Vuosi 2019, onneksi olet ohi!

Ei ollut tarkoitus pitää kuukauden taukoa blogin kirjoittamisessa, mutta jotenkin tässä hullunmyllyssä vaan niin kävi. Kirjoittelin hetki sitten sähköpostilla kuulumisia eräälle minua + 30 vuotta vanhemmalle henkilölle, jonka kanssa olen aikoinaan työskennellyt yhdessä, mutta nyt en enää valitettavasti ole juuri ollut hänen kanssan tekemisissä. Kuitenkin hän on ollut elämäni varrella minulle hyvin merkityksellinen (ja on edelleen). <3

Kopsasin s-postista tähän hiukan koontia viime vuodesta (no okei, en aivan kopsannut, nimiä ja paikannimiä on hiukan muokattu):
– Tajusin v. 2019 alussa, että ”Kohta on se hetki, kun en enää jaksa yrittää H:n kanssa saada parisuhdeta toimimaan!”.
– Sitten ”se hetki” tuli joskus maaliskuun alussa. Siinä samassa syssyssä mä myös ihastuin tulisesti erääseen nuorempaan naiseen.
– Maaliskuun lopulla oli H:n kanssa ”erokeskustelu”, jossa sovittiin eroavamme, mutta asutaan vuorotellen omakotitalossamme lasten kanssa (vuokrattiin yksiö kaupungista).
– Kevät meni ihan kohtalaisesti: mä sutinoin sen naisen kanssa ja H:lla oli muutamat Tinder-treffit, yhteen naiseen H jo kerkesi ihastumaankin (tää nainen kyllä oli sen verran järkevä, että tajus vissiin H:n olevan vielä ihan liikaa kiinni kaikessa entisessä ja heidän  muutaman viikon sutinansa loppui). Lapset olivat tietenkin ihmeissään kun yhtäkkiä toinen vanhemmista olikin vuorollaan pois, mutta yllättävän hyvin lapset sopeutuivat.
– Toukokuun alussa se tapailemani nainen sanoi ”mun paketin” olevan liikaa hänelle ja tiemme erosivat. Olin hetken aika surkeena. 🙁 Mutta sitten tapasin J:n, mua muutama vuotta vanhemman naisen.
– Ehkä vähän turhan pian ja turhan paljon alettiin olemaan J:n kanssa tekemisissä ja kyllä mä häneenkin ihastuin. J kysyi juhannuksena, että olisinko mä hänen tyttöystävänsä ja mä sanoin olevani.
– H tapasi juhannuksen tienoilla uuden naisystävänsä, sen jälkeen mun ja H:n välit muuttuivatkin täysin. Yhtäkkiä mä olinkin ihan punainen vaate ja vaan kuulemma yritin kontrolloida heitä koko ajan. Heinäkuun alusta lähtien H ei enää halunnut/saanut olla yhteisessä talossamme ollenkaan. Hän tavallaan nosti kytkimensä ja jätti mut lapsien, lemmikkien, maksujen, talon ym. kanssa itekseni.
– No, olosuhteisiin nähden pärjäsin kohtalaisesti. Elokuun alussa treffasin psykiatriani, joka käski levätä vähän aikaan, olinhan koko kesän ollut melkein yksin lasten kans sekä käynyt töissä koko ajan. Olin pari viikkoa saikulla.
– J:sta oli mulle paljon iloa ja apua, mutta myöskin haasteita: eikä vähiten hänen lapsensa ja mun lapsieni samassa paikassa olemiseen liittyen.
– Elokuun alussa H vuokrasi kolmion n. 3:n km:n päästä talostamme  ja alkoi ottamaan lapsia luokseen. Lasten sijainneista sopimiset ym. asiat tuntuivat kaikki kuitenkin kovin haastavilta ja esim. yhden kuukauden kalenterista vaihdettiin s-postilla vissiin 5 eri excel-versiota.Lisäksi H ei suostunut olemaan mun kanssa yhteydessä kuin ”yhden viestin verran lasten vaihtopäivää edeltävänä päivänä”. Mulle otti noi kaikki aika koville: miten ihminen, jonka kanssa olin jakanut elämäni melkein 17 vuotta, voi toimia noin mua kohtaan?!
– Syksyssä oli kaikenmoisia vaiheita, jälkeenpäin aateltuna ihmettelen itsekin miten siitä selvisin. Oli lastenvalvojakäyntejä, hinta-arviota talosta, pankkiajan varaamista ym. ym. Lisäks mulla vaihtui työpiste, paljon vastuuta ja taas uuden opettelua tuli siitä mukana.
– H:n kanssa raha-asioiden hoitamisesta ei tullut juuri mitään. Hänen mentaliteettinsa on ”laitetaan pää puskaan”. Mä sain kuitenkin pankista joulukuun alussa neuvoteltua lainatarjouksen H:n lunastamiseksi ulos talosta. Enää pitäisi ”vaan” hoitaa ositus. H:lle ei enää joulukuussa se vaan millään ”onnistunut”.
– Joulukuuun alkupuolella otin J:n kanssa puheeksi sen, hän oli alkanut syksyn mittaan tuntumaan etäisemmältä ja me nähtiin ehkä kerran viikossa (vaikka asutaan samassa kaupungissa). Loppujen lopuksi hän sai kakistettua, että ”mun paketti” on hänellekin vähän liikaa. Kuulemma rakastaa mua, mutta haluaa olla tauolla. Mä kerroin, että mun ajatusmaailmassa toisistaan välittävillä ihmisillä ei ole sellaista asiaa kuin ”tauko”: joko ollaan yhdessä tai sitten ei olla. No, juuri ennen joulua sitten sovittiin ettei olla enää yhdessä. Kyllähän toikin mulle kipeetä teki…
– Enää mua ei seurustelusuhteeseen ryhtyminen ihan hetkeen huvita, mutta kyllä ajatus siitä, että yhtäkkiä seksi olisikin elämästä kokonaan pois, oli aika kauhea! No hei, jos on 18-vuotiaasta lähtien ollut ”vakituinen saanti”!
– Sitten taas hassusti polulleni putkahti eräs nainen, jonka kanssa voisi hyvinkin joskus olla jotain…
Juuri tällä hetkellä on ”vain” hiton hyvää seksiä, paljon viestejä ja jonkin verran puheluita. 🙂
– Tein vakituisen työsopimuksen, aloitan kyseisessä firmassa helmikuun alussa (nyt olen käynyt n. 5 kk:n ajan välillä tekemässä keikkaa noissa hommissa, päivätyöni ohessa siis).

Sellanen oli erään äiti-henkilön vuosi 2019! 🙂

Ohessa kuva lenkkipolkuni varrelta, tuolta polulta ei kyllä naisia ole löytynyt. 😉