Lieden ääressä

 

DSC_5417.JPG

Perjantaina teki mieli hyvää ruokaa,kumma juttu,ettei vain uusi Safkaa-maanantaista sunnuntaihin kirja olisi ollut suurena myötävaikuttajana 😉 Ei siis muuta kuin mieluisin resepti ensitestiin ja kaupan kautta koulusta kotiin ja hellan ääreen.Ensikokeiluun päätyi Karitsaloota.Ja ai että oli hyvää <3 Hieman liian kuivaa vahingossa,mutta maku oli enemmän kuin kohdallaan.Ensi kerralla vain hippusen enemmän kosteutta.DSC_5418.JPG

Kokkaus meidän perheessä sujuu juuri näin.Innokas apukokki istuu pöydällä ja  maistaa kaikkea.Tällä kertaa mielenkiintoisimmat ilmeet tulivat sipulin ja timjamin maistelusta.Hassu pieni poika.Ihan mielellään kyllä annan lasten olla mukana kokkailemassa,ehkä se joskus vuosien päästä kantaa hedelmää ja kenties joskus saan astua lasteni tekemän ruuan ääreen maistelemaan.Ja toivottavasti lapset oppivat nauttimaan erilaisista ruuista ja mauista.Ainakin toistaiseksi näyttää hyvältä.Isompi lapsistamme on hieman nirson puoleinen mutta maistaa sentään kaikkea.Pikkumies taas on niin utelias,että mikä vain kelpaa.Ja hyvä niin.DSC_5420.JPG

Itse olen armoton sipulininhoaja mutta yritän taas oppia pitämään siitä..pikkuhiljaa sipulia pieneksi hakattuna laatikoihin ja patoihin..kenties vielä joskus muuallekin..

Tänäänkin meillä kokkaillaan..saas nähdä miten tämänpäiväinen ruoka onnistuu.Peukut pystyyn! 🙂

Kommentit (4)
  1. Mulla on toi Safkaa 1, pitääpä taas ottaa aktiivisempaan käyttöön kun meinaa ruokaideat loppua 😉

    1. Safkaa2 on vielä edeltäjäänsäkin parempi! Pitäiskö sun laittaa osoittees mulle niin lähetän sulle lupaamani piristyksen..;)

      1. Varo mitä meet lupaamaan, kohta pyydän sua postittamaan jotain muutakin… 😉 vähän himoitsen Vallilan bulevardi-verhoa ja ihan vaan pikkuisen jotain f:llä alkavaa… (vinkki: se ei ole fagotti. Vinkki 2: se on sinisessä paketissa. Vinkki 3: se on syötävää..)

        1. Voin kuvitella..arki ilman fazerin sinistä..huh.kamala kohtalo ;)voin pistää pari levyä messiin niin saat vähän ensiapua 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *