Taas se vuosi vaihtui

Tuntuu, että joulu meni hirmu äkkiä ohitse. Ekana sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa ja hetkessä huomaat siitäkin olevan jo useampi viikko. Sitä usein ihmettelee, kuinka nopeasti aika kuluukaan. Se on oikeastaan aika hassua, kuinka alaikäisenä ne vuodet tuntuivat niin äärettömän pitkiltä. Sitten, kun niiden ei tarvitsisi enää mennä nopeasti, ne menevät vielä nopeampaa.

Palataan vielä hetkeksi jouluun. Mä vietin ennen aattoa päiviä porukoilla, koska siellä oli sitä ihanaa joulun tunnelmaa. Koristelin kuusta, silittelin verhoja, laitoin jouluvaloja ikkunoihin ja niin edelleen. Kaikkea ihanaa ♥

PC241290.JPG

PC241292.JPG

Tää joulu oli hieman erilainen kuin aiemmin, sillä me ollaan nää kaikki vuodet Niken kanssa oltu molemmat omien vanhempien luona ja sitten illalla myöhään Nikke on tullut mun perheen luokse. Tänä jouluna tehtiin kumminkin erilailla ja kyllä se joulu ihan joululta tuntui, vaikka vähän erilainen olikin. Seura ja rakkaat oli ympärillä molemmissa paikoissa.

PC241301.JPG

PC241306.JPG

Joulu me vietettiin aamusta Niken perheen luona ja ilta taasen mun perheen luona. Illalla mun vanhemmilla oli juustopöytä joka vuotiseen tapaan, sekä glögejä ja viiniä. Herkuteltiin ja pelailtiin Aliasta sekä ristiseiskaa. Yöllä vielä yhden jälkeen alettiin katsomaan Stand Up -ohjelmaa. Ihanaa oli vain viettää aikaa perheen kesken.

PC241321.JPG

PC241322.JPG

PC241323.JPG

PC261343.JPG

Mutta kuten alussa kerroinkin, menee aika nykyään hirmu äkkiä. Koska jouluna oli taas niin äärettömän ihanaa läheisten seurassa, koski mun uudenvuodenlupaukseni läheisiä. Me tehtiin Niken kanssa yhteinen lupaus vuodelle 2017. Me aiotaan viettää enemmän aikaa läheistemme kanssa, varsinkin sisaruksien ja heidän kumppaneidensa kanssa. Niinpä mä olen jo hieman suunnitellut, miten aion viettää aikaani mahdollisimman pian oman sisaruskatraan kanssa.

Sitä usein elämässä ajattelee, että kyllä sitä sitten joskus kerkee ja niin edelleen. Sitten sitä vaan huomaa, että aika on kulunut kuin siivillä. Siksi tänä vuonna on etsittävä sieltä kiireen keskeltä aikaa niille kaikkein rakkaimmille.

Hyvää alkanutta vuotta teille kaikille! ♥

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Ajattelin tänään

Kohti joulua ♥

Oon niin innoissani, kun vihdoinkin on joulukuu ja saa tosissaan virittäytyä joulun tunnelmaan. Mä oon tässä viime päivinä toohottanut joulua jo niin paljon, että Nikkekin alkaa hikeentyyn mun kanssani.

Koska joulu on vaan kerran vuodessa, saa sitä kai vähän ollakin höpsähtänyt, vai mitä?

PB231225.JPG

PB291237.JPG

Oon pistänyt meidän kotiin jo jouluvalot, sekä askarrellut tuollaiset tähdet tapetista koristamaan ikkunoita. Lisäksi olen tottakai tuonut punaisia tyynynpäällisiä ja kaikkea muuta punaista olohuoneen täyteen. Yritän kumminkin olla ostamatta tänä jouluna mitään uutta kotiin, sillä ensi jouluna onkin jo täysin uudet paikat sisustettavana.

PB231226.JPG

PB231227.JPG

PB291234.JPG

Tietenkin oon aloitellut jo joulusiivoa mm. kaappien katsauksella ja ylimääräisten juttujen viemisellä kirppikselle. Siivousta on siivittänyt jouluradio ja mun epävireinen kähinä. Oon käynyt myös kirkossa Arja Korisevan joulukonsertissa, juonut kuppi kaupalla glögiä, askarrellut kortteja ja polttanut kynttilöitä niin paljon, että varastoja pitäisi täydentää. Täytyy myös myöntää, että yksi kinkkukin on tullut jo syötyä.

Tänä vuonna me tehtiin myös mun innoittamana Niken kanssa toisillemme joulukalenterit. Se jotenkin lisää vielä tuplasti mun jouluintoani. Oon huomannut itsessäni jopa sen, että saan paljon enemmän aikaiseksi kaikkea, mikä liittyy vähänkään jouluun. Tänään muun muassa kävin porukoilla kylässä ja samalla reissulla päätin repiä niiden keittiön tapetit pois, jotta isä pääsee tapetoimaan sen uudestaan ja jouluna olisikin uusi tunnelma keittiössä. Oon ehkä vähän sekaisin.

Mutta mä vaan rakastan joulua ja tätä ihanaa tunnelmaa niin paljon! ♥

Löytyykö ruudun toiselta puolelta lainkaan jouluihmisiä?

Koti Sisustus DIY