Naisten kymppi juostiin sunnuntaina 25.5 ja vasta nyt mun harmitus on laimentunu sen verran,että pystyn kirjoittamaan siitä kiihkottomasti.Eli ihan putkeen ei mennyt. Aamuhan valkeni sunnuntaina helteisenä ja hohkaavan kuumana.Fiksuna likkana sitten päätin pukea hihattoman topin ja lyhyet shortsit. Ei tulis niin kuuma nääs.Tapahtumapaikalle matkustin bussilla kaverin kanssa ja fiilisteltiin ja jännitettiin.Paikalla näkyi liuta ihania adidasheimolaisia.Halauksia,jännitystä ja hyvää mieltä.Heimopaita niskaan ja matkaan.Ekat pari kilometriä tuntui kivalta, kunnes..alkoi kipu.Eipä käynyt silloin aamulla mielessä,että paksut reidet+lyhyet shortsit+kuuma helle ei välttämättä olekaan se fiksuin ratkaisu.Koko lenkki tuntui silkalta ylämäeltä ja joka ikisellä askeleella sattui.Viimeiset kolme kilometriä nielin kyyneleitä ja ajattelin,että en ikinä enää juokse kyllä shortseissa. Maaliin pääsin ajassa 1:09 ja ai vitsi,että mun reisiin sattui..ei muuta kuin vaseliinia kinttuihin ja sen jälkeen silmät märkinä adidaksen kauppaan ja capri-mittaisten trikoiden ostoon.Ikinä koskaan en enää pilaa juoksua noin tyhmän asian takia.

Onneksi on lohtushoppailu,toimii aina.Uusi toppi ja lyhyet trikoot:adidas

No,onhan tässä positiivisiakin puolia.Kunto olis kyllä kestänyt kovempaakin menoa,en vain päässyt kivusta yli ja näin ollen matelin koko kympin. Ja onneksi,ONNEKSI tämä ei tapahtunut puolimaratonilla!Oikeastihan mun aika oli ihan hyvä(jos se vuosi sitten oli 1.30 ja risat)mutta kun mä en oikeastaan tältä juoksulta tavoitellut aikaa.Mulle ois ollu ihan sama vaikka olisin ollut maalissa 1:20 ajalla,kunhan juoksu ois tuntunut hyvältä ja nautinnolliselta ja olisin saanut kerättyä positiivisen kokemuksen juoksutapahtumasta ennen 7.6 koittavaa puolimaratonia.Mutta tällä mennään.Nyt kun olen pureskellut tätä epäonnistumista hetken,niin oikeastaan enää ei harmita.Virheistä oppii ja nyt on varustus sentään kunnossa puolikasta varten. ja toisaalta on hyvä,että jää päälle pieni näyttämisen halu..se voi olla tarpeen lauantaina.

Hain tänään töiden jälkeen kisanumeron ja paidan lauantaita varten.Mua jännittää ihan sikana.Kevät on ollu juoksun kannalta vaikea.Mulla on aivan tajuttoman vähän kilometrejä alla.Tai no riippuu mihin vertaa.Viime kevääseen verrattuna kilometrejä on paljon,mutta joulun alusaikaan verraten vähän.Mutta tällä mennään.Parissa päivässä ei enää ihmeitä tehdä.Lauantaina seison lähtöviivalla 10.30 ja teen parhaani.Juoksen askel kerrallaan eteenpäin ja toivon parasta.Aion lyöttäytyä 2.30 jäniksen perään alustavasti 15km asti ja sen jälkeen (jos voimia on jäljellä)otan loppukirin.JOS juoksu menisi hyvin,olisin maalissa n.2:17.Mutta jos ei  mene,niin toivon että edes se 2:30 alittuisi.En odota liikoja.Tää on mun eka puolikas(vaikka olen treenatessa juossut muutaman kerran sen 25km:kin)ja oikeesti mun tavoitteet loppuvuodesta on muuttunut niin,että nyt mä vaan lähden nauttimaan.Tulee mitä tulee.Tän jälkeen tiedän sen hetkisen kunnon ja siitä on hyvä lähteä noudattamaan ohjelmaa loppukesän maratonille. Tää on nyt tässä.Enempään en tänä keväänä pystynyt,tän on nyt riitettävä.

En voi tajuta että olen OIKEASTI menossa juoksemaan puolimaratonin.Se on jotain sellaista,mihin en ole uskonut pystyväni ikinä.Hylkäsin polvileikkauksen jälkeen täysin kaikki juoksuhaaveet ja katsoin vain haaveksien muita juoksijoita.En ikinä olisi uskonut että ”joku”heimo voi saada jotain näin mieletöntä aikaiseksi.Olen oikeasti menossa nyt puolimaratonille ja sen jälkeen juoksen kokonaisen!Ja ensi keväänä,jos vain kaikki menee niinkuin pitää,juoksen Tukholman maratonin.

Musta tää on aika käsittämättömän hienoa.Menee se lauantainen juoksu nyt miten vaan. Jotain minussa on muuttunut,peruuttamattomasti.