Taiteilijatreffit

Luin joskus Julia Cameronin Tie luovuuteen kirjan. Ideana on, että jokainen meistä on luova, mutta luovuuden tukkii usein erilaiset negatiiviset tunteet kuten pelko ja epävarmuus. Kirjan harjoituksien avulla on mahdollista päästä eroon näistä lukoista ja niin sanotusti löytää luovuutensa.

Itselleni jäi kirjasta käyttöön kaksi metodia. Aamusivut sekä taiteilijatreffit.  

Aamusivut tarkoittavat muutamaa sivua ajatuksenvirtaa, kaikkien siinä hetkessä päässä olevien pienten tai suurten ajatusten siirtämistä paperille. Silloin kun onnistun järjestämään tälle metodille aikaa aamuisin, on lopputulos hyvin mieltä puhdistava.

Taiteilijatreffit taas merkitsevät viikkottaista laatuaikaa, jonka vietät itsesi kanssa tehden jotakin kivaa, mahdollisesti jotakin inspiroivaa tai mielikuvitusta ruokkivaa. Julia Cameron viittaa tähän luovuuden varaston täyttämisenä. Jotta voi ottaa jotakin ulos itsestään, tuottaa jotakin, on varastoja myös täytettävä.

 

Olin jokin aika sitten taiteilijatreffeillä. Kävin Ateneumissa ja haahuilin ympäri Helsinkiä kaduilla, joilla en ollut kulkenut usein.

Rakastan näyttelyitä, joissa pääsee tutustumaan kertomuksiin taitelijan elämästä ja seuraamaan sitä, miten tämän työt muuttuvat elämäntarinan mukana. Ehdoton lempparini on Frida Kahlo -näyttely, jonka näin joskus aikoinaan Roomassa.

Usein kyllä tulee olo, että aika sekaisinhan nämä tyypit on olleet, että hienojen teoksien taustalla on aikamoista draamaa ja tragediaa. Tai taiteilijalla on pakkomielteinen suhtautuminen täydellisyyden tavoittamiseen, yhden ja saman maalauksen viimeistelyyn vuosikymmenien ajan.

Ihailtavaa, ristiriitaista, kaukaista?