tulee ikävä

tänään mä ja Turku täytettiin kolme vuotta. tasan kolme vuotta sitten muutin Mikkelistä Turkuun tuntematta uutta kotikaupunkiani juuri ollenkaan. muistan miten mua jännitti kävellä ensimmäistä kertaa keskustassa kun pelkäsin että eksyn. muistan miten kaikki tuntui niin vieraalta aluksi. muistan myös, miten jo parin viikon Turussa asumisen jälkeen menetin kaupungille sydämeni täysin.

kolme vuotta. se on pitkä aika. Turkuun muuttaessani olin just ja just parikymppinen ja nyt oonkin jo lähempänä kahtaviittä. tähän kolmeen vuoteen on mahtunut paljon iloa ja onnistumisia, enkä vaihtaisi yhtään päivää mistään hinnasta pois.

ja nyt tulevana lauantaina mun pitäisi hypätä autoon ja matkustaa viidensadan kilometrin päähän tavaroineni ja aloittaa opiskelut täysin vieraassa kaupungissa, erossa ystävistä ja kaikesta turvallisesta. vielä pari viikkoa sitten sitä mietti että ”hoho, onhan tässä vielä aikaa olla ja ihmetellä”, mutta tänään keskustasta kotiin kävellessäni tajusin, että eihän tässä ole. parin päivän päästä en enää eksy Bar Kukaan yksille teatteriharjoitusten jälkeen, tai pyöräile kotiin Aurajoen rantaa pitkin. parin päivän päästä en oo enää turkulainen.

joskus aikaisemmin mua vähän huvitti ihmiset, jotka kertoi rakastuneensa johonkin kaupunkiin, mutta ei enää. mä rakastan Turkua koko sydämestäni ja ajatuskin siitä, että mun on oikeasti jätettävä tää kaupunki taakseni parin päivän päästä, tuntuu hirvittävän raskaalta. vaikka eihän sitä voi kuvitella lähtevänsä helposti ja kivuitta omasta Kodistaan. ja se Turku on mulle, koti helvetin isolla K:lla.