1 lohisalaatti, 2 tarjoiluehdotusta

Hettinen

Tänään postauksen pääraaka-aineena loimulohi, jota ei tämänhetkisellä budjettikokeilulla ole varaa hankkia. Täällä vaan kuola valuu, kun katselen kuvia. Ei vaineskaan, kyllä olen pienemmälläkin budjetilla saanut ihan maistuvaa ruokaa.

Ostin muutama viikko sitten kaupasta erittäin edullista loimulohta eli suomeksi sanottuna sen päiväys oli paukkumassa ihan just eikä melkein. Kaappien kätköistä lohen kaveriksi löytyi pastaa, ranskankermaa, salaattia, fetaa ja kevätsipulia. Ranskankerman maustoin tillillä, kalamausteella sekä suolalla ja oli muuten tämän salaatin kanssa parempaa kuin salaatinkastike. Koska lohi oli menossa vanhaksi, söin kahtena peräkkäisenä päivänä päivälliseksi lohisalaattia, johon tuota kalojen kuningasta oli mätetty hyvin reippaalla kädellä. Mutta sain kuin sainkin kaiken lohen syötyä. 

Postauksen kuvituskuvina sama salaatti kahdella eri tavalla tarjottuna; toinen annos kauniimmin aseteltuna ja toinen iloisesti sekaisin sörssättynä.  Kumpikin maistui yhtä hyvin, mutta ehkä alempi malli on enemmän minua: kaikkea tulee yhtä paljon joka haarukalliseen.

Ja siis tämä alin salaatti syötiin muovikulhosta, jossa se tehtiin, koska saattoi käydä niin, että kaikki lautaset olivat tiskissä ;)

 

 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.