Kehotin lasta syömään perunansa tukholmalaisessa hampurilaisravintolassa.

-Mitkä perunat? hän kysyi.

-No ne ranskalaiset.

Hiljaisuus. Hämmennys. Ja lopulta, oivallus. Äitihän vitsailee!

-Äiti, sinä höpsötät! Ei ole perunoita, on rakkalaiset!

Oho. Olemme todella vieraannuttaneet 2-vuotiaan maalaiskaupunkipojan nykyluonnosta.

-Kuuleppas, kyllä ne ranskalaiset on tehty perunoista. Oikeesti tehtäis niin, että pilkotaan suikaleita ja paistetaan ne, nämä nyt on ehkä vähän eri sarjaa…. Mutta kuitenkin, perunasta, ainakin noin niin kuin periaatteellisella tasolla.

Epäuskoinen ilme pysyy pojan kasvoilla. Hetken hän miettii, jos sittenkin äidin tarinassa olisi jotain perää…. Mutta ei.

-Äiti, ei ne oo! Ne on rakkalaisia!