Suolaiset letut

image.jpg

Makeat letut ovat yksi mieluisimmista brunssitarjottavista, joilla hemmottelen yökyläileviä kavereita. Eilen päätin tekaista päivälliseksi suolaisia versioita muutamilla eri täytteillä. 

SUOLAISET LETUT (satsista tulee n. 4-6 isoa lettua, riippuen pannun koosta ja siitä kuinka paksuja lettuja teet)

  • 3,5 dl maitoa
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1dl ohrajauhoja
  • 1 kananmuna
  • ripaus suolaa

Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin ja anna taikinan turvota vartin verran. Paista kuten tavallisetkin letut. Suosittelen tekemään näistä letuista mahdollisimman ohuita, jotta täytteet pääsevät oikeuksiinsa. Itse tein kaksi eri täytettä lettuihin, julkaisen toisen huomenna ja toisen ylihuomenna, stay tuned! Luvassa sekä kalaisampi että kasvisversio 🙂

Koti Ruoka ja juoma DIY

Amerikkalaiset pannukakut

image.jpg

Jääkaapissa uhkasi mennä vanhaksi iso pönikkä maustamatonta jogurttia, joten päätin käyttää sitä pohjana amerikkalaisiin pannukakkuihin, joiden kanssa eilen tehty päärynä-sitruunatahna oli erittäin hyvää :).

AMERIKKALAISET PANNUKAKUT BY HETTI (noin tusina pannukakkua)

  • 5 dl maustamatonta jogurttia
  • 1,5 dl maitoa
  • 2 rkl sulatettua voita
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl fariinisokeria

Inspiraatioreseptinä toimi tämä.

image.jpg

Sekoita keskenään jogurtti, maito, munat ja voisula. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää vähän kerrallaan siivilän läpi nesteseokseen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. 

image.jpg

Paista pannulla voissa melko miedolla lämmöllä (itselläni levy kolmosella tai nelosella, maksimi 6) parisen minuuttia kummaltakin puolelta. 

image.jpg

Itse täytin valmiit pannukakut eilen tehdyllä päärynä-sitruunatahnalla ja heitin päälle vielä kermavaahtoa, oli kyllä ihan tajuttoman hyvää. Tarkoitus oli käyttää tahnaa myös johonkin leivontaan, mutta kulho tuli aika hyvin tyhjennettyä pannukakkuja syödessä, saattoi sieltä mennä välillä suoraan lusikalla suuhunkin ;).

image.jpg

 Mutta pakko sanoa, että tällä pannukakkuohjeella sai paistettua erittäin hyviä pannukakkuja, olivat mahtavan makuisia eivätkä jääneet raa’aksi, kun malttoi tarpeeksi pienellä lämmöllä paistaa.

image.jpg

 

Koti Ruoka ja juoma DIY