Yksi pyyntö universumille odottaa lähetystä…

Ai ettäää mitä hehkutusta tuo viimeisin blogikirjoitukseni on oikein ollutkaan! 🙂 Tulee jopa haikea fiilis, kun luen sitä, mikä  innostus ja riemu siitä välittyykään! Olen palannut välillä katsomaan myös loppukesällä ottamiani valokuvia itsestäni. Niistä välittyy tuo sama into ja riemu. Kesän lopussa olin monien uusien asioiden alussa ja olin jotenkin aivan High on Life. Arki astui tämän jälkeen kuvioihin ja elämä tasaantui. Harmi. Kaipaan sitä nousujohteista fiilistä.

Yllättävän nopeasti arki jotenkin tasaantuikin. Kaupunki, jonne lapseni kanssa muutettiin, oli meille tavallaan uusi, mutta itselleni kuitenkin vanha ja tuttu. Aluksi olin niin viehättynyt uudesta asuinalueestamme, en ole koskaan asunut keskustassa, joten tuo asia oli minulle täysin uusi. Lapseni aloitti syksyn aikana päiväkodin uudessa kaupungissa ja sihen meni jonkin aikaa, ettei tytär eikä äiti itkenyt enää mokoman aloituksen takia. Tosin vieläkin välillä vähän raskain mielin jätän lapseni kyseiseen päiväkotiin.

Lähennyin myös uudestaan ex:ni kanssa. Ensin vietimme aikaa varovasti kolmistaan lapsemme kanssa, kunnes vanhat fiilikset alkoivat salakavalasti palata. Tai vanhat fiilikset ennen jatkuvaa riitelyä ja tulehtuneita välejä. Aloin muistaa niitä syitä, minkä vuoksi ex-kumppaniini alun perin ihastuinkin ja lopulta rakastuin. Tapailimme alkuun vähän ikään kuin salaa ja tuo tuntuikin tosi hyvältä. Minulla on aina ollut tosi läheiset välit perheeseeni, ja joskus tämä tuntui aiheuttavan ahdistusta ex-kumppanilleni. Hän sanoikin kerran, että hän on tuntenut olevansa parisuhteessa koko perheeni eikä vain minun kanssani. Tough shit, family comes first!

Lopulta tapailuamme oli vaikea salata ja loppuvuoden yritimme pyörittää tätä uudestaan orastelevaa suhdettamme niin, että katsotaan päivä kerrallaan ja tehdään niin kuin hyvältä tuntuu. Minä en ole kuitenkaan osannut ikinä olla tällainen ”päivä kerrallaan” -eläjä. En osaa elää ilman, että tietäisin edes jotain mitä tulevaisuudessani tulee tapahtumaan. Työttömyyteni vuoksi minulla on päivisin myös aivan liian paljon aikaa kelailla ja analysoida tunne-elämääni, joten tämäkään seikka ei varsinaisesti ole edesauttanut tilannettani. Rennon tapailumme päälle alkoikin kasaantua enemmän ja vähemmän mustia ja isoja pilviä ja aloimme palata taas samanlaiseen pinnan ja hampaiden kiristelyyn. Riidan ja jännitteen välillemme saa aikaan välillä vain yksi pieni sanakin.

Kehityimme kuitenkin ihmisinä sen verran, että pystyimme kahden osoitteen ja kahden eri paikkakunnan parisuhdekokeilussamme kuitenkin vähentämään riitelyä rakkaan tyttäremme aikana. Rakas tyttäremme onkin meidän kummankin yhteinen silmäterä ja suoranainen lahja. Pystymme olemaan myös hyvissä väleissä kaiken tällaisen kiristelyn keskellä, sillä tyttäremme hyvinvointi on meille kummallekin jakamattomalla ykkössijalla elämissämme. Tämä on tarkoittanut ainakin omalla kohdallani sitä, että olen pyrkinyt kuuntelemaan nyt enemmän järjen ääntä ja tukahduttamaan niitä sydämen lähettämiä signaaleja, joita ex-kumppanini läsnäolo vielä välillä minussa aiheuttaa.

Minua alkoi kaukosuhteessa vaivaamaan myös kovasti arkemme erilaisuudet. Minä huolehdin tyttärestäni täällä kaupungissa ja hoidin pääasiassa muutenkin arjen pyörityksen, ex-kumppanillani taas oli oma elämänsä siellä maaseudulla ja muun muassa hänen omakotitalonsa remontin kanssa. Nämä arkemme eivät kohdanneet tarpeeksi usein ja koin itseni paljon yksinäisemmäksi tässä kuviossa, kun lopulta niin, että nyt oikeasti tällä hetkellä jaan taas arkeni ja mieleni ja elämäni ilman kumppania. Toki rakas tyttäreni on läsnä elämässäni ja hän on kuin aurinko minulle.

Olen aina tiennyt, että pystymme ex:ni kanssa olemaan myös ystäviä, ilman romanttista suhdetta hänen kanssaan, sillä olemme kovin erilaisia ihmisiä, mitä tulee esimerkiksi läheisyyden kaipuuseen ja siihen liittyviin teemoihin. Minä kaipaisin enemmän läheisyyttä ja huomiota, mikä taas on ex:lleni ei-luontevaa ja pois hänen mukavuusalueeltaan. Uskoin pitkään, että nuo ovat asioita, joiden edessä voi pyrkiä kompromisseihin ja tulla toista vastaan, mutta olen tullut tämän asian suhteen toisiin ajatuksiin. En muutenkaan enää usko, että ihmisille olisi vain yksi oikea olemassa tässä isossa maailmassa. Minulle on tullut myös paha fiilis siitä, miten täällä aikaisemmin kirjoitin, että ex:ni ei ollut minun elämäni mies. Hän ei sitä ehkä ollutkaan, mutta hänessä on loppupeleissä kuitenkin niin paljon hyviäkin puolia, että hän olisi yhtälailla voinut olla minulle juuri se oikea, jos ylipäätänsä enää uskoisin yhteen tai kahteen oikeaan rakkauteen koko ihmisen elämänkirjon aikana.

Nyt opettelen taas elämään niin sanottua sinkkuelämää, vaikka sana ”sinkku” ei ole koskaan  sopinut minuun sitten yhtään. Olen ollut rakkauselämän ja miesten suhteen aina varautunut ja valmiina painamaan hätänappulaa, joten seuranhakuni on ollut kaikkea muuta kuin sellaista sinkkuelämää, jossa kumppania haetaan tuhansien baarien tanssilattioilta ja deiteiltä. Paremmin kuvaavaa olisi, että opettelen taas elämään arkea itseni kanssa, yhden aikuisen taloudessa. Valokuvissa näytän taas vähän vapautuneemmalta, mutta en vieläkään niin freshinä kun viime kesänä. Ehkä viime kesän valokuvien säihkeeseen oli taustasyinä myös tietyt silloin käyttämäni deittipalstan mieshenkilöt, jotka viesteillään, empatiallaan, huumorintajullaan ja eronneiden vanhempien vertaistuellaan auttoivat minut yli monista surullisista päivistä.

Huonossa parisuhteessa voi tuntea itsensä todella todella yksinäiseksi. En ollut myöskään onnistunut luomaan ex-kumppanini valitsemalla asuinalueella juuri yhtään uusia ystävyyssuhteita. Kun eroamme tehtiin melkein viime vuoden alusta kesän loppuun, olin jotenkin henkisesti sen verran uupunut, että onneksi nuo deittipalstan miehet ottivat minusta virtuaalista koppia. Vieläkin ihmettelen, kuinka he jaksoivat kuunnella välillä jopa aamun tunneille kestävää tilittämistä. Tässä ilmiössä huomasi kyllä myös korona-ajan jättämän sosiaalisen tyhjiön monien ihmisten elämissä. En ollut itsekään tutustunut vuosikausiin uusiin ihmisiin, olin jumittanut paljon muun muassa siellä puutalossamme pikkulapsiarjen pyörteissä ja kireässä tunnelmassa silloisen kumppanini kanssa, joten uusiin ihmisiin tutustuminen oli jo itsessään suorastaan humalluttavaa.

Kumpaakaan näistä miekkosista en tavannut koskaan livenä, mutta olen iloinen, että keskusteluyhteydet pysyivät auki ja välillä vaihdoimme kuulumisia kummankin kanssa. Toinen taisi ihastuakin, mutta itse en ole ollut todellakaan valmis vielä mihinkään uuteen ihmissuhteeseen ja mielestäni laastarisuhteet ovat todella kurjia ja seksikin niiden merkeissä yliarvostettua. Ehkä joskus erehdyin pitämään näitä henkilöitä pelkästään virtuaalisina, sillä yhteydenpitomme tapahtui vaan netissä, mutta aitoja ihmisiä siellä on nettipiuhojenkin päässä ja se pitäisi pitää aina mielessä. Välillä koin myös huonoa omaatuntoa siitä, että heti eron jälkeen siirryin deittipalstalle ylipäätänsäkään, mutta koin olevani todella yksinäinen ja nuo keskustelut auttoivat pitämään pääni pinnalla kaikkien vaikeiden tunteiden ja muuttuvien elämäntilanteiden keskellä. Olin aina myös täysin rehellinen missä menin elämäni ja parisuhteeni tilanteen kanssa.

Tässä yhden aikuisen ja yhden ihanan tytön arjessa on ollut paljon myös mielihyvää tuottavia asioita. Muutimme vajaa viikko sitten uuteen ihanaan asuntoon <3. Tämä on oikeasti niin ihana, kaunis ja valoisa asunto, että jotenkin rauhoitun ja viihdyn täällä jo nyt ensimmäisen viikon jälkeen niin hyvin. Olen nukkunutkin paremmin. Minulle on tullut niin paljon ”ei kiitos” -vastauksia työrintamalla, että olin jo menettää toivoni sen suhteen, että ylipäätänsä löytäisimme uuden asunnon meille. Työtön yh-äiti ei ole varmaan se kaikista houkuttelevin vuokralainen. Enkä suostu tuota leimaa ilman kamppailua kyllä kantamaan, mutta onhan se toki myös tottakin. Tällä hetkellä olen työtön yh-äiti. Meidän entinenkin asuntomme oli kiva ja siitä jää todella sympaattinen mielikuva juuri sen takia, että kaikkien vaikeuksien jälkeen se tarjosi katon minun ja tyttäreni päiden päälle <3. Asunnossa oli kuitenkin liikaa huonoja puolia kuin hyviä, ja jo monta kuukautta oikeastaan etsin juuri sopivaa asuntoa meille. Toivottavasti pysymmekin tyytyväisinä tähän.

Kevään aurinkoa ja hyvää kaikkien arkeen, palataan taas kun löydän seuraavan inspiraation kirjoittaa. Tämän päivityksen kirjoitus oli jotenkin tahmeaa päivittää, pakko myöntää. Ehkä tuo edellinen oli jopa niin naivin innostunut, että sitä oli ikävä tulla tasoittamaan tällaisella kovin arkisella pläjäyksellä. Lähetän varovaisen toiveen universumille, että jotain hyvää ja ihanaa tupsahtaisi elämääni ja inspis löytyisi sitä kautta. Hih,miten ihana ajatus tuo onkaan! 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *