Mul on ollut ikävä mua! <3
Nyt on puolitoista viikkoa asuttu keskustakämpässämme ja arvatkaas mitä? On ollut pääasiassa todella kivaa, ihanaa ja kutkuttavaa! Olen sanonut ystävilleni ja perheelleni, että vieläkin on tunne kuin olisin vuokrannut airbnb asunnon. Kyseessä on syntymäkaupunkini ja olen asunut täällä aikuisiälläkin vuosikausia, mutta olen alkanut tutustumaan tähän kaupunkiini uudestaan. Eilen kun kävelin tuolla ihanan alkusyksyisillä kaduilla ja ihailin upeita koskimaisemia leveä hyymy kasvoilla, tuli mieleeni että olen kuin ihastunut teinityttö! Tämä kaupunki on nyt ihastumiseni kohde ja toivon, että tästä kehkeytyy pitkä ja intensiivinen rakkaussuhde! 😀
Toki uuden aloitus on vaatinut pitkää kärsivällisyyttä ja pinnaa. Olen ollut sopivasti huolestunut myös siitä, miten kohta piakkoin 2,5 vuotta täyttävä tyttäreni suhtautuu näihin muutoksiin. Hän on kuitenkin niin älykäs, positiivinen ja välkky lapsi (huom. täysin objektiivisia huomioita), että mitä enemmän olemme ex-mieheni kanssa näitä asioita hänelle selittäneet (toistoa, toistoa, toistoa), niin sitä enemmän hän on tuntunut päässeen mukaan näihin muutoksiin. Hän tietää, että hänellä on nyt yhden sijaan kaksi rakastavaa kotia. Hän saa edelleen asua maalaiskodissaan ja juosta siellä villinä menemään, sitten hänellä on tämä äidin uusi citykoti, josta on lyhyt matka kaikkialle ja paljon uusia ja jännittäviä juttuja.
Toki en voi hehkuttaa nyt kaikille tällaista ratkaisua. Eikä tämä kokonaan mitään ”wow, wow, wow” -efektiä ole ollut itsellenikään, eikä varmasti lapsellekaan. Viime blogikirjoituksessa kerroin, kuinka olen pohjimmiltani todella perinteiset arvot omaava ihminen ja olen saanut vankan ydinperheen mallin omasta kodistani. Tämä oli kuitenkin oikea ratkaisu meille. Joka päivä ajatus siitä vain vahvistuu, että olemme toimineet oikein ja nyt opettelemme kaikki tätä uutta elämää. Lapseni on juuri parhaillaan isänsä luona, josta keskustelimme lapsen kanssa useaan otteeseen. Hän lähti isänsä mukaan niin reippaasti, tottakai, olihan heillä ollut todella kova ikävä toisiaan, vaikka eivät ehtineet olla kuin reilun viikon erossa toisistaan. Minä olen nauttinut todella paljon omasta ajastani. En ole kohta 2,5 vuoteen saanut tällaista hetkeä, että olisin kolme päivää putkeen omassa rauhassa ja vapaan aikataulun kanssa. Sarkastinen ajatus hiipikin ekana iltana mieleeni siitä, että miten saada lisää omaa aikaa pikkulapsiarjessa? Ota ero. Tämä on mustaa huumoria, mutta on siinä kyllä totuudensiemenkin mukana.
On ollut surullista työstää nyt välimatkan päästä asioita omasta hyvinvoinnista ja elämästä esimerkiksi viimeisen parin, kolmen vuoden ajalta. En ala nyt liian yksityiskohtaisesti tässä puimaan, enkä syytä näistä asioista ketään, en edes itseäni. On ollut kuitenkin silmiä avaavaa huomata, kuinka sitä on pystynyt itseään huijaamaan niin pitkään monen asian suhteen. Olen aina pitänyt itseäni avoimena ja rehellisenä ihmisenä, joka pystyy kohtaamaan ongelmat sellaisina kun ne ovat ja ottamaan asioita puheeksi, mutta olen jotenkin unohtanut kuunnella itseäni. Viime talvena jäi esimerkiksi kokonaan musiikin kuuntelu pois, joka on ollut aina minulle hyvin tärkeää. Olen löytänyt taas musiikin elämääni ja pilke on palannut silmääni. Minua katsoo peilistä onnellisen näköinen nainen. Olen aloittanut teinityttömäisen suhteen tämän huikean kaupungin lisäksi myös itseeni. Enkä tarkoita nyt mitään (pelkästään) tuhmaa tällä, mutta olen aloittanut pala palalta olla armollisempi itselleni ja aloittanut sellaisen itsenäisen aikuisen naisen voimaantumisprojektin, joka pitää sisällään itsensä hyväksymistä.
