Boss Ladyus loading…
Olen viimeksi pävittänyt blogiani lokakuussa. Arvatkaas mitä? Sellaiset asiat, joita tänne viimeksi kirjoitin, mitä elämältäni haluan, osa toteutui! Uskomatonta! Ei ole ollutkaan enää aikaa kahviloissa juuri luuhata.
Kyllä se näin on, että blogiin tarttuminen on kuin tietynlaisen ryhtiliikkeen tekisi. Nyt kun on taas uusia haaveita ja toiveita, päätin tulla kirjaamaan niitä ylös. Nyt haluaisin olla taas oman itseni BOSS LADY, joten toive universumille on taas lähetetty. Vuoden 2022 kalenterissa luki uskaliaasti jo tuo Boss Lady, vuoden 2023 kalenterin etusivu olikin hillitympi. Mukavia asioita on tapahtunut tässä uuden vuoden alussa ja kevät eteneekin jo pelottavan nopeasti. Viime viikolla oli penkkarit, joista ennen tuntui kevätkausi jo käynnistyvän ainakin kaupungissa. Alkuvuotta on ikävä kyllä siivittänyt minun ja rakkaan tyttäreni sairastumiset. Olemme lahjakkaasti imuroitu kaikki pöpöt päiväkodista ja ensin on sairastellut lapsi ja perässä minä. Viimeisimpänä vietin koko viikonlopun oksennustaudissa, mikä on aina yhtä kamalaa. Tänään keitin ensimmäiset kahvit ja tein puuroa lounaaksi, kyllä se elämä alkaa tästä taas voittaa – toivottavasti.
Loppuvuodesta aloitin eräässä osa-aikaisessa myyntityössä tekstiilien parissa. En ollut mitenkään innosta hyppien menossa tähän työhön. Olin ensin jättämässä nettihaastattelunkin väliin, minulla oli tosi huono päivä. Olin myös monta kertaa perumassa työnaloitukseni, tuntui, että osa-aikainen myyntityö olisi ammatillisesti elämässä takaperin päin menemistä. Aloin kuitenkin miettiä, että parempi kyseinen työ ja sosiaalinen uusi ympäristö, kuin odottaa vain kotona työttömänä seinien kaatumista päälle. Onneksi en perääntynyt, löysin muun muassa aivan ihanan uuden ihmisen elämääni, josta on tullut yksi läheisimmistä ystävistäni! <3 Kauaa en tuossa työssä edes vanhentunutkaan, kun pääsin siirtymään jo seuraavaan. Työskentelen tällä hetkellä vastuumyyjänä (ainoana sellaisena) vaateliikkeessä, jossa on myös pluskokoisia vaatteita. Tämä oli juuri sellainen liikeidea, josta olin täällä blogissani viimeksi kirjoittanut! Esimieheni on kevään ulkomailla, joten olen vastuussa koko toiminnasta Suomen päässä. Ehdimme tuntea vain pari viikkoa ja läpsystä vaihto. Olen kutsunut itseäni yrityslomittajaksi. Olen myös kertonut esimiehelleni rehellisesti, kuinka haluaisin oman yrityksen ja sen vuoksi kiinnostuin tästä työstä, vaikka minulla on ainoastaan osa-aikainen soppari. Saan nyt kevään aikana tutustua alaan ja miettiä, olisiko tämä ala minua varten vai ei. Onko minulla rohkeutta lähteä yrittäjäksi vaiko ei.
Kaikki ei ole ollut mutkatonta. Pomoni tykästyi minuun heti, mutta sanoi suoraan, että olisi riskialtista palkata pienen lapsen äiti. Kaikkihan sen tietävät, mikä tautimäärä päiväkodeissa jyllää läpi vuoden. Pomoni päätti kuitenkin valita minut, muokkasimme liikkeen aukioloajakin sen mukaan, miten pääsisin siellä työskentelemään. Vaateliikkeen lisäksi olen hoitanut verkkokauppaa ja työ on ollut mielenkiintoista, välillä on ollut myös pieniä ongelmia matkassa. Itse en varmasti pystyisi jättämään omaa yritystäni toisen ja vielä vieraan ihmisen haltuun, mutta kaikki on pääasiassa sujunut hyvin. Oma ja lapsen terveys menee kuitenkin kaiken edelle ja korvaamaton en ole ollut, joten pakkaa on sekoittanut muun muassa nämä alkuvuoden sairastelut. Itsellekin lisännyt stressiä, sillä pomoni ei ole minua varten varannut ketään tuuraajaa, joten välillä olen yrittänyt työskennellä sairaanakin, mistä seurasi jo yksi pitkittynyt jälkitauti. Tämä on toisaalta realistinen katsaus myös yrittääjyyteen: minulla ei olisi yrittäjänäkään ketään tuuraajaa, sairastellessa olisi jotenkin pystyttävä hoitamaan myös oman yrityksen asiat.
Keskitytään nyt kuitenkin niihin positiivisiin asioihin. Työhaastatteluni pomoni kanssa oli pitkä. Juttelimme paljon muustakin kuin työhön liittyvistä asioista. En olisi lähtenyt tähän työhön, mikäli liikeessä ei olisi ollut oikeasti minun makuuni olevia vaatteita. Tuntuu kuin olisin karkkikaupassa töissä, lähes kaikki vaatteet sopivat päälleni, vaikka meillä on myös normaalikokoisia vaatteita, sekä myös monen XL-koon vaatteita, jotka roikkuisivat päälläni. Kerroin pomolleni, että olen vuosia jojoillut painoni kanssa. En ole uskaltanut olla ylpeydellä pluskokoinen, sillä olen aina pyrkinyt olemaan vielä joskus normaalipainoinen. Tätä samaa kamppailua olen huomannut monien asiakkaidenkin käyvän itsensä kanssa läpi. Tiedän olevani näyttävä nainen. Minulla on pitkät tummat tuuheat hiukset, osaan pukeutua yleensä niin, että korostan parhaita puoliani. Tykkään olla naisellinen, käytän meikkiä ja koruja, minulla on yleensä myös pilkettä silmäkulmassa. Harmikseni vain kaikki muotoni eivät ole tisseissä tai perseessä, persekin on trendi, joka on tullut tässä viimeisen 10 vuoden aikana vasta muotiin (kiitos kuuluu kai Kardashianeille). Joudun siis kamppailemaan ongelmakohtieni kanssa, mutta tämä työ on tuonut minulle lisää itsetuntoa! Minusta on ihanaa olla oma itseni. Minusta on myös ihanaa laittautua töihin. Minusta on myös ihanaa välittää positiivisia ajatuksia asiakkailleni, jotka eivät selvästikään ole liikaa kehuja saaneet, sillä pienet positiiviset sanat ovat selväsi iso juttu ihan meille tavallisille suomalaisille naisille.
Olen maltillisesti ostanut itselleni uusia vaatteita, minulle luvattiin niin olematon henkilökunta-alennus. Eihän se ole järkevää puettaa tätä pluskokoista naista yrityksen pluskokoisiin vaatteisiin, eihän?? Olen alkanut kuitenkin käyttää oman vaatekaappini aarteita ja yhdistellyt erilaisia vaatteita ja tyylejä. Vaateala on sinänsä hieman yllättävä aluevaltaus minulle, vaikka tosin 20-vuotiaana, kun vietin välivuotta työskennellen ruokakaupassa, aloin järjestää myös vaatekutsuja keski-ikäisille naisille. Olin todella ujo naisen alku, josta kuitenkin kuoriutui itsevarmempi versio itsestäni, kun pistin punaiset korkokengät jalkaan ja mustavalkoisen mekon, joka ei mahtuisi enää päälleni. Olin kuitenkin todella hyvännäköinen tuolloin, mut ah niin ujo ja epävarma. Nyt kun pääsisi sanomaan tuon ikäiselle minälleni, että anna mennä ja palaa täysillä, älä nöyristele yhtään ketään tai mitään! Tuon kokemuksen jälkeen aloin käyttää kyllä hameita ja mekkoja ja löysin oman naisellisen tyylini, jotain siitäkin jäi siis käteen. Mitään kokemusta ei kannattaisi koskaan väheksyä. Olen ollut myös nykyisessä työssäni yllättynyt siitä, kuinka hyvin olen saanut koppia asiakkaiden tyylistä ja asiakaskohtaamiset ovat olleet tosi kivoja ja välillä on ehtinyt syntyä jopa todellista sielujen sympatiaa! Yhden asiakkaan kanssa aloimme seurata toisimme mm. yksityisillä sometileillämme.
