Juuripersiljapaistos

Juuripersiljapaistos

Kun edellisviikon sesonkikassin yhdeksi juurekseksi paljastui juuripersilja, niin ainakin tämän tytön leuka loksahti: mikä hitto se oikein on? Ystävämme Google osasi valaista asiaa ja paljastui, että juuripersilja näyttää laihalta palsternakalta, mutta maku on nimensä veroisesti persiljainen. Hakukone ei kuitenkaan antanut hirveästi reseptivaihtoehtoja kyseiselle juurekselle. Itse löysin oikeastaan vain yhden varteenotettavan (kts. linkki); jos ruokaan tulee […]

Mandariini-suklaamannapuuro

Mandariini-suklaamannapuuro

Viime viikonloppu = uusia (ja suurimmalta osin myös erittäin herkullisia) ruokakokeiluja ja kiireetöntä yhdessäoloa. Tuollaisia kaikkien viikonloppujen tulisi olla; sopivasti kaikkea ihanaa. Yksi parhaimmista ystävistäni kutsui itse itsensä lauantaiaamun brunssille ja toiveena tarjoiluista hänellä oli jotain äklömakeaa. Kävimme myös ennen lauantaita keskustelun aiheesta ”Onko suklaamannapuuro ’oikeaa’ puuroa”. Itseni mielestähän se on höttöä eikä mikään voita […]

Lantusta ruuaksi Part 1

Lantusta ruuaksi Part 1

Uunissa tehtyjä ’lanttusipsejä’ ja valkosipulimajoneesia, oi kyllä! Eilisiltana iski aivan hirveä suolaisen himo ja äkkiseltään löysin vain riisikakkuja. Auttoivatko ne? No eivät. Onneksi sesonkikassista paljastui eilen kilo lanttuja, joita päätin alkaa jatkotyöstämään. Ensimmäisenä vetäisin lantusta pienemmän lohkon, jota sitten juustohöylän avulla siivutin.  Pyörittelin siivut öljyssä sekä mausteissa ja iskin uuniin.  Noin 20 minuuttia myöhemmin -tadaa! […]

Sesonkikassi is in da house!

Sesonkikassi is in da house!

Kotiutin tänään sesonkikassin Postitalon K-kaupasta ja mieli sekä sormet syyhyävät ideoista kuinka kassin tuotteita voisi oikein hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti. Ihana ystävä ilmoitti tulevansa huomenna brunssilla ja suunnittelenkin tässä parhaillaan mitä hänelle huomenna tarjoan. Vienona toiveena ystäväni esitti, että brunssi olisi äklömakea 😉 Eli tälläisten raamien puitteissa täytyy menu valmistaa.  Lanttua kerkesin jo jatkotyöstämään muutamaksi eri […]

Upea satokausikalenteri

Upea satokausikalenteri

Sesonkiruoka-ajattelu kolahti itseeni parisen kuukautta sitten täysillä; miksen ostaisi pääsääntöisesti juuri niitä kasviksia ja hedelmiä joiden satokausi on kukkeimmillaan? Tuotteet ovat tällöin mehukkaimmillaan ja kaiken logiikan mukaan myös edullisimmillaan. Liityin vuodenvaihteen jälkeen Facebookissa Satokausikalenteri-ryhmään (ryhmässä tällä hetkellä minä +27000 muuta) ja inspiroiduin valtavasti ryhmään linkitetyistä artikkeleista. Ryhmän tarkoitus on (kopioitu FB:sta): ’Edistää yleistä kasvistietoutta, parantaa […]

Lohilaatikko

Lohilaatikko

 Lisää maistiaisia kummitytön viime viikon vierailulta :). Viime postauksessa kerroin ’kulttuuririennoistamme’, tämänkertainen on pyhitetty lohilaatikolle.  Neiti sai esittää toiveita kyläilyn aikaisesta ruokalistasta ja kolmen kärki oli selkeä; tortilloja (tehtiin), kiinalaista (kummi ei tykkää, joten skipattiin) sekä lohilaatikkoa. HETIN LOHILAATIKKO 400 g lohifilettä 700 g perunasipulisekoitusta (ostin optimistisena kilon pussin, mutta ei ihan mahtunut vuokaan) 4 […]

Kulttuuria kummitytölle Helsingissä

Kulttuuria kummitytölle Helsingissä

Ihana 11-vuotias kummityttöni Riina vietti talvilomaansa Helsingissä luonani ja Flamingossa käynnin sekä armottomien Wii-matsien oheen koitin ympätä myös vähän kulttuurikasvatusta 🙂  Yksi kummankin suosikkikohteista on Luonnontieteellinen museo; olemme käyneet siellä vähintään kolme kertaa yhdessä. Kummitytön mielestä parhainta antia ovat olleet kaikki mihin saa koskea, Afrikan yö -huone sekä eläinten kakkanäytteet 😉 Torstaina kerkesimme museolle tuntia […]