Kermainen lohiohratto

Hettinen

En ole koskaan aiemmin tehnyt 'oikeaoppista' risottoa, ja kun kaapistakin sattui löytymään valkoviiniä niin päätin tarttua härkää sarvista. Tosin riisin vaihdoin tässä annoksessa ohraan eli kyseessähän on siis oikeammin ohratto. Käytän äärimmäisen harvoin riisiä ja korvaan sen ruuanlaitossa lähes aina ohralla; ohra on mielestäni maukkaampaa kuin riisi ja kotimaisuuskin saa plussaa. 

KERMAINEN LOHIOHRATTO (kahdelle)

  • 2 dl täysjyväohraa
  • n. 200 g lohisuikaleita
  • n. 5 dl vettä
  • 0,5 dl valkoviiniä
  • 1 dl ruokakermaa
  • n. 20 g jotain 'kovaa' juustoa raastettuna
  • valkosipulia
  • punasipulia
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl Meiran kalamausteseosta
  • 1 tl kuivattua tilliä
  • 1 rkl öljyä (itselläni valkosipulilla maustettua rypsiöljyä)

Heitä kattilaan öljy, silputut sipulit sekä ohra ja paahda hetken aikaa. Lisää 2 dl vettä ja mausteet. Levyä voi tässä vaiheessa pitää melko kovalla lämmöllä. Kun vesi on lähes 'keittynyt kokoon', lisää joukkoon viini ja keitä se 'kokoon'. Tämän jälkeen lisää vettä 1-2 dl kerrallaan ja keitä kasaan.

Kun ohrat ovat melkein kypsiä, lisää joukkoon kerma ja lohisuikaleet. Maustamattomia suikaleita voi vähän maustaa ennen ohrattoon laittamista esim. suolalla ja tillillä. Itseltäni tämä jäi väliin ja lohen palat olivat vähän pliisun makuisia valmiissa annoksessa. 

Lisää joukkoon vielä juustoraaste ja keitä ohrattoa vähän kasaan, kunnes lohi on kypsää. Ohratto voi jäädä vähän 'valuvaksi'.

Nam!

Kommentit

byRiina

Tervehdys Hettinen! Onpas surrealistisen näköistä :)

Hetti
Hettinen

;)

Kommentoi