Halloween-juhlat lapsille
Me vieteltiin jo pari viikkoa sitten Halloweenia lasten kanssa. Mun mielestä on kiva järkätä normaalien viikonloppujen sijaan välillä jotain erilaista, kuten nyt tätä ja ensi kerralla vietellään pikkujouluja.
Mua vähän nauratti valmisteluja tehtäessä se, että en tiedä oonko ite enemmän innoissani vai lapset. Hahha.
Boolissa meillä oli mehukatista tehtyjä käsiä sekä karkkisilmiä. Nesteenä oli, jos oikein muistan, spriteä, päärynäjuissia ja jotain makuvissyä.
Leivoksena oli ”limahyytelöpiirakka”. Limaleivoksen ohjeen löydät valion sivuilta. Päätettiin tehdä jokaiselle lapselle suoraan lautaselle annos, jotta jokainen saa saman kokoisen ja näköisen palan.
Lisäksi teimme muumioita eli nakkikääröjä sekä veturin, jossa vaunuina toimi paprikat. Paprikoiden sisällä oli lihapullia, porkkanaa, viinirypälettä, omenaa, tomaattia ja paprikaa. Erillisissä laseissa oli dipit.
Lisäksi tarjolla oli sipsejä. Koristeina toimivat kaikki ällötyslelut eli madot, hämähäkit ja niin edelleen. Lisäksi vaahteranlehdet loivat syksyistä tunnelmaa.
Lapset tykkäsivät hirveesti, joten taisimme onnistua juhlissamme!