Heimon kanssa iltalenkillä

Juoksu on kyllä parasta ikinä.

Eilen oli avoimet heimotreenit ja pakkohan  se oli raahautua paikalle.Työpäivän jälkeen väsytti niin paljon,että nukahdin sohvalle.Piti vain hetki levätä ja pitää silmiä kiinni,mutta kuinkas kävikään.. Onneksi mies muisti herättää ajoissa treeneihin ja hyppäsin bussin kyytiin silmät vielä puoliummessa. Paikalle Cafe Caruseliin tullessa näkyi valtavasti porukkaa,huikea osaanottajamäärä!Monta tuttua kasvoa ja iloista tervehdystä. Ei siis muuta kuin lenkkarinnauhat kireälle ja juoksemaan. Alkulämmöt vedettiin ihanasti merenrantaa pitkin. Sen jälkeen tekniikkaintervalleja. Joonas,Erling ja Jarno pistivät askelluksen kuntoon ja kirittivät meitä kaikkia antamaan parhaamme.

Iloinen porukka!Vielä hengissä treenin jälkeen.

Teki niin hyvää juosta ihanassa,aurinkoisessa ja keväisessä Helsingissä. Hiki lensi ja hengitys puuskutti jokaisella, mutta silti ympärillä näkyi hymyjä ja hienoa tsemppaamista. Menneen viikon murheet pyyhkiytyivät mielestä ja bussissa kotimatkalla teki mieli laulaa riemusta. Jotenkin niin hyvä fiilis. Nää on niitä lenkkejä ja hetkiä minkä takia mä jaksan juosta. Aina vaan. Aina kun on niitä huonojakin lenkkejä.Väistämättä.Askel painaa,juoksu ei kulje. Sitten tulee niitä täydellisen mahtavia lenkkejä,kun kaikki on kohdallaan.Askel ei paina,pää on kevyt,askel rullaa ja on vaan tosi hyvä fiilis ja tsemppi päällä.Tuntuu,että jaksais mitä vaan. Eilen oli just sellainen ilta.

Juoksu on hämmästyttävä laji.Parhaimmillaan se on liki meditaatiota.Ei ajattele yhtään mitään,etenee vain.Hengittää,kulkee eteenpäin askel kerrallaan.Lenkin jälkeen on rento,puhdistunut ja onnellinen fiilis.Väkisinkin hymyilyttää. Huikea endorfiinipölly(kuten voi tekstistä huomata)joka kestää parhaimmillaan seuraavaan päivään asti. Niin kävi nytkin,jälleen kerran. 

Vaikka tää kevät on mennyt juoksun kannalta aika lailla pilalle ylikunnon,kahden flunssan ja yrjätaudin takia,en jaksa olla surullinen. Siitä mistä pisteestä tähän juoksuun on lähdetty,on eteneminen ollut aika hienoa. Se vanha minä olisi ollut ihan tyytyväinen tämänkin kevään kilometrisaldoon,jopa ylpeä. Juoksu tuntuu nyt hyvältä ja ilo tähän touhuun on taas löytynyt. Kyllä ne kilometrit sieltä kasvavat ja se maraton tulee kyllä varmasti vielä juostua. Hitaasti mutta varmasti.Jokainen juostu askel kuitenkin vie mua lähemmäksi tavoitetta ja unelmaa.Askel kerrallaan

Kiitos taas huipusta lenkistä ja hyvistä vinkeistä Joonas ja kumppanit!

Kuvat:Pasi Salminen, Adidas