Värikäs kikhernekastike

image.jpg

Olen muutaman viime viikon aikana innostunut suuresti kikherneistä, aivan mahtava keksintö! Ja tällä tarkoitan tietenkin niitä suolaliemeen säilöttyjä pallukoita, joita voi syödä vaikka suoraan purkista. Olen löytänyt suosikkimerkkinikin, kuten aiemmin olen maininnut ja se on Pirkka, suosittelen. Tein uunissa paahdetun parsakaalin kaveriksi kastikkeen siitä mitä nyt jääkaapista sattui löytymään. En muuten malta odottaa, että kotimaisia kevätsipuleita saa taas kaupoista, tällä kertaa tyydyin ulkomaiden antimiin. 

image.jpg

Heitin pannulle kastiketta varten kikherneiden lisäksi kevätsipulia, palvikinkkua ja paprikaa. Kun nämä olivat lämmenneet lisäsin mukaan puoli purkkia ruokakermaa ja mausteita (mm. yhtä suosikeistani Meiran jauhelihamausteseosta -sitä suolallista versiota). Lopuksi murustelin joukkoon vielä loput jääkaapista löytyneestä fetasta.

image.jpg

Ja kyllä, oli hyvää 🙂

Koti Ruoka ja juoma DIY

Kaapit kevätkuntoon

image.jpg

Eilen julkaisin blogissani tulevan neljän viikon ryhtiliikkeen; 20 euron viikkobudjetin ruokaostoihini. Tuon haasteen lisäksi minulla on tavoitteena käydä KAIKKI kaappini ja hyllyni läpi, siis aivan jokikinen. Laskin, että erilaisia kaappeja, lipastoja ja muita vastaavia löytyy luonani n. 28 kpl eli neljäksi viikoksi, jos kävisi niitä läpi kaappi per päivä tahtia. Ja minut tunteville: ei huolta! Minua ei ole puraissut kevätsiivouskärpänen, vaan kaappien läpikäyminen on oikeastaan käytännön sanelema pakko. Olen nimittäin pystyttämässä terassilleni Siivouspäivänä oikein megalomaanisen myyntipisteen ja tavoitteenani onkin saada myyntiin kaikki turha tavara. 

image.jpg

Kaappeja on tarkoitus kollata läpi hyvin rankalla kädellä, koska ei yhdellä ihmisellä voi olla 28 eri säilytysratkaisuja (ainiin, enhän muistanut tuohon edes laskea mukaan kaikkia mahdollisia pieniä säilytyspurkkeja, joita on tasaisesti ripoteltu ympäri kämppää, apuva) täynnä tavaraa. Kaikesta omistamastani tavarasta käytän aktiivisesti varmasti maksimissaan puolia, määrä on todennäköisesti vielä pienempi. Joitain muistoja esim. lapsuudesta ja nuoruudesta voi säilyttää, mutta nekin olisi mielestäni omalta osaltani hyvä mahtua vaikka ihan vain yhteen laatikkoon. Mutta nyt harhauduttiin pois olennaisesta eli poismyytävän tavaran löytämisestä kaappieni kätköstä. 

image.jpg

Olen kaikki leffani käynyt läpi jo talvella ja sieltäkin löytyi Ikea-kassillinen kiertoon laitettavia leffoja, eipä niitä enää hirveästi tarvitse Netflix-aikakaudella (no, jäi minulta niitä silti muutama lipaston laatikollinen, kröhöm, pitäisi ehkä käydä vielä uudestaan läpi). Samoin vaatteeni katsoin läpi samalla, kun syksyllä siirsin kesävaatteet talvivaatteiden tieltä ylähyllyille. Paljon on silti vielä käytävä läpi. Turhan tavaran poistamisen lisäksi toivon, että saan keittiön kaappeja jonkinlaiseen loogiseen järjestykseen (kun esim. kuivaruokia ja muita vastaavia on kolmessa eri säilytyspaikassa, muoviastiakaappi pursuilee aina sen avatessa ja kaikkea on vähän liikaa). Tämä samalla tukee sitä eilen aloittamaani tiukassa ruokabudjetissa pysymistä, kun saan kaappien perukoilla olleita ruokia käyttöön.

image.jpg

Siivouspäivään on kolmisen viikkoa eli noin kymmenen kaappia viikossa tulisi käydä läpi. Osa on hyvinkin nopeasti selvitettyjä, mutta silti urakka vähän hirvittää. No, jos en kerkeä Siivouspäiväksi mennessä turhia tavaroita saada kiertoon, niin onneksi aina on olemassa Fidan ja Uffin keräyslaatikot 🙂 Pääasia, että saan omia kaappeja tyhjennettyä (tosin en pistä pahitteeksi, jos siinä sivussa muutaman euron tienaisin). Meinaatteko te laittaa myyntipistettä pystyyn Siivouspäivänä?

Suhteet Sisustus Oma elämä