Olen välillä näissä blogiteksteissä viitannut tyytymättömyyteni itseeni ja omaan ulkonäkööni, jotka ikävä kyllä ovat pysyneet melkein sellaisena punaisena lankana kaikkeen elämääni liittyvissä aspekteissa. Minulla on ollut koko ikäni ajan jojoilua painon kanssa, taipumusta syömishäiriöön, jossa ihannoin välillä muun muassa syömättömyyttä ja toisaalta lohtusyöminen on todella iso osa ongelmiani. Nyt tässä viimeisen parin kuukauden aikana olen huomannut, kuinka suhtautumiseni syömiseen ja ulkonäkööni on alkanut normalisoitumaan. Olen huomaamattani muun muassa syönyt paljon vähemmän ja liikkunut 100% enemmän, sillä olen joutunut täällä keskustassa luopumaan autosta, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Lohtusyöminen on myös jäänyt, sillä en ole enää masentunut tai ahdistunut. Olen sopinut itseni kanssa, että en aio ottaa nyt stressiä tästä elämäntapamuutoksesta, vaan toivoisin sen tapahtuvan vähän kuin itsestään. Haluaisin voida paremmin ja haluaisin viihtyä paremmin kropassani. Aion olla sille myös samalla armollisempi.
Sorrun esimerkiksi katselemaan itseäni kriittisesti näyteikkunoista, mutta olen keksinyt itselleni uusia metodeja! Keskityn esimerkiksi yhteen asiaan kerrallaan. Saatan katsoa vaikka jalkojani ja miettiä, että hyvältä näyttävät. Katsoa iloisia kasvojani ja yrittää unohtaa vielä niin pyöreiltä tuntuvat poskeni. Huomaan myös, että erityisesti kaupungissa, jossa on paljon hyvännäköisiä ihmisiä ja minua kauniimpia naisia, saatan alkaa vertailemaan heitä itseeni. Tämä on todella typerä ja ikävä tapa, mutta tähänkin olen keksinyt metodin. Olen kirjoittanut ennenkin hyvästä ja pahasta kateudesta. Nyt saatan ajatella, että onpa upea nainen! Se ei ole minulta pois, jos muut naiset näyttävät kauniilta. Tämä on muutenkin aivan kauhistuttava ajatus, että ihmiset vertailevat toisiaan. En silti usko, että nämä ulkonäköpaineet ovat vain minun päässäni. Ne valitettavasti kertovat vain paljon siitä, minkälaisessa maailmassa me asumme ja kuinka riippuvaisia olemme juuri tällaisista kauneus- ja ulkonäkökuvastoista.
Ikä ja sarkastinen huumorintaju on auttanut minua paljon tässä omien ulkonäköpaineideni käsittelyssä, mutta toisaalta minua harmittaa esimerkiksi nuorten tyttöjen puolesta. Olin tällä viikolla pitkästä aikaa ostoskeskuksessa etsimässä itselleni aktiivisempaan elämääni sopivia kenkiä ja hämmästyin, kuinka tosi monet nuoret naiset kulkivat taas todella paljastavissa ja esimerkiksi takamusta korostavissa vaatteissa. Oli pakko miettiä, että onko tuo oikeasti heille mieluista, että monella oli esimerkiksi todella tiukkoja ja takapuolta korostavia hameita tai urheilutrikoita, joista kuuluu ilmeisesti näkyä myös vähän stringien kaarteita läpi. Olen tarkkaan katsonut kyllä, mutta ei voi oikein olla katsomattaakaan, kun joka puolella on timmejä pyllyjä esillä! Eilenkin kiinnitin lähikaupassa huomioni todella nuoren tytön todella tiukkoihin urheiluhousuihin, joista ei jäänyt mitään arvailujen varaan! Minua huvitti, kun aloin miettiä, että toivottavasti näiden lasten vanhemmat pesevät noita housuja kuitenkin usein. Nolo kommentti, mutta en voi sille mitään, että kun joka puolella näkyy vain pyllyjä, pyllyjä, pyllyjä, niin mietin, että kuinka kauan niitä samoja housuja käytetään. Olisi kiva myös tietää, että miten pojat ja miehet suhtautuvat tähän uuteen naisten trendiin? Pitääkö kaiken oikeasti näkyä? Ja haetaanko tällä oikeasti mukavuutta vai onko tämä trendi kuitenkin nyt tarve näyttää jatkuvasti ja joka puolella niin pirun seksikkäältä? Tai pyllykkäältä? :D
Olen sitä mieltä, että jokainen nainen saa pukeutua miten haluaa, mutta tätäkö he oikeasti haluavat? Sitä kannattaa miettiä ensin, ennen kuin minut tuomitaan vanhoilliseksi, keski-ikää lähestyväksi katkeraksi akaksi. Saatan kyllä olla sitäkin, ainakin vähän. Tottakai itsellenikin tuo itsevarmuutta käyttää mukavasti istuvia vaatteita ja tässä iässä minulla on omista ulkonäköpaineistani huolimatta itsevarmuutta kantaa itseni paheksuvista tai hyväksyvistä katseista huolimatta. Eilenkin huomasin, että hamoseni lähti syysmyrskyn mukana todella korkealle ja paljasti aika rehevät reiteni, tai sekin on tietysti suhteellista. Osasin ilokseni ajatella, että ihanat rakkaat reiteni, jotka jaksavat kannatella minua tässä elämässä, että antaa niiden näkyä. Niissä on vähän selluliittia ja kaikenlaista muhkuraa, mutta ne ovat minun reiteni. Ikä ja äitiys ovat totta tosiaan helpottaneet omia ulkonäköpaineitani, vaikka paljon on vielä tehtävää ja hyväksyttävää. Itsekin huomaan sortuvani vielä myös esimerkiksi miespuolisten kanssaeläjien kommentteihin ja hyväksynnän hakemiseen. Miehet eivät näissä asioissa, ainakaan kaikki, osaa käyttää hienosuodatusta ja erehtyvät kuvittelemaan, että me naiset voisimme yhtä mutkattomasti suhtautua vartaloihimme kuin heistä suurin osa. Tässä tulee taas mielestäni hyvin esille ympäristön vaikutus eri sukupuoliin.
Kyllä totuus taitaa nimittäin olla vielä se, että esimerkiksi naiset ja miehet kohtaavat vielä täysin erilaisia odotuksia ja ulkonäköpaineita ruumiillisuutensa suhteen. Mieleeni muistui kuinka kandin työhöni haastattelin aikoinaan sukupuolisensitiivisyyden tiimoilta akateemisia henkilöitä ja yksi nainen analysoi oivaltavasti miesten ja naisten välisiä kiemuraisia valtasuhteita juuri ulkonäköasioissa. Haastateltavani kertoi olevansa lesbo ja suhteessa naisen kanssa. Silti hän kertoi, että kun esimerkiksi kahvilassa tai luentosalissa viereen tulee mies, hänelle tulee kuin luonnostaan tarve ryhdistäytyä ja olla ikään kuin jotenkin skarpimpana ja melkein jopa viehättävämpänä. Tämä muistui yksi päivä mieleeni, kun keskustelin erään henkilön kanssa ulkonäköpaineista. Oikein kunnon mindfucker minun mielestäni! Miten tällainen reaktio voi käydä luonnostaan naiselle, joka kuitenkin on vielä seksuaaliselta suuntautumiseltaan lesbo? Tämä on tietysti vain yksi esimerkki, mutta tämä on mielestäni todella osuva! Itsekin tiedostan tekeväni juuri noin. Aivan kuin jokainen mies olisi jotenkin potentaalinen kumppani suvun jatkamiselle ja häntä pitäisi ulkonäöllisesti viehättää. Aikamoista hevonpuppua minunkin mielestäni, mutta kertoo siitä, kuinka syvällä tällaiset käyttäytymismallit ovat. En osaa sanoa, ovatko ne kulttuurisesti ja sosiaalisesti opittuja vai ovatko ne silkkaa alkukantaista biologiaa?
