Stories from the past: Kööpenhamina

Minusta tulee varmasti kirjailija seuraavien viikkojen aikana. Paperi olkoon läheisin ystäväni, ja pelastakoon minut.

Uskon, että minulle on annettu uusi mahdolllisuus. Mahdollisuus löytää tarinan opetus.

On minun vuoroni antaa tälle kaupungille mahdollisuus.

Kööpenhamina. Sen rosoisuus. Sen aikataulua noudattamattomat bussit. Postimerkit, joita ei myydä missään. Graffitien peittämät asemat, pienet kadulle levittäytyvät hedelmäkaupat. Katu, jonka varrella on 50 falafel-ravintolaa. Euroopan yksi viimeisistä saarekkeista, jonka pubeissa tupakoidaan vielä sisällä. Kööpenhamina, olet kauempana pohjolasta kuin osasin kuvitellakaan. Täällä miehet katsovat silmiin ja hymyilevät, kun kohtaamme kadulla.

Joutsenet, niitä täällä on. Ja pyörätiet suolataan ennen autoteitä.

 Holhoava byrokratia, politiikka, joka yllättää ahdasmielisyydellään. Eikö Tanskan pitänyt olla edelläkävijä?

Voisiko tämä olla sittenkin minun kaupunkini? Ensimmäistä kertaa minulla ei ole kiire mihinkään. En laske päiviä odottaen seuraavaa lentoa.

Tunnen olevani niin elossa. Tunnen sekä kivun että ilon. Elämänilon. On niin paljon nähtävää ja koettavaa. Toivon saavani kokea kanssasi. Mutta viimeinkin olen varma siitä, että voin kokea myös ilman sinua. Sillä eromme aikana maailma näytti yhtä kauniilta kuin aiemmmin.