Relax. Nothing is under control.

Meidän koti melkein myytiin. 

Emme ole uskaltaneet laittaa taloamme vielä myyntiin. Olemme kohta vuoden keikkuneet siinä rajalla, mutta yhdeltäkään välittäjältä emme ole lopulta kysyneet hinta-arviota, eivätkä nappaamani myyntikuvat ole päässeet yhdellekään sivustolle esille. Jokin siinä on aina lopulta tökkinyt. Fiilis ei ole ollut kohdallaan ja uskallus on puuttunut, eikä kumpikaan meistä ole todella puskenut myyntiä eteenpäin. Jokin aika sitten (muuttokuumeeni ollessa pahimmillaan) satuin näkemään ostoilmoituksen, joka sijainniltaan ja hintaluokaltaan vastasi meidän taloamme. Laitoin menemään ostajaehdokkaalle viestiä kuvineen ja seuraavaksi olimmekin keskellä hirveää siivousrumbaa. Ostaja halusi tulla katsomaan taloa ja meillä oli vain muutama päivä aikaa kääntää talo ja sen hieman epämääräisessä kuosissa olevat varastointitilat (krhöm) parhaimpaan kuosiinsa. 

Seuraavat päivät käytimme kaiken vapaa-ajan ja perheenjäseniltä liikenevän avun talon kiillottamiseksi. Tottakai meidän tuurillamme juuri näiden päivien aikana jääkaapin kahva jäi käteen ja hana alkoi vuotaa… kuinkas muuten. Jatkuva tekeminen verotti jaksamista, mutta minä kieltäydyin stressaamasta. Tai ehkä oikeammin minulla ei ollut aikaa jäädä murehtimaan sitä ehtisimmekö tekemään kaikkea vai emme. Minut valtasi ensimmäistä kertaa outo rauhallisuuden tunne. Mikään ei ole minun hallinnassani ja se on ihan ok. Minä en mitenkään voinut tietää miten tämän talonäytön kanssa kävisi. Kaikki saattaisi muuttua muutamassa päivässä. Ostaja tekisi ehkä tarjouksen ja me etsisimme vuokrakämpän, jonne muuttaa väliaikaisesti Sen Oikean paikan etsimisen ajaksi. Voisimme olla viimein vapaita lähteä tarttumaan mahdollisuuksiin, kun kohdalle sellainen osuisi. Tai sitten mikään ei muuttuisi. Elämä jatkuisi, mutta se jatkuisi tässä. Minä voisin siivota sormeni verille ja tehdä parhaani taloa esitellessäni, mutta todellisuudessa kauppojen syntyminen ei olisi minusta kiinni. He haluavat tämän talon, jos haluavat. Tämä tuntui oudolla tavalla rauhoittavalta. Asiat kulkisivat omia uomiaan, vaikka minä kuinka pyristelisin vastaan ja yrittäisin muuttaa niiden suuntaa. Parempi siis vain ottaa vastaan se, mikä vastaan tulee. 

Näyttöpäivä saapui. Ostajat olivat todella mukavia ja vaikuttivat ihastuvan moneen asiaan talossamme. En ollut kuitenkaan valmis laittamaan rahojani likoon tarjouksen puolesta. Toisaalta en olisi ollut kauhean yllättynyt, jos uusi näyttöpyyntö tai jopa se tarjous olisi tullut. Toisin kuin Aviomies, pystyin säilyttämään tyynen mielen odottaessamme luvattua ilmoitusta ostajalta. Muutaman päivän kuluttua viesti lopulta tuli. Talo oli ihana, mutta ei aivan sitä mitä he etsivät. Se siitä. 

Monella tapaa olin helpottunut lopputulemasta. Näyttöä edeltänyt kiire oli verottanut aikaa muista minulle tärkeistä asioista ja nyt saisin palata takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Näyttöä varten olimme myös saaneet muutaman talossa odottaneen homman vihdoin tehtyä ja kunnon siivouksen jäljiltä koti näytti taas melkein kuin sisustuslehdestä repäistyltä. Ymmärsin myös sen, etten ole vielä tänä vuonna valmis ryhtymään talon myyntiin. Se vie liikaa aikaa ja etenkin tässä markkinatilanteessa ja tähän aikaan vuodesta myynti ei kannata. Aviomies ei ollut tästä kantakäännöksestäni mielissään, mutta ymmärsi kuitenkin tunteeni. Ihana kärsivällinen Aviomies, joka hetken harmiteltuaan löysi taas elämästä ja tilanteesta jotain hymyn arvoista. 

Talon myynnille otetaan siis aikalisä ja asiaa katsotaan keväällä uudemman kerran, uusin tuntein ja sen hetkisen tilanteen kannalta. Se sopii minulle hyvin, sillä jollain tavalla taloa esitellessäni rakastuin siihen vähäsen uudelleen. Onhan tämä aika söpö. Ehkä emme sittenkään ole vielä valmiita jatkamaan matkaa?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *