Maailma on hei edelleen sun tai pikemminkin meidän!

Kaikki alkavat varmaan olla jo niin kyllästyneitä k-kirjaimella alkavaan viruksen kurjimukseen, että en suostu enää edes kirjoittamaan sitä sanaa. Toisaalta tuo näkymätön,hajuton ja mauton viruksen perkele on saanut koko maailman polvilleen. Välillä huomaan ajattelevani, kuinka tulemme ainakin muistamaan vuoden 2020 kevään juuri siitä, kuinka elimme poikkeusoloissa ja kärvistelimme kaikki kotona. Näen mielessäni itseni arvokkaasti vanhentuneena kertomassa lapsenlapsilleni, kuinka tyttäreni oli tuolloin vasta vajaat pari vuotta. Vaihtelevasti iskee myös pelko siitä, että entä jos joku läheisistäni sairastuu vakavasti. Mitä jos tästä ei jää vain ajan kultaamia muistoja, kuinka perheen kanssa puhallettiin yhteen hiileen ja kotona oleminen lähensi meitä entisestään?

Viimeksi eilen itkin vuolaasti, kun juttelin nettipuhelun ja kameran välityksellä vanhempieni ja siskon kanssa, koiria unohtamatta. Näin kaikkien kasvot niin lähellä, mutta eihän se ole ollenkaan sama asia, kuin olla samassa tilassa ja välittömässä vuorovaikutuksessa omien läheistensä kanssa. Jäin myös miettimään, kuinka pitkä aika tässä nyt saattaa oikein vierähtääkään, kun ei pääse näkemään omia perheenjäseniään. Kuten mediassakin on moneen kertaan toistettu, nimeltä mainitsemattoman taudin oireet voivat olla sinulle itsellesi lieviä tai jopa huomaamattomia, mutta voit niillä sairastuttaa lähimmäisesi tai kenen vaan ihmisen, joka tulee liian lähelle. Kaikki eivät ole tätä asiaa sisäistäneet vielä ollenkaan, sillä jatkuvasti saa lukea uutisia kanssaihmisistä (tai idiooteista) jonottamassa sinne sun tänne ostoskeskuksiin tai möykkäämässä kuin naurettavasti käyttäytyvät uhmaikäiset yökerhoissa. Ymmärrän toki, että kaikkien ihmisten henki ei ole heille niin tärkeä, mutta mistä kumpuaa tämä pohjaton itsekkyys myös muita ihmisiä kohtaan? Onhan meitä nykyajan ihmisiä pidetty jo pitkään pohjattoman itsekkäinä ja individualistisina, emme näe omaa nenäämme kovin pidemmälle. Tämä ilmiö on alkanut kääntyä meitä itseämme vastaan jo aikaa sitten.

 

Toisaalta, yksi suosikkiteoreetikkoni Émile Durkheim on klassikkoteoksessaan Itsemurha kirjoittanut teoriasta, kuinka tällainen kansallinen, puhumattakaan maailmanlaajuisesta, kriisistä voi lähentää ja tehdä yhteiskunnasta entistä tiiviimmän ja toimivamman. Suurien kriisien aikaan on yhteiskunnissa tehty vähemmän itsemurhia. Sellaiset yksilöt, jotka ovat kokeneet elämänsä arvottomaksi, ovat saaneet uutta puhtia siitä, että omat ongelmat ovat väistyneet tai tuntuneet pienemmiltä suuremmassa mittakaavassa. Toivottavasti tämä ei pätisi vain menneiden aikojen yhteiskuntiin ja yksilöihin, vain nykyajankin elämänsä merkittömäksi kokevat henkilöt pystyisivät ammentamaan tästä nykyajasta ja kansallisesta yhteishengenkasvattamistalkoista myös jotain positiivista omiin elämiinsä. Durkheimin mukaan juuri liiallinen oman edun tavoittelu ja ihmisten liiallinen vapaus päättää omista asioistaan, johtaa lopulta sellaiseen tilanteeseen, että alamme liikkua ikään kuin rajattomassa ja kaiken mahdollistavassa liukkaassa kuplassa, emme jää kiinni minnekään. Kimpoamme vain tuon kuplan seinistä aina toisaalle ja taas eri paikkaan, vaikka haluaisimmekin niin kovasti löytää jo sen oman seinämämme, missä roikkua.

Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi nuoretkin nykyään kasvavissa määrin syrjäytyvät. Toki jokaisen meidän yksilölliset lähtökohdat ja ympäristölliset tekijät määrittävät syrjäytymistä pitkälti. Näkisin kuitenkin yhteiskunnassamme sellaisen skenaarion, että liiallinen vapaus valita lukemattomista vaihtoehdoista saattaa myös passivoida ihmisiä. Tämä on nyt todella pinnallinen ja hieman höpsö esimerkki, mutta näin lauantain kunniaksi minullakin on harvinainen hetki aikaa tehdä täysin omia asioitani ja paljon vaihtoehtoja valittavana aikani kuluksi. Lapsi nukkuu tyytyväisenä päiväunia ja mies rakentaa itse suunnittelemaansa ”ghettopaljua”. Paljuaihekin ja mieheni Pelle Pelottomalta ehkä periytynyt ideavarasto on toki mielenkiintoinen, mutta palataan vielä siihen omaan vapaa-aikaani. Innostuin muun  muassa kirjoittamaan tänään tätä blogia, toisaalta mieleni tekisi istuttaa basilikan siemeniä multaan ja laittaa niitä ikkunalaudalle kasvamaan. Siitä sainkin idean, että haluaisin kuvata enemmän Instagram-tililleni taas muitakin kuin vain lapseni kuvia. Minulla on ollut ennen aikaa kuvailla enemmän esimerkiksi ruoka- ja sisustuskuvia.

Toisaalta minulla olisi nyt aikaa katsella televisiosta myös sitä hyvää ruotsalaista sarjaa (Sommar med släkten), jossa asustellaan koko kesä ihanasti Ruotsin saaristossa (eikö ruotsalaiset muka ole kesällä ollenkaan töissä?), ja kompastellaan mennen tullen ruotsalaisuuteen liitettäviin hauskoihin stereotypioihin. Nykyään joudun nimittäin taistelemaan ruutuajasta taaperoni kanssa, joka luukuttaisi varmaan tuntitolkulla Kaapoa tai Pipsa Possua, jos se hänelle sallittaisiin. Toisaalta minun pitäisi kyllä myös siivota, kuinka pystyisin ottamaan sisustuskuvia, kun talossamme ei ole lattialla yhtään tyhjää tilaa ja tyttäremme legopalikat, pehmolelut ja satukirjat pyörivät jaloissa? Ajatus johtaa toiseen ja taas toiseen, huomaan kuinka minäkin poukkuroin omassa harvinaisessa vapaa-ajan kuplassani, enkä ehdi kiinnittyä yhtään minnekään, ennen kuin mieheni tarvitsee taas apua omassa rakennuspuuhassaan ja kappas, lapsemmekin herää jo päiväuniltaan. Tuore kuuma kahvi ja ideat saavat taas jäädä odottamaan seuraavaa harvinaista utopistista hetkeä omasta ajastani, jonka aikana ehdin tehdä vaikka ja mitä! Kaiken tämän seurauksena minä en nyt sentään syrjäydy, mutta suuremmissa määrin turhaudun kyllä ja vähän katkeroidun. Huomaako sen?

Toki tuo nimeltä mainitsematon viruksen vääryys on järjestänyt meille ihmisille myös enemmissä määrin vapaa-aikaa, joten turha tässä kai on enempää valittaa. Sitä paitsi voinhan aina esittää, että en kuule talomme yläkertaan asti mieheni avunhuutoja alakerrasta ja kyllä se lapsikin siellä hetken pärjää isänsä vanavedessä. Olen todellista ”bad moms 4 life” -ainesta, enkö olekin? Minulla on juuri tuossa työn alla kirjoitustyö, jossa laadin manuaalia, mitä siellä kotona voi oikein tehdä. Nykyään meitä ihmisiä on sellaisia, jotka on pitkäaikaissairaudet, työttömyys, vanhempainloma tai sitten vaan mukavuudenhalu ajanut viettämään paljonkin aikaa kotona. Se on joillekin jo täysin arkipäivää. Toiset osaavat ottaa siitä kaiken irti, ja toiset eivät saa millään aikaansa kulumaan tekemättä mitään. Tai ainakaan ettei tekeminen liittyisi jotenkin työhön tai työelämään. Työ ja työnteko ovat todella vahvoja teemoja, niihin liittyy myös paljon meitä ihmisiä epäarvoistavia tekijöitä, mutta palaan tähän työteemaan vielä erillisellä kirjoituksella. Erityisesti vielä siihen, miten työnteko voi hankaloitua vielä entisestään sijainnin puolesta. Maaseudulta käsin työn tekeminen ja maaseudulle tai lähialueille työllistyminen eivät ole nimittäin mitään itsestäänselvyyksiä. Toki minulla on kokemusta myös siitä, kuinka työllistyminen ei ole itsestään selvänä pidettävä teema myöskään kaupungeissa, eikä varsinkaan nyt tässä hetkessä. Palataan tähän kuitenkin kokonaisvaltaisemmin toisella kertaa.

Nyt toivottelen kaikille tästä kaikesta parhaillaan tapahtuvasta muutosten ja poikkeuksien ajasta oikein mukavaa ja rentouttavaa aikaa. Yritetään pysyä positiivisina, juodaan paljon kuumia ja kylmiä juomia ja popsitaan kaapista löytyneitä vitamiineja. Minäkin kaivoin kaapista mieheni minulle ostamat ”imetyksen ja raskausajan” aikaiset vitamiinit esiin ja nyt viimeistään muistan syödä niitä tunnollisesti. Soitellaan paljon ystävillemme ja läheisillemme ja yritetään ladata niitä pään sisäisiämme akkuja, sillä jostain syystä tulee tunne, että uusia ideoita ja sopeutumista uudenlaisiin tilanteisiin tullaan vielä tarvitsemaan. Ei jäädä vellomaan negatiivisiin ajatuksiin, eikä täytetä mieltämme niillä kaikista pelottavimmilla ja mörköjä maalaavilla uutisilla. Toki faktat ovat faktoja ja ne eivät muuksi muutu, mutta elämä jatkuu, vaikka sinä et ehtisi aivan kaikkia uutisia lukemaankaan. Itselläni on ainakin taipumus ahmia kaikki tuo saatavilla oleva tieto ja yhdistellä niistä erinäisiä hyvin pelottaviakin skenaarioita mielessäni. Luotetaan siihen, että tämä asia ja sen hoito on esimerkiksi viisaan hallituksemme hallussa ja kuten lukuisista meemeistä on käynyt ilmi, niin meidän tehtävämme on pääasiassa osallistua tähän kaikkeen sohvalta käsin. Ollaan myös kärsivällisiä tätä tilannetta ja ennen kaikkea toisiamme kohtaan.

 

Absurdia tässä on hieman vielä se, että kun menee ulos, niin maailma jatkaa kulkuaan aivan normaalisti. Aurinko paistaa ihanasti, linnut laulavat ja osa niistä rakentaa jo pesiäänkin. Minunkin perheeni on siinä mielessä etuoikeutettu, että koska asumme jo valmiiksi täällä maalla eristyksissä kaikista muista ihmisistä ja naapureista, saamme täysin samaan malliin touhuta kukin omia lempipuuhiamme pihapiirissä. Kaupassa pitää vielä välillä käydä, mutta sielläkin pyritään käymään mahdollisimman harvoin. Työt hoituvat onnekkaasti nekin etänä ja minun tärkein tehtäväni on muutenkin taas hoitaa rakasta lastani (tytär ehti olla huikeat kuusi päivää päiväkodissa), vaikka ehdin jo hieman päästä myös vapauden ja tulevaisuuden suunnittelun makuun, muun muassa vahvasti myös työhön liittyvässä merkityksessä. Saatan palata tuohon päiväkotiasiaankin vielä myöhemmin, sillä ainakin oma arvostukseni päiväkoteja ja niiden työntekijöitä kohtaan on kasvanut ihan äärettömän paljon! Nuo ihmiset leikittävät, antavat hoivaa, syöttävät, nukuttavat ja pukevat ulos monipäisen tenavajoukon monta kertaa päivässä, tämän päälle hoitavat vielä oman henkilökohtaisen elämänsä kaupan päälle ja pysyvät vielä järjissään! Mitä ihmeen superihmisiä he oikein ovatkaan?

Lopetan tämän kirjoituksen vielä ihanaan lyriikkaan. Monena päivänä on soinut päässäni tähän tilanteeseen ja tämän vuoden kevääseen (ehkä vielä paremmin kuin koskaan) sopiva Tehosekoittimen Maailma on sun kappale. Toivotaan, että pääsisimme kaikki sankoin joukoin katsomaan yhden maailman parhaimman bändin come back -keikkoja kesällä! Mikäli karanteenit jatkuvat vielä yli kesänkin, niin lukuutetaan näitä biisejä sitten vaan niin *elvetin kovalla omilla pihapiireillämme hamaan loppuun asti! :D

”Kasvaa vuosien paino
Meidät pian alleen musertaa
Käy jalkoihin tyly asfaltti
Unet ohuiksi kuluttaa
Jengi pelaa vaan aikaa
Niil on liikaa mistä valita
Ei kukaan huomaa
Et kaikki on selvää
Jos vain osaa katsoa
Anna tuulen puhdistaa
Nostaa helmoja
Heittää hiukset sekaisin
Kevätmyrskyn kastella
Mekko liimata kiinni vartaloosi
Olet kaunis
Kaunis
Ja maailma on sun
Nosta kasvot ylös sateeseen
Katso lintujen lentoa
Ne ei kylvä
Ei ne satoa korjaa
Mut niil on tarpeeks kaikkea
Kiivetään kukkulalle
Sieltä näkee ohi kaupungin
Silloin muistat mistä tullut oot
Ja minne palaat takaisin
Anna tuulen puhdistaa
Nostaa helmoja
Heittää hiukset sekaisin
Kevätmyrskyn kastella
Mekko liimata kiinni vartaloosi
Olet kaunis
Kaunis
Ja maailma on sun
Joskus tuntuu että ajan pyörteet
Kiskoo meidät mukanaan
Avaa sylisi mulle
Niin maailma saa ohi virrata
Sun aika kukkaan on puhjeta
Kohti taivasta kurkottaa
Juuret viimein kylmän kiven murtaa
Jos ymmärtää odottaa
Anna tuulen puhdistaa
Nostaa helmoja
Heittää hiukset sekaisin
Kevätmyrskyn kastella
Mekko liimata kiinni vartaloosi
Olet kaunis
Kaunis
Olet kaunis
Niin kaunis
Ja maailma on sun”