Tupakkalakon pitävyys

Hettinen

Pikapäivitys aiheesta tupakkalakko. Virallisesti tupakkalakkoni alkoi lauantaina 24.1. iltapäivällä. Mutta onko se pitänyt? Alun hankalat päivät raastoivat mieltä ja siitä blogissa avauduinkin. Mutta onnistuin kuin onnistuinkin välttämään uuden askin ostamisen ja nyt voin todeta olleeni (oman laskupääni mukaan) 19 vuorokautta ilman tupakkaa vapaaehtoisesti, tosin pitkin hampain.

Tuona aikana olen säästänyt yli 90€. Raha on tällä hetkellä paras motivaattori lakon jatkumiseen. Parin päivän päästä olen saanut säästöön satasen. Tuntuu kyllä, ettei tuo raha oikein konkreettisesti vielä missään näy. Kaikki mikä on tullut, on myös mennyt. Ehkä ensi kuussa sitten tuntuu enemmän lompakossakin, lihottavalla tavalla siis.

Ärsyttääkö edelleen? No ärsyttää. Ei kylläkään enää niin paljon kuin aiemmin, joten noususuhdanteessa taitaa tämä lakko olla.

Viikonloppuna voisin julkaista seuraavan ryhtiliikkeen (katso tagi 'ryhtiliike'). Useampia vaihtoehtoja olen jo pohtinut ja joitain hieman koeponnistanutkin, mutta lopullinen päätös on vielä tekemättä. Mutta palaillaan tähän asiaan parin päivän päästä.

Kommentit

xxxyyy (Ei varmistettu)

Kai oot joka kauppareissun jälkeen siirtäny tupakka-askin verran säästötilille? Mulla oli joskus sellanen automaatti, että ainaku makso kortilla meni tietty summa säästötilille ni tavallaan säästi shoppailemalla :D

Hetti
Hettinen

Toi olis todella hyvä! Tarkoituksena on laittaa kuussa satanen enemmän asuntosäästötilille, joten kyllä tuo tupakoimattomuus jossain vaiheessa rupeaa paremmin näkymään ihan konkreettisesti :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

oisko vettä vähintään 2 litraa päivässä? ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

siis seuraava ryhtiliike?

Hetti
Hettinen

Tota oon miettinyt, koska oon ihan törkeän huono juomaan vettä. Mutta pitäisi alussa varmaan pitäytyä litrassa per päivä, ettei mee ylikuntoon ;) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla oli ihan sama ja muutaman viikon pysyinki hyvin veden juonnin ruodissa, muttta nyt on päässy lipsuu... Se kyllä auttaa, ku laittaa jääkaappiin aamulla vaikka sen kaks litraa pulloihin ja juo iltaan mennessä kaikki pois ;)

Sara G

Tsemppiä lakkoon! Tai parempi varmaan sanoa, että lopettamiseen (lakko tuntuu enemmän väliaikaiselta). Tuo raha on kyllä hyvä motivaatio olla polttamatta, vielä jos konkereettisesti pistäisi rahat säästöön. Itse en sitä muistanut tehdä.. :D

Hetti
Hettinen

Kiitti ;)

Kommentoi