jälkeen on helppo hengittää. Asfaltti tuoksuu, kadut ovat märät. Hiukset pörrössä ja sekaisin, mutta mieli selkeä ja tyyni. Yhtä nopeasti kuin elämä palautuu kaduille sateen jälkeen, mieleni palautuu siihen rauhaan, jonka se on kevään aikana löytänyt.

On jännittävää tutustua toiseen ihmiseen yhä paremmin. On niin paljon asioita, joita jo tiedän toisesta, ja toisaalta välillä tuntuu, että koko ihminen on yksi mysteeri. Joka päivä tiedän ehkä vähän enemmän, mutta koskaan en tule tietämään kaikkea. Se on kiehtovaa.

 

Toisten hypätessä bussiin päätän kävellä kotiin. Hämyisiä Rooman katuja kävellessä tunnen ilon ja inspiraation, elämän kauneuden. Hymyilyttää. Hymyilyttää se, että elän, ja että saan tuntea sen pehmän lämpimän ilman kasvoillani. Hymyilyttää se tunteiden kirjo, joka sisälläni risteilee, ja kuinka siitä huolimatta tunnen, että jalkani on tukevasti maassa, että on jotain, mikä on horjumatonta.

Ja on tämä kaupunki.

Rakastan Rooman katuja, kaupungin siluettia, sen kerroksia, historiaa. Suosituimmissa turistikohteissa alkaa toki ahdistaa ja siksi niitä kannattaa parhaansa mukaan vältellä. Kyllä fontana di trevi on silti nähtävä. Talon seinän kokoinen hulppea ja lumoavan kaunis suihkulähde. Niin, se on Rooma. Kaunista kauneuden takia joskaan ei aina niin käytännöllistä.

 

WP_003361.jpg

WP_003366.jpg

WP_004095.jpg

WP_004310.jpg

 

Suhteet Rakkaus Mieli Matkat

Taiteilijatreffit

IMG_20160814_213136.jpg

Luin joskus Julia Cameronin Tie luovuuteen kirjan. Ideana on, että jokainen meistä on luova, mutta luovuuden tukkii usein erilaiset negatiiviset tunteet kuten pelko ja epävarmuus. Kirjan harjoituksien avulla on mahdollista päästä eroon näistä lukoista ja niin sanotusti löytää luovuutensa.

Itselleni jäi kirjasta käyttöön kaksi metodia. Aamusivut sekä taiteilijatreffit.  

Aamusivut tarkoittavat muutamaa sivua ajatuksenvirtaa, kaikkien siinä hetkessä päässä olevien pienten tai suurten ajatusten siirtämistä paperille. Silloin kun onnistun järjestämään tälle metodille aikaa aamuisin, on lopputulos hyvin mieltä puhdistava.

Taiteilijatreffit taas merkitsevät viikkottaista laatuaikaa, jonka vietät itsesi kanssa tehden jotakin kivaa, mahdollisesti jotakin inspiroivaa tai mielikuvitusta ruokkivaa. Julia Cameron viittaa tähän luovuuden varaston täyttämisenä. Jotta voi ottaa jotakin ulos itsestään, tuottaa jotakin, on varastoja myös täytettävä.

 

Olin jokin aika sitten taiteilijatreffeillä. Kävin Ateneumissa ja haahuilin ympäri Helsinkiä kaduilla, joilla en ollut kulkenut usein.

Rakastan näyttelyitä, joissa pääsee tutustumaan kertomuksiin taitelijan elämästä ja seuraamaan sitä, miten tämän työt muuttuvat elämäntarinan mukana. Ehdoton lempparini on Frida Kahlo -näyttely, jonka näin joskus aikoinaan Roomassa.

Usein kyllä tulee olo, että aika sekaisinhan nämä tyypit on olleet, että hienojen teoksien taustalla on aikamoista draamaa ja tragediaa. Tai taiteilijalla on pakkomielteinen suhtautuminen täydellisyyden tavoittamiseen, yhden ja saman maalauksen viimeistelyyn vuosikymmenien ajan.

Ihailtavaa, ristiriitaista, kaukaista?

 

IMG_20160811_154620-01.jpg

IMG_20160811_163827.jpg

IMG_20160811_165317-01.jpg

 

 

Hyvinvointi Mieli Kirjat Ajattelin tänään