Pientä hiljaiseloa on blogin puolella nyt ollut, ensinnäkin kiireisen kouluelämän vuoksi. Ja toisekseen siksi, koska viime viikolla meillä oli koulusta väliviikko, jolloin reissasin Lontoossa ja Liverpoolissakin tuli uudelleen pyörähdettyä. Tämän kirjoituksen ajattelin nyt kuitenkin omistaa eräälle merkittävälle urheilulajille, joka keikkuu brittisanomalehtien otsikoissa varmasti joka ikinen päivä; jalkapallolle.

Itselläni jalkapallo on ollut erityisen lähellä sydäntä etenkin viimeisen viiden vuoden ajan. Muistan lapsuudessanikin, kuinka koukuttavaa oli katsoa telkkarista isän kanssa jänniä futismatseja. Niissä oli aina täysin eri fiilis kuin jääkiekossa, josta en jostain syystä ole koskaan pitänyt. (Petänkö nyt isänmaani tunnustaessani tämän?) ;D Poikaystävä on varsin taitavasti minua saanut myös viime vuosina innostettua ja tätä nykyä olenkin jo varsin kelpo futisvaimoke (lue: henkeen ja vereen futismimmi).

Suomessa käyn katsomassa useita pelejä kesässä ja itsekin toki tulee melkein viikoittain pelattua kaveriporukan ikiomassa FC Tiistaissa. Täällä Englannissa on kokoajan ollut tarkoitus käydä katsomassa joku hyvä peli ja nyt voin ansioituneesti kertoa käyneeni kahdessa matsissa, joista toinen oli varsin kovatasoinen kamppailu.

Pari viikkoa sitten kävimme kaveriporukalla Manchester-Cityn Etihad-kotistadionilla katsomassa Capital One Cupin peli, ManCity vs. New Castle United FC. Tupa oli melko täynnä, eli stadionilla oli porukkaa varmaan noin parikymmentätuhatta vaikka peli ei mikään ihan huipputasoinen ollutkaan.

Viime lauantaille tuli sitten ostettua liput vähän kovatasoisempaan matsiin, eli Liverpool FC:n kotipeliin, joka käytiin Chelseaa vastaan. Valioliigaa siis parhaimmillaan. Jännitystä riitti kerrakseen, sillä ensi alkuun jännitettiin että saapuvatko liput perille ajoissa, sillä olimme tilanneet ne melko viimetipassa. Onneksi kaikki meni kuitenkin odotetusti ja pääsimme onnistuneesti peliin.

Liverpool harmillisesti hävisi Chelsealle (1-2), mutta onneksi kuitenkin kamppailu oli melko tasainen ja pelissä riitti jännitystä. Ja aika siistiltä tuntui kyllä, kun Liverpoolin kannatuslaulu, ”You’ll never walk alone” kajahti ilmoille täyden katsomon, eli noin 45 000 ihmisen voimin. Lopuksi otettiin vielä Hyypiän Samin kanssa yhteiskuva. (Samihan pelasi aikanaan pitkäänLiverpoolin riveissä.)

//This time I’m too lazy to translate the whole text so if you’re an English speaking person, just use Google translate. It’s apparently hilarious.

-Ilona