Fieldtrip @ Isle of Arran

Matka Glasgowsta jatkui seuraavana päivänä. Suuntana oli Ardrossan satama, jossa meidän oli määrä tavata loput kenttäkurssille saapuvat meteorologit ja ympäristötieteilijät. 

Saavuttuamme satamaan meitä vastassa oli joukko Leedsiläisiä ja Readingiläisiä, ensivaikutelmaltaan he olivat varsin äänekästä ja nuorta sakkia. Jäätävä määrä parikymppistä energiaa purkautui valtavana kysymystulvana. ”Mistä tulette? Onko Suomessa autoja? Saako Suomesta Vansin kenkiä?” Ja suurin järkytys briteille taisi olla tieto siitä, että meillä Suomessa ei todellakaan ole kokolattiamattoja muualla kuin Ruotsin laivalla.  

Lähdimme Ardrossanin satamasta kohti kuvankaunista Isle of Arrania. Aluksi päässäni liikkui paljon ajatuksia siitä, että olen todellakin tullut lastentarhaan ja sisälläni heräsi myös pelko siitä että sopeudunko tähän jokseenkin itseäni nuorempaan joukkoon.

Viikon edetessä alkoi pelko kuitenkin haihtua, sillä kaikki olivat erittäin huomaavaisia ja mukavia. (Hyvä esimerkki brittien kohteliaisuudesta tuli esille jo parin päivän päästä. Minuun iski nimittäin flunssa ja huomattuaan tämän yhteensä viisi eri ihmistä tarjosi flunssalääkkeitään ja -rohtojaan helpottaakseen oloani.) Joukosta löytyi Terhin lisäksi ainakin yksi huipputyyppi; Slovenialainen tyttö, Ziva, jonka kanssa vietettiin Terhin kanssa suurin osa vapaa-ajasta (jota ei muuten kyllä paljoa ollut.)

 

Jälkikäteen ajateltuna kenttäkurssi oli erittäin hieno kokemus. Viikon alkupuolella tuntui kuitenkin siltä, etten tule ikinä selviämään kurssin työmäärästä. Päivät alkoivat 7.30 proffien sääennustuksella ja päättyi vasta 21.30 omiin sääennustuksiimme, joita teimme joka ilta ja jotka piti esittää muulle porukalle.  

Meidät oli valmiiksi jaettu 4-5 hengen ryhmiin, joita oli yhteensä 6. Koko viikko työskenneltiin aina samassa ryhmässä; tehtiin radioluotauksia, albedomittauksia, vuoren kourkeusprofiilimittauksia, tefigrammien tulkintaa ja tutkittiin maanpinnan energian vaihtoa ilmakehän kanssa. Niin, ja laskeskelin tuossa, että mittausten ja kenttätyöskentelyn lisäksi teimme 6 päivän aikana noin 100 tehtävää eri aihepiireihin liittyen. Joinakin öinä näin unta tehtävistä, jotka olivat jääneet vaivaamaan. Viimeisenä iltana meidän oli määrä palauttaa vihkot kellonlyömälleen 21.00. Kun kello löi yhdeksän, meinasi itku päästä, sillä olin niin helpottunut että sain kaiken tehtyä.

Haastetta viikkoon Arranilla toi pitkien päivien lisäksi englannin kieli. Vaikka sekä minä että Terhi puhumme melko sujuvaa englantia, käy vieraan kielen pälpättäminen ja kirjoittaminen silti pidemmän päälle työstä. Väsyneenä Terhiltä menivät välillä numerot sekaisin, niin että ”ten” ja ”twenty” sulautuivat loppujen lopuksi sanaksi ”twen”. Saatiin makeat naurut. Loppuviikolla sitten illan viimeisinä oppitunteina huomasin sulavasti itsekin käyttäväni numeroa ”twen”, saaden aikaan hilpeän reaktion ryhmäläisissäni. 

Viikko Skotlannissa on vierähtänyt nopeasti, vaikka välillä aika tuntui matelevan. Nyt ollaan matkalla Leedsiin eli varsinaiseen vaihtopaikkaamme. Ennen kuin kerron Leedsistä enempää, ajattelin tehdä vielä yhden kirjoituksen tuosta viehättävästä Skotlannin saaresta Arranista ja mittausvaelluksestamme Arranin korkeimmalle ”vuorelle”, Goat Fellille (874m). 

~Ilona