Työmatkan hyötyliikuntaa

Aaah viimein pääsin eilen kunnon rääkkilenkille! Mua on piinannut tässä sellainen mukava kolmen viikon sairastelumaraton johon mahtui mukaan useamman päivän kestänyt migreeni ja angiina ja kun luulin selvinneeni niistä(ja siitä midnight runista,kyllä kyllä..ei ollut fiksua)alkoikin yllättäen parin kevyen palauttelulenkin jälkeen yökuumeilu..ei hyvä merkki.”Onneksi” kyseessä oli vain kunnon poskiontelotulehdus ja lievää rohinaa keuhkoissa..ei mitään sellaista mitä ei levolla ja antibiootilla siis korjattaisi.Mutta se lepo!Musta on nää pari viimeistä viikkoa tuntunut että mä oikeasti SEKOAN kun en pääse juoksemaan!On hieman ottanut luonnon päälle ottaa rennosti ja turhia hikoilematta.Mutta nyt oli pakko,ymmärsin sen jopa itsekin.

Eilen sitten lupasin itselleni että nyt mä saan mennä juoksemaan.Antibiootit on popsittu ja olo on ihan oikeasti(käsi sydämellä)hyvä,joten eiköhän taas uskalla juosta.No,siinä työharjoittelusta lähtiessäni ja trikoita päälleni kiskoessa huomasin,että jee.Tihkuttaa.Huippua.Siis se ensimmäinen päivä tänä syksynä kun sataa ja tuulee inhasti niin just sen päivän mä tietenkin valitsin tälle kotimatkahölkälle.Noo,eihän mua sokerista ole tehty ja kaipuu lenkkipolulle oli aivan liian kova.Ei siis muuta kuin nokka kohti tihkua ja askeleet kotiinpäin.Matkan varrella kohdalle osui Malminkartanonhuippu  ja mä en voinu vastustaa niitä portaita..ihan pakko oli käydä hilpasemassa ne ylös ja alas kertaa kaks.AAH,toisen ylösnousun jälkeen en tuntenut enää reisiäni!Mutta maisemat oli mahtavat ja fiilis sitäkin parempi.

portaat.jpg

Portaan nro.274 kohdalla

Loppumatka kotiin meni hieman kumman tuntuisin reisin ja pohkein ja viimeisten kolmen kilometrin kohdalla taivaskin aukaisi hanansa ja sain oikein ämpärillä kaataen vettä niskaan.Ja ai että mä nautin.Juoksu tuntui niin hyvältä,eikä kolmen viikon sairastelu tuntunut tehneen kovin pahaa vahinkoa kesän aikana saavutetuille tuloksille.Kotiin saapui siis onnellinen ja läpimärkä tyttö.Harvoin on maito maistunut niin hyvältä kuin tämän lenkin jälkeen.Urheiluendorfiinit..voi kuinka ikävä mulla on teitä ollut(ja uskallan veikata että mun perheelläkin on ollut..en oo ollut näiden viikkojen aikana varsinaisesti aurinkoinen).Tänään tuntuu jalat ihanan väsyneiltä ja fiilis on vieläkin onnellinen.Vähän oli ehkä rankka tempaisu ekaksi lenkiksi sairastelun jälkeen mutta kun..mä niin halusin.Huomenna sitten vähän kevyemmin 🙂

 

Kommentit (3)
  1. Sä oot nainen ihan pimee. 🙂

  2. Hienoa! Itsekin olen ollut MNR:n jälkeen vähän vähemmillä juoksuilla… Jotenkin on ollut niin paljon ohjelmaa (mukamas). Kerran viikkoon suunnilleen olen ehtinyt mennyt lyhyelle lenkille. Tämän postauksen tsempaamana aion kyllä kunnon lenkille!

    1. Joskus se elämä on liian kiireistä eikä ehdi.Ja sellaista se on.Mut aina kun vaan saa aikaiseksi lähteä lenkille niin joka kerta se on sen arvoista 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *