Mun elämä 2023 – let’s go!

Otin hyvän kuvan itsestäni, julkaisin sen tietysti heti Instagramiin pitkän saatetekstin kanssa itsetunnosta. Taisin mainita siinä myös, kuinka iloinen olen kun tämä nykyinen työni loppuuu viikon päästä (!!!!!!!!!), kuinka pidän lomaa ja järjestän meidän uutta kämppää kuntoon.

Kirjoitin myös kuinka tärkeää on sisäinen puhe, miten sinä itsellesi puhut. Olen itse sättinyt ja haukkunut itseäni todella julmasti. Koulukiusaaminenkin yleensä kääntyy itsensä kiusaamiseksi, mikä on ehkä pahin skenaario kaikista. Luovut itsekin toivostasi itsesi suhteen. Olen tosiaan tässä pluskokoisten vaatteiden, sekä ihan normaalikokoistenkin sellaisten, liikkeessä saanut taas huomata, kuinka rumasti naiset puhuvat itsestään.

Me kaikki olemme erilaisia. Tämä on klisee, jota toistellaan. Se pitää kuitenkin myös paikkaansa. Olen tässä työssä nähnyt, kuinka yhdelläkään naisella ei ole ollut identtistä vartaloa. En ole nähnyt yhtään naista, joka olisi ollut tyytyväinen itseensä. Jokaisen muodot ja muhkurat menee eri puolelle vartaloa. Jokainen nainen on kuitenkin omalla tavallaan ihastuttava ja rakastettava. Voi kun tämän uskoisin itsekin omalla kohdallani!

Kirjoitin myös sinne Instagramiin, että terveiset kaikille bodysheimaajille. Eikös siellä ensimmäisenä tullut tykkäyksiä sellaisilta sukulaisilta, jotka ovat ensimmäisenä kommentoimassa, jos joku yhteinen sukulainen on laihtunut tai lihonut. Anteeksi, mutta ketä oikeasti kiinnostaa? Minua ei henkilökohtaisesti kiinnosta. Laihtuminen ja lihominen on minun 37 vuoden kokemuksellani aika paljon kiinni siitä, kuinka paljon on huvittanut liikkua tai olla sohvalla. Kuinka paljon on tehnyt mieli syödä tai olla syömättä. Kuinka paljon on tullut kakkaa pönttöön. Anteeksi viimeisimmästä suorasta lauseesta, mutta näin se nyt vaan on!

Itse olen aina ollut pullukka lapsi, pullukka nuori, vähän aikaa normaalipainoinen nuori aikuinen, sitten taas pullukka aikuinen. En jaksanut olla totaaliherkkulakossa ja kieltäytyä kaikesta hyvästä, sillä rakastan ruokaa sekä en ilmiselvästi osaa olla tarpeeksi kurinalainen. Siksi lihoin takaisin. Joskus syön terveellisemmin, koska terveellinen ruokakin on hyvää. Olin vastikään melkein 2 vuotta syömättä lihaa, sillä liikenteessä näin aivan liikaa teuraalle meneviä eläinkuljetusautoja. Alkoi ahdistaa.

Minua ei silti vieläkään kiinnosta, miltä joku etäinen sukulaissetäni näyttää tai onko hän lihonut tai laihtunut. Elämä on sellaista. Klisee on myös sekin, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Joskus syödään suruun, iloon. Joskus joku sairaus lihottaa. Se, että toiset ihmiset ottavat tästä tehtäväkseen raportoida näitä muutoksia – niin mene hankkimaan itsellesi elämä! Ihan totta, kipikapi nyt siitä hankkimaan sitä! Tule takaisin sitten vasta kun osaat puhua toisista ihmisistä kunnioittavammin.
Ai että kun kehtaisi vielä sanoa nämä asiat suoraan näille asianomaisille. Toki voisinkin sanoa, älkää yhtään haastako minua, mutta sitten voisi mennä sukulaissuhteet solmuun ja sitä en kaipaa. Tekopyhää, tiedetään.

No niin, juttuni rönsyilevät taas, kuten persoonalleni ominaista onkin. Jatketaanpa taas siitä, mihin alunperin jäätiin. Niin, olen saanut tämän työn myötä kyllä enemmän itsevarmuutta. Sitä on tullut myös iän ja äitiyden kautta. Uskallan olla enemmän oma itseni. Tällainen minä olen. Moro hei vaan! Minulla on myös sen verran luonnetta, jonka uskallan senkin näyttää paremmin kuin lapsena tai nuorena, että se minkä itsevarmuudessa vielä häviää, niin luonne kyllä paikkaa tilannetta.
On kyllä tilanteita, missä minäkin menen lukkoon. Olemme siis muuttaneet. Löysimme ihanan tilavan asunnon. Meidänlaisen asunnon, joka tuntuu jo nyt niin paljon enemmän kodilta, mitä taas se edellinen liian sliipattu citykaksiomme. Viikon verran joudun vielä kulkemaan bussilla töihin, kun eihän täällä keskustassa saa autoa minnekään. Yksi lauantai roikotin sitä tuossa läheisellä ostarilla ja 2 tunnin parkkiaika, 1h ilmaisen tunnin jälkeen, maksoi 7e! Sillä hinnalla istun bussiin ja unohdan sen ihanan tunteen, mikä omassa autossa syntyy omasta tilasta ja omasta musiikista ja omasta kaikesta. 7e, sehän on melkein puolet nykyisestä tuntipalkastani, joka on aivan liian vähän sekin kaltaiselleni multiosaajalle. Meneekö itsevarmuuteni jo överiksi tässä?

Taas rönsyilee! Takaisin siihen kun menen lukkoon. Yksi päivä istuin taas siellä bussissa. Lapseni oli mummolassa, sillä oli hieman huonovointinen. Otin bussin vanhempieni asuinkuntaan. Tuo matka kestää ikuisuuden. OIkeasti, ikuisuuden. Bussiin tulee ihan tavallisen jannun näköinen mies. Huomaan, että hänessä on jotain tuttua. Kasvoissa. Hän istuu viistosti eteeni ja tarkkailen häntä. Siinähän istuu yksi ilkeimmistä koulukiusaajistani. Hänen nimensä oli Harri, ilman mitään sensuuria. Harrilla on jalassa Adidas-verkkarit ja päässä lippalakki. Verkkarit näyttävät samantyylisiltä, mitä hän saattoi käyttää jo yläasteella. Harri istuu lysyssä kuin teinipoika ja katselee puhelintaan. Hän rummuttaa jalkaansa koko ajan, vaikuttaa jotenkin hermostuneelta.

Hänen katseensa kävi minussakin, mutta ei varmaan tunnista minua. Olen hänelle varmaan kuka tahansa pullukka nainen. MIetin kaikenlaisia asioita, mitä tekisi mieli tehdä Harrille. Nämä ei olekaan vain mitään seksuaalisia fantasioita. Mietin kuinka istuisin hänen lähelleen, ja pistäisin avaimen hänen kylkeensä ja katsoisin suoraan silmiin ja sanoisin: ”sinä pikku paska teit elämästäni helvettiä”. Harri oli kyllä vain yksi monista. En halua vankilaan. Mietin, kuinka voisin kokeilla toista lähestymistapaa. Kaikki viehätysvoima kehiin ja sokerisesti juttelisin hänelle: ”etkö muista minua, Harri? Sinä siinä teit elämästäni helvettiä”. Tämäkään ei toimi. Mitä jos menisin lukkoon ja kaikki pitäisivät minua vain hulluna.

Yhden koulukiusaajan kanssa sain kerran piinaavan herkullisen hetken, kun hän sattui olemaan eräässä baarissa joskus aikaa sitten baarimikkona. Hän puhui minulle kuin kenelle tahansa, vaikka tiesin, että hän tunnisti minut. Minäpä aloin kertomaan sankkana joukkona takanani, edessäni ja vieressäni seisoville humalaisille naisille, kuinka tuo baarimikko on ollut todella julma koulukiusaajani. Voitteko edes aavistaa, millaisen pyöritykseen tuo ruipelo, lyhyt ja säälittävä baarimikon kutale joutui? Baarimikon työtä arvostan, tuota poikaa en pätkääkään. Hän sai kiusallisen illan siitä siedettäväkseen, se ei lyö kuitenkaan mitään niille kokemuksille, mitä itse siedin 3 vuotta yläasteella.

Takaisin Harriin, mietin, mitä haluaisin tehdä hänelle? Hän näyttää kyllä varsin säälittävältä. En ole sillä tuulella, että haluaisin huomiota itseeni. Olen töiden jälkeen väsynyt ja vanhempieni luona odottaa kipeä lapseni. Harrin vasemmassa nimettömässä huomaan nyt vasta kihlasomuksen. Veltosta asennostaan ja muutenkin jotenkin epämiellyttävästä olemuksestaan huolimatta, tuo mies on löytänyt vierelleen jonkun ihmisen! Voi Harri Harri ajattelen, kunpa sinä tietäisit kuinka paljon hallaa muun muassa sinä siinä, olet aiheuttanut vielä minun aikuisiän parisuhteissanikin! Mieleeni tulee taas se avainasia. Avain hänen kyljessään, valehtelematta, haluaisin nähdä pelon hänen ilmeessään. Harri nousee yllättäen pois. Nämä ajatukseni jäävät siihen. Hyvä, että lähti. En ole kuitenkaan vielä sinut menneisyyteni kanssa. Olenkohan sitä koskaan?

Tämä keskustelu alkoi hyvästä kuvasta ja itsetunnosta ja rönsyili uuteen asuntoon, ihmisten ulkonäön kommentointiin ja koulukiusaamiseen. Isoja aiheita. Tällä taustalla kuitenkin sillä, että otan itsestäni mielestäni hyvän kuvan ja olen pystynyt vuosien varrella nostamaan omaa itsetuntoani ja toivottavasti antamaan edes pientä kipinää edes yhden toisen ihmisen itsetunnon nostamiseen, olen saavuttanut jo aika paljon siitä, mistä alunperin olen lähtenyt itseni kanssa liikkeelle.
Ensi kerralla voisin palata kertomaan jotain kivempia juttuja, sillä koulukiusaaminen ja bodysheimaaminen ovat aiheina aina sellaisia että se vie suoraan mukanaan syviin vesiin. Blogini on kuitenkin sellainen, jolla puhdistan kuonaa pääkopastani ja tuuletan ajatuksiani. Olen muuten miettinyt, että aloittaisin tämän uudella nimellä ja osoitteella, sillä tiedän että mukana roikkuu muutama ei-haluttu ja helvetin utelias ex-kaveri, enkä muutenkaan enää osu tohon Countrygirl-teemaan. Sitten mietin esimerkiksi Madonnaa, ihan totta mietin häntä, kuinka paljon hänellä on vihaajia ja kiinnostaako Madonnaa? Sitten mä vaan jatkan mun omaa juttuani: karavaani kulkee ja koirat haukkuu, fuw fucking fuw!!!! Toivottavasti Harrikin astui bussista poistuessaan isoon, kuumaan koiranköntsään, tai jopa kaatui siihen naamalleen :D.

Viime blogissa kirjoitin, että haluan olla Boss Lady, laitoin universumille toiveen latautumaan tästä! Tietyllä tapaa olenkin jo oman elämäni Boss Lady, elämä on ollut hyvää! Ammatillisessa mielessä en ole vielä siellä, mutta matka jatkuu. Tein muuten yksi päivä taas sellaisen ”Mun elämä 2023” Mind Mapin, jonka tein kaupan kassalla työskennellessäni joskus 2007… Siinä vedetään viivoja ja kirjoitellaan, mitä sitä haluaa elämältään. Välillä pitää pukea sanoiksi ne ajatukset mitä haluaa. Katsotaan, mitä universumi vastailee. Mitä sinä tahtoisit nyt just elämääsi?