Kokonainen kana kasvispedillä

image.jpg

Pyörin viime perjantaina Prismassa liha- ja kalahyllyillä varmaan puoli tuntia miettien mistä lihasta alan rakentaa viikonlopun ruokia. Ei tehnyt mieli lohta, ahven oli liian kallista, punainen liha ei maistunut ja kanasuikaleet oli niin nähty. Lopulta katseeni kiinnitti hieman erilainen paketti kanahyllyssä.

Huttulan kukko on lanseerannut (käsittääkseni jo viime syksynä, mutta itseltäni mennyt totaalisen ohi) uuden Naapurin maalaiskana -tuoteperheen, josta löytyy muun muassa niin suikaleita kuin rintafileitä, maustettuina ja maustamattomina sekä tietysti kuvassa näkyvä kokonainen kananpoika. Kanat on kasvatettu ’kanaystävällisemmin’; enemmän tilaa, ei geenimuunneltua ravintoa, pidempi kasvuaika jne. (tiedot täältä). Hetken mietittyäni päätin ottaa härkää sarvista ja kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni kokonaisen kanan valmistusta. image.jpg

Kana sai kaverikseen uuniin kasvispedin; kukkakaalia, porkkanaa, punasipulia ja valkosipulia. Kasvikset laitoin ensimmäisenä uuniin (200 astetta) ja sitten kävin kanan kimppuun. Öljysin kanan pinnan kauttaaltaan valkosipulilla maustetulla rypsiöljyllä ja hieroin pintaan suolaa, mustapippurirouhetta, sitruunamehua sekä Kreetalta tuotua yrttimausteseosta. Kun kasvikset olivat olleet uunissa kymmenisen minuuttia, heitin kanan niiden päälle ja paistoin koko settiä vielä vajaan tunnin. 

image.jpg

image.jpgJa tässä lopputulos:

image.jpgKasvikset pikkasen pääsivät kuivahtamaan pitkän paiston aikana. Olisi tullut parempaa, jos joukkoon olisi lisännyt ennen paistoa esim. lihalientä kosteutta tuomaan. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, oikein maukas ateria tuli näinkin. Kanan ja kasvisten kylkeen tein vielä kermakastikkeen (kermaa ja mausteita, kiehautetaan pannulla).

Kaverini kysyi nähtyään kuvan kanasta Instagramissa, että aionko oikeasti syödä tuon kokonaan? Vastasin, että joo, mutta kolmea päivää putkeen en kyllä sitä tuossa muodossa syö vaan varioin eri ruokia näistä aineksista. Laitan huomenna tulemaan vinkkejä parista muusta ateriasta joihin tätä kanaa sai kivasti hyödynnettyä 🙂

image.jpg

 

 

 

 

Koti Ruoka ja juoma DIY

Nyhtökalkkuna

image.jpgPääsiäisen jälkeen kiertelin kaupan lihahyllyjä ja mietin mitä nappaan parin päivän ruuaksi mukaan. Kalkkunarullat sattuivat olemaan alennuksessa ja pienen empimisen jälkeen sellaisen iskin koriini. Kotona aloin paistelemaan rullaa 175 asteessa uunissa ja jossain vaiheessa sain päähäni kokeilla, josko rullasta pystyisikin tekemään nyhtökalkkunaa. Lisäilin lihalientä vuokaan ja pitkitin paistoaikaa lähes kolmeen tuntiin. Olisi voinut vieläkin pidempään paistella ja lisätä se lihaliemi jo alussa, niin lihasta olisi saanut vieläkin mureampaa. Mutta oli hyvää näinkin 🙂

image.jpg

NYHTÖKALKKUNA

  • kalkkunarulla (n. 1 kg)
  • n. 0,5 l lihalientä
  • mausteita

Iske kalkkuna verkkoineen päivineen uunivuokaan (itse käytän kertakäyttöisiä alumiinivuokia, ei tiskiongelmaa 😉 -ja tiedän joo, se on epäekologista ), kuivamausta kalkkunaa halutessasi (hiero pintaan mausteita ja anna maustua vartin verran). Kaada lihaliemi vuokaan ja laita vuoka uuniin noin kolmeksi tunniksi, 175 astetta. Paistamisen jälkeen kaada suurin osa liemestä pois (voit säästää sitä kastike-/keittopohjaksi tuleviin ruokiin) ja poista verkko rullan päältä. Riivi pieniksi paloiksi kahta haarukkaa apuna käyttäen.

Lisukkeeksi tein uunissa paahdettuja parsakaaleja sekä ranskankermapohjaista ’dippiä’, oli erittäin suunmukaista 🙂

 

image.jpg

 

Koti Ruoka ja juoma DIY