Oli niin tai näin, minun on nyt tällä erää lopeteltava. Alkukantainen nälkä iskee pintaan ja olen yrittänyt pitää säännöllisestä ateriarytmistä kiinni. Lähden siis ruoanhakureissulle ja lähden harjoittamaan taas itseni hyväksyviä näyteikkunaharjoituksia :D. Kuulostaa pinnalliselta, mutta kokeilkaapa itse, se voi olla myös voimaannuttavaa. Sen olen huomannut tässä keskusta-asumisessa, että ainakaan vielä, ihan kamalissa rytkyissä täällä ei kyllä kehtaa liikkua, ainakaan yksin. Lapsi ja rattaat tuovat vähän turvaa. Toisaalta itselläni on muutenkin ollut aina parempi olo, jos päällä on jotain mukavaa pieruverkkareiden sijaan. Siitäkin olen kirjoittanut joissain näissä teksteissä. Ihanan kuulasta syksyn jatkoa toivottelen taas, varmasti palaan taas pian kertomaan mitä me citynaiset oikein touhuilemme ja mitä tämä citynainen tekee omalla vapaa-ajallaan, sitäkin kun on alkanut vihdoinkin siunaantumaan.
Tämä biisi on kolahtanut muuten viime aikoina tosi kovaa, niin ja Kaija Koo ja Maija Vilkkumaa, itseään voimaannuttavien suomalaisten naisten kunnon womanpowerartistit!!! <3 <3 <3 (Viimeksi eilen jorasin täällä asunnossa täysillä Kaija Koon tahtiin, ah mikä ihana lady hän onkaan ja taitaa todella nämä voimaballadit naisille)
Lyriikat vielä teille, jotka ette jaksa avata näitä biisejä :P
”
Piilossa peittomajassa Viidakkoveitsi tyynyn alla Valmiin taistelemaan unta vastaan Enkä vastaa, ihan sama kuka soittaa
Mä sekoilin sillon huolella Liian pitkii kävelyi villil puolella On aika vikan kerran demoneja halata Korkee aika takas pimeästä palata
Kyllähän siinä kesti et vihdoin sain (vihdoin sain) Sain olla kasvoikkain Kasvokkain minä ja mä ja mä vain
Mul oli ikävä mua Joo, meinasin lannistua Mut kiva nähä sua Joo, oli aika jo ilmaantua
Onhan tässä syvissä vesissä oltu tarpeeks pitkään Mul oli ikävä mua Jooo Jooo
Mieli musta, pää pyörii kehää Mikään ei tyydyttäny Mikään saanu hymyilemään Enkä enää aamuisin Jaksanu keittää kahvii Edes paffiin
Katoin peilikuvaa ja mä päätin sen Must on pakko tulla taas onnellinen On aika demoneja halata Korkee aika takas pimeästä palata
Kyllähän siinä kesti et vihdoin sain (vihdoin sain= Sain olla kasvokkain Kasvokkain minä ja mä vain
Mul oli ikävä mua (joo) Meinasin lannistua Mut kiva nähä sua (joo) Jo oli aika ilmaantua Onhan tässä syvissä vesissä oltu jo tarpeeks pitkään Mul oli ikävä mua (joo, joo)
Okei Juulia, istu alas Kuuntele tarkasti Oot mulle rakas Taivas on sininen vaik välillä pilvet peittäis sen Sun mieli on sun pahin vihollinen Kyl sä tiiät et elämä ei oo iisii Mut mä lupaan et sä tuut aina selvii Ota välil breikkii mut tuu aina takas Sä eli mä ollaan bad ass motherfuckers
2x Mul oli ikävä mua (joo) Meinasin lannistua Mut kiva nähä sua (joo) Jo oli aika ilmaantua Onhan tässä syvissä vesissä oltu jo tarpeeks pitkään Mul oli ikävä mua (joo, joo)”