Olen imenyt tässä parin kuukauden ajan tietoa ja asioita itseeni, yrittänyt miettiä kuinka monet asiat tekisin eri tavalla ja joillekin asiakkaille kertonut myös jo yrityshaaveistani. Minulla alkaa olla aika hyvin osaamista työkalupakissani, sitä on kerääntynyt ikään kuin huomaamattanikin kokemuksista, joita en ole ehkä osannut pitää edes niin suuressa arvossa. Olen tavannut uusia yrityshenkisiä ihmisiä, on ollut kiva pompotella ajatuksia ja ideoita. Kuitenkin tämä yrityshaave pitäisi tehdä taas yksin, sillä yritystoiminnassa pitää olla joko todella vahva yhteistyökumppani tai ehkä parempi tehdä se yksin. Näin ollen ei tarvitse elannonkaan riittää kuin yhdelle, tai minun tapauksessani minulle ja lapselleni. Olen tässä samalla hakenut myös muutamia mielenkiintoisia palkkatöitä, jotka vastaavat myös koulutustani ja aikaisempaa työkokemustani, mutta niistä ei ole kuulunut mitään. Hyvin mahdollista on, että ei kuulukaan. Yritän nyt antaa ajatusten jalostua ja pitää ajatukset avoimena kaikelle.
Muu elämä onkin ollut tässä sivussa kunnon loading-tilassa myös. Minulla on ollut parikin eri deittisovellusta käytössä, mutta mitään mainittavaa ei ole tapahtunut. Olen maailman huonoin deittailija. Olen ollut ihastunut yhteen henkilöön netin välityksellä. Olemme olleet 3 vuotta jo tekemisissä netissä, mutta emme ole koskaan tavanneet ja sillekin on syynsä. Olen yrittänyt olla kaukaa viisas ja järkevä, tuo ihminen tietää enemmän pahaa kuin hyvää, vaikka toisaalta ystävänä hän on ollut välillä jopa korvaamaton. Eipä olisi kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun aloittaisin suhteen ystävinä ja ihastuisin päätä pahkaa. Näin kävi kerran yhden deittimaailman miehen kanssa. Jälkeenpäin hänen kanssaan mietin, että olisi pitänyt pitää suhteemme vain ystäyvyytenä, olisimme varmaan vieläkin rekemisissä. Toisaalta hänestäkin paljastui sellaisia piirteitä, että todennäköisesti parempi että asiat menivät miten menivät.
Yritän välillä miettiä, mitä mummoikäinen minä sanoisi 37-vuotiaalle minälleni, mikäli mummoikään asti saan jatkaa, toivottavasti! Hän ei varmaan arvostaisi viisasteluani, vaan käskisi mennä, anna palaa hei! Tuntuu, että en uskalla kuitenkaan heittäytyä miesten kanssa ja ylipäätänsä vanhat haavat ja arvet miessukupuolen kanssa nostavat välillä päätään ja sen huomaa tässä kipuilussani. Olisin kuitenkin aikalailla valmis jo kokemaan jotain uutta ja sykähdyttävää, läheisyydenkaipuukin on välillä tähtiin ja takaisin. Välillä olen poistamassa kaikkia noita sovelluksia ja välillä taas odotan, että tulisipa edes yksi minunlaiseni ja juuri minulle sopiva mies vastaan, mutta eipä ole ainakaan vielä tullut. Välillä keräilen irtoripsiä poskiltani ja saatan toivoa rakkautta tulevaisuudelta, mutta sää nähdä kuinka tässä käy. Yrityshaaveet ja -toimet olisivat hyvää vastapainoa näille romanttisille ajatuksille. Toisaalta, toivoisin, että Boss Laduys, äitiys ja rakkaus kulkisivat vielä yhdessä yhtenäisenä kombona. Universumi, tulevaisuus, olisiko liikaa pyydetty?