En ole varmaan ainoa bloggaaja tai äiti, joka on aihetta käsitellyt. Ajatus prismamutsiudesta lähti siitä, kun kävin maanantaina läpi lyhyen, mutta tulisen identiteettikriisin. Ennen kuin pääsen sinne prismamutsiuden syvimpään ja pimeämpään ytimeen, on pohjustettava taas ensin taustoja.

Tapahtumaketju lähti liikkeelle siitä, kun selailin vanhoja valokuvia puhelimeltani. Ensin ihailin puolitoistavuotiaan lapseni supersöpöjä vauvakuvia, en voi käsittää kuinka pieni hän on ollut! (Vielä vaikeampaa tosin on käsittää, miten nopeasti aika on kulunut viimeisen puolentoista vuoden aikana.) Törmäsin puhelimessani myös omaan kuvaani, kuukausi synnytyksen jälkeen. Yllättäen näytin tuossa kuvassa paljon freesimmältä, mitä nyt puolitoistavuotta esikoislapseni syntymän jälkeen. Kuvassa esimerkiksi todella pitkiksi venähtäneet hiukseni näyttivät todella tuuheilta, jalassani oli rockhenkisyyttä henkivät mustat vetoketjukengät ja päälläni raikas oranssi mekko, joka istui jopa omasta mielestänikin minulle superhyvin. (Toki mekon alla oli muhkeita muotojani kasaan litistävä alusasu, joka koetteli kipurajaani.) Mutta siis miten tämä on mahdollista? Miten voin heti synnytyksen jälkeen näyttää paljon paremmalta kuin nykytilassa? Ennen kuin lähden etsimään tähän kysymykseen yliluonnollisia vastauksia, pitää olla itselleen inhorealistinen ja rehellinen. Voisiko esimerkiksi puolen vuoden suklaakuuri vaikuttaa asiaan? Tai monet kaupasta kotiin päätyneet sipsipussit, joita en ennen raskautta tai raskauden aikana juurikaan kotiini kantanut. Maybe yes. Definitely yes.

Raskauteni aikana minulla todettiin myös raskausdiabetes. Tuo vihuliainen, mutta yllättävän monella lasta odottavalla naisella esiintyvä sairaus, joka kestää koko raskausajan. Raskausdiabetes vesittää myös uskomukset siitä, kuinka raskaana ollessaan saisi herkutella vapaammin ja syödä kliseisesti (ja valheellisesti) jopa kahden edestä. Raskausdiabetes minun kohdallani tarkoitti sitä, että ruokavaliostani karsiutui moneksi kuukaudeksi kaikki sokerit, jopa useammat hedelmät olivat kokonaan pannassa, ja noudatin pääasiassa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Paino ei tippunut tiukasta ruokavaliosta huolimatta vielä raskauteni aikana, mutta aikalailla heti synnytyksen jälkeen lähti 17 kiloa tuosta noin vaan! Imetin, söin pitkästä aikaa suklaata ja vitsailin, kuinka tämä oli ehdottomasti elämäni paras dieetti. Minun oli tarkoitus jatkaa ihan heti pian tuota elämäntapojani parantanutta ruokavaliota ilman sokeria, mutta halusin ensin nautiskella herkullisesta elämästä. Mukana oli varmaan paljon myös minulle tyypillistä lohtusyömistä. Uusi vauva-arki ei ollut ehkä niinkään stressaavaa, mutta minulle täysin uutta, välillä myös aika yksitoikkoista, ja yksinäistä. Vauvavuosi oli myös ihaninta aikaa ikinä, älkää käsittäkö väärin, mutta moni asia sai minut turvautumaan taas vanhaan ystävääni sokeriin.

Saatan joskus vielä palata kirjoittamaan pidemmin painon kanssa jojoilusta ja lohtusyömisestä, mutta nyt luodaan ensin kuvaa siitä, millaista on olla 2020-luvun prismamutsi. Prismamutsiushan tuntuu nykyään olevan käsitteenä nykynuorison pahin pelko ja painajainen. Näin hiljattain lasten hankkimista käsittelevän uutisjutun, jossa nuori, hehkeä ja kiiltävätukkainen nainen suki tukkaansa ja kertoi hieman ylimielisesti, kuinka häntä ei ainakaan lähiaikoina kiinnostaisi mikään prismamutsius. Nykynuoriso ei syty ajatuksesta, kuinka naiset kiristävissä ulkoiluhousuissa ja pipon alle piilotetuissa likaisissa hiuksissa, raahautuvat marketteihin kiljuvien lastensa kanssa, jotka roikkuvat kiinni ostoskärryjen pinnojen välissä nenät räkää valuen. (Osa näistä mutseista on keksinyt innovatiivisen ratkaisun siirtää nämä kiljuvat lapset markettikärryjen sisälle makoilemaan mieltä turruttavien tablettien kanssa.) Ostoskärryihin kerätään apaattisten lasten lisäksi ainakin maitoa vähintään 10 litraa, vaippoja, lasten erinäisiä eritteitä varten tarkoitettuja desinfiointipyyhkeitä ja kaikkea tavallista ja arkista markettiruokaa, joista nykynuoret yrittävät pysyä itse mahdollisimman kaukana. Kuka oikeasti enää juo edes tavallista maitoa? Prismamutsit ostavat vaatteensakin marketeista, sillä heillä ei riitä aikaa, eikä varsinkaan kärsivällisyyttä, pyöriä enää ostoskeskuksissa etsimässä muodoilleen sopimattomia muotivaatteita, jotka nekin ovat täysin ylihinnoiteltuja ja parin viikon päästä nukkaisiksi ja vielä epämuodostuneemmiksi muuttuneita mummokuteita, jotka ei tunnu sopivan kenenkään tyyliin. Markettivaatteet ovat kuitenkin edullisempia, jo valmiiksi päälle huonosti istuvia ja mikä parasta, niistä saa prismamutsien elämän eliksiiriä eli S-bonusta!

Olihan tuo nyt lievästi sanottuna hieman karrikoitua tekstiä, mutta oli siinä totuuksiakin mukana. Ensinnäkin minä ainakin suosin nykyään marketteja, sillä olen aina vastustanut trendejä ja uinut aikalailla aina vastarintaan. Markettien ollessa nyt tiettyjen ryhmien suorassa epäsuosiossa, minä suosin niitä mielelläni! Marketeissa on myös paljon muitakin hyviä puolia, kuten että marketin parkkipaikalla ei tarvitse ainakaan maksella parkkimaksuja eikä harjoitella taskuunparkkeerausta. Marketeista löytyy lasten suosimia hauskoja ostoskärryjä, esimerkiksi auton muodossa, joissa lapsi viihtyy normaalia pidempään, kun saa käännellä esimerkiksi rattia. (Aikuisille sellainen varoitus, että nuo itse ostoskärryt menevätkin sitten jäykkyytensä vuoksi päin seiniä, vaativat siis paljon kärsivällisyyttä.) Marketeissa on yleensä halvempia ruokatuotteita ja laajempi valikoima. Marketeista löytyy kaikenlaisten erikoismaitojen seasta myös sitä vanhanaikaista lehmänmaitoa, jota minä tunnustan vielä juovani! Olen alkanut myös ylimääräisen rahan- ja ajanpuutteen takia alkanut katsella myös niitä markettivaatteita. Ne eivät kovin usein natsaa omaan tyyliini eivätkä istu päällekään kovin hyvin, mutta kelpaavat paremman puutteessa.

Ainoa mieleeni tuleva miinustekijä marketeista tuntuukin olevan sellainen, että niissä on ehkä liiankin helppo asioida ja mättää esimerkiksi herkkuja sinne ison kärryn uumeniin. Olen ylpeästi prismamutsi, mutta voisin alkaa myös ryhdistäytymään tässä lajityypissäni. Vaikka olen tähänkin asti pessyt ja monesti jopa vielä laittanut hiukseni, en voi sietää likaisia hiuksia, ja pyrin välttämään myös verkkareita prismapukeutumisessani, voisin alkaa vielä paremmin viihtymään esimerkiksi siellä vihannesosastolla. Olen aina ollut vihannesten ja hedelmien ystävä, mutta silti olen liian usein hairahtunut sinne herkkuosastoille. Ehkