Lauantain juhlaa
Huh,nyt on ollut kyllä hiljaista blogin puolella.Luova tauko..tai sitten tietoteknisiä ongelmia..kone mokoma hommas itselleen viruksen ja oltiin sitten viikko ilman konetta.Nyt tuntuu taas pelittävän (koputan puuta) joten ei muuta kuin palataan siihen mihin viimeksi jäätiin.No mihis me jäätiin? Taidettiin jäädä Viikin vitosen jännittämiseen sekä heimobileiden asukriisiin..Joten niistä jatketaan tänään.
Lauantaiaamuna viikko sitten oli tosiaan Viikin vitonen.Ja täytyy myöntää,että aamulla herätessä mietin,että mitähän järkeä tässäkin on.Väsytti ja jalat oli tukossa menneen viikon lenkeistä. Reippaasti kuitenkin aamupalaa ääntä kohti ja lapset hoitoon.Parkkipaikalla autosta ylös hypätessä kadutti!Tuuli luihin ja ytimiin saakka,mulla oli aivan liian vähän vaatetta päällä!Mietin vain,että juuri nytkin voisin olla hei peiton alla lukemassa kirjaa kahvikuppi kourassa..kyllä sitä on hullu!Onneksi paikalta löytyi heimolaisia ja yhdessä nostatettiin hyvä heimofiilis ja iloinen virne ja lähdettiin matkaan. Juoksin mieheni kanssa ja no,siinähän kävi niinkuin pelkäsinkin. Mun miehellä on nimittäin vain yksi vaihde ja se on täysillä. Ekan kilometrin kiljuin että HIDASTA! me hyydytään ihan kympillä jos mennään näin järkyttävää vauhtia.Ja niinhän me hyydyttiin..mä en oo edes tienny pystyväni juoksemaan noin kovaa kolmea kilometriä.Sen jälkeen vauhti kuitenkin hyytyikin aivan totaalisesti ja koin täyden kuoleman neljän kilometrin kohdalla.Kiukuttelin miehelle ja liki nielin kyyneleitä.Maaliin tullessa aika oli kuitenkin parempi kuin mitä olin tavoitellut,30.52. Eihän siinä voinut enää kamalan pettynyt olla vaikka harmittikin aivan liian lujavauhtinen alku.Alitettiin sentään tavoitteemme(alle 35min)reilusti ja juostiin pätkä yhdessä. Alkukesästä en ikinä olis pystyny moiseen aikaan.Ihana oli myös nähdä heimolaisia ja oli huippua tietää,että illalla oltaisiin taas kaikki heimolaiset kasassa.
Viikin jälkeen otimme suunnan kohti porukoita jossa odotti äidin tekemä lounas.Superikilttinä äiti vielä kiharsi mun hiuksetkin iltaa varten. Sitten suuntasimme kotiin ja koin kauhunhetkiä vaatekaapilla kun huomasin,että illaksi suunnittelemani mekko on rikki!Onneksi on hakaneuloja ja niin siitäkin kriisistä selvittiin.Ennen lähtöä ehdimme räpsäistä vielä pari kuvaa ja sitten olikin aika ottaa suunta kohti Ruoholahtea..
Perillä odottivat kaikki tutut heimolaiset.Oli ihana nähdä ja vaihtaa kuulumisia.Ja höpötellä juoksusta ihan vapaasti..ilman että kukaan piti hurahtaneena hörhönä 😉 Vaikka sitä taidan ollakin.Oli ihana nähdä kuvia heimotaipaleen varrelta ja katsoa pieni kooste videon muodossa.Ruoka maistui ja ympäristö oli erikoinen.Fiilis hieman haikea.
Ja sitten vielä jymy-yllätys.Oli kyllä vähän kurkku karheana ja liki tippa linssissä Hannan kauniiden sanojen ja tämän jälkeen.Tuntui aika hyvältä.Ei ollut ne kesäyön juoksut tosiaankaan turhia.Aivan huikeaa,että tästä juoksusta on tullut näin rakas asia.En olisi kyllä vielä keväällä uskonut..