Jos joskus voi sanoa olevansa ylpeä itsestänsä, niin se on kyllä nyt. Ainakin, jos puhutaan tupakkalakostani. Olen onnistunut pitämään tupakkalakkoani yllä yli yhdeksän vuorokautta. Yhdeksän! En muista, koska viimeksi olisin ollut näin pitkään VAPAAEHTOISESTI tupakoimatta. Ankeita ja ääh-kaipaan-röökiä -hetkiä on ollut riittämiin joka ikinen päivä, mutta kyllä ne ehkä vähän ovat helpottaneet alun päivistä. Ehkä? 

Suurin motivaationi on 1700€. Sen verran oman arvioni mukaan minulta menee vuosittain tupakkaan. Tai siis on mennyt. Nykyään joka ikinen kerta, kun kärvistelen tupakanhimoissani, ajattelen tuota summaa. Sehän on n. neljän viikon nettopalkka. Siis ihan oikeasti, olenko oikeasti laittanut noin paljon vuosittain savuna ilmaan? Tiedän, hyvin kulunut fraasi, mutta kyllä kolahtaa juuri nyt. Totta kai terveyskin paranee varmasti, mutta tuo valtava rahasumma on ainakin tässä elämäntilanteessa minulle konkreettisempi asia ja sen ajatteleminen pitää paremmin ruodussa. 

Lähimmät ihmiset ovat nyt tietoisia lakostani. Tai no, jos en olisi kertonut, niin olisivat he sen todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin huomanneet -ai miten niin aina ulko-ovesta tai esim. bussista ulos astuessani olen sytyttänyt tupakan? 😉 Kerroin lakostani viime viikolla myös hammaslääkärilleni. Olen käynyt kolme vuotta aivan ihanalla hammaslääkäri-hammashoitaja-parivaljakolla yksityisellä puolella. Voi mikä riemu vastaanotolla repesi, kun kerroin lakostani! Tsemppasivat ihan mielettömästi ja hammaslääkärini kirjoitti tietoihini ”Lopettanut tupakoinnin”. Koitin todeta, että tämä on ”vain” lakko (kuten aikaisemmin olenkin todennut, en uskalla näin monen vuoden tupakoinnin jälkeen sanoa lopettaneeni tupakointia kokonaan, ei vaan tunnu realistiselta), mutta ei uskonut. Näillä näkymin seuraava käynti hammaslääkärillä vasta vuoden päästä, toivottavasti lakko pitää vielä silloinkin. (Off topiccina: koko syksy/talvi tähän asti tullut ravattua hammaslääkärillä vähintään kerran kuussa -viisurit ja erittäin haastava juurihoito lohkaisivat budjettia ihan kiitettävästi. Tiedän, olisin voinut käydä julkisellakin, mutta jonot ja epävarmuus siitä saako just sen itselleen sopivimman hammaslääkärin kenen kanssa natsaa ja joka osaa tehdä parhaat ratkaisut juuri minun hampailleni -on nimittäin välillä paikattu/korjattu hampaita ihan persiilleen ja sitten niitä on muutaman vuoden päästä jouduttu fiksailemaan. Nyt ei -fingers crossed- tarvitse näillä näkymin tarvitse tosiaan hetkeen käydä hampaitaan hoidattamassa.)

Huh, mitä ajatuksen virtaa edellinen kappale oli (ja pitkä kuin nälkävuosi), mutta sen pointti oli siinä, että nyt kun yhä useampi tietää lakostani, olisi hiton noloa jos lakko epäonnistuisi. 

Summa summarum: Pienet paineet ne naisen tiellä pitää.