Saari sydämessä

Viime viikolla mulla oli loma. Siis vain se yksi viikko eikä lomalta tuntunut pätkääkään. Kalenteri oli niin täynnä kaikenlaista, että rauhalliset aamut jäi vain haaveilun tasolle. Yhtenä iltana sain onneksi kokea kunnon kesäloman tuntua. Me lähdettiin nimittäin saareen ystäväpariskunnan kanssa yhdeksi yöksi.

OI000142[1].jpg

OI000161[1].jpg

OI000180[1].jpg

OI000187[1].jpg

Saareen mentiin jo hyvissä ajoin iltapäivästä. Levitettiin kalliolle viltti ja viltille kasa herkkuja. Oli mansikkaa, kirsikkaa, herneitä, nameja, sipsejä, viiniä, viinirypäleitä, ananasta ja niin edelleen. Oikeestaan ainut asia, mitä koko reissulle tuli hiukan stressattua olikin se, että mitä kaikkea syötävää tulisi ottaa mukaan. Illemmalla paisteltiin makkaraa ja tehtiin miniletut jokaiselle. Vaahtokarkkejakin oli, mutta jokainen söi vaan yhdet kun alko jo syöminen tökkiin. Heh. Syömistä oli siis ja paljon. Mutta mitäs muuta sitä saaressa tulisikaan tehtyä, kuin kuunneltua hyvää musiikkia, nautittua ystävien seurasta, auringosta sekä ajasta, jolloin ei tarvitse kelloa kytätä.

OI000200[1].jpg

OI000216[1].jpg

OI000201[1].jpg

Illalla sää viilenikin jo aika reippaasti, mutta maisemat olivat todella kauniit. Meidän reissulle osui viikon parhaat päivät. Sadettakin luvattiin, mutta onneksi vältyttiin siltä. Yöllä teltassa heräsin siihen, että mun nenänpää oli ihan jäässä. Heh, mut muuten tarkeni onneksi oikein hyvin!

OI000226[1].jpg

Aamulla keiteltiin trangialla kahvit ja syötiin aamiaista auringon lämmittäessä.

Ihanaa oli ja ensi vuonna on pakko ottaa uudestaan. Niin ihanaa ja rentouttavaa! ♥

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe mieli

Pikakuulumiset

Lauantaina Tampereella olikin vähän enemmän porukkaa liikenteessä, kun Tapparan juhlia vietettiin keskustorilla. Heh. Me käytiin Fazerilla kahvittelemassa ja herkuttelemassa ennen leffan alkua ja seurattiin väen vaellusta. Leffaksi valikoitui Saattokeikka, koska meidän mielestä ei mitään muuta mielenkiintoista pyörinyt. Leffa oli ihan ok. Piti sisällään hauskoja kohtia, mutta muuten se oli sellainen perus suomalainen ja päätty taas vähän tyhmästi. Mut ihan jees oli silti käydä leffassa. Oli kai elämäni ensimmäinen kerta, kun mulla ei ollut evästä matkassa. Yleensä otan kumminkin joko irtokarkkeja tai poppareita matkaan, mutta nyt selvisin pelkällä vedellä. Mikäköös ihme muhun iski!

Snapchat-1410838676-01[1].jpeg

Snapchat-1877574697[1].jpg

Vappua oltiin viettelemässä meidän ystäväpariskunnalla ja sieltä mentiin Urjalan paikalliseen. Tänä vuonna ei Niken kanssa tehty kotona brunssia vaan sen sijaan lähdettiin syömään Ravintola Sirkanhoviin. Meidän kesken Sirkkavuoreen. Hyvät oli ruuat, mutta ei millään jaksanut syödä koko annosta. Positiivista toisaalta, että annokset on sen kokoisia, että nälkä varmasti lähtee. Kiva, että Urjalaankin aukesi tuollainen paikka, johon on kiva vaikka kaveriporukalla lähteä syömään.

IMG_20170430_103128_728[1].jpg

Tänään onkin ollut taas pitkä päivä! Ajattelin olla fiksu ja mennä iltapesujen jälkeen nukkumaan. Mukavaa viikkoa teille!

suhteet oma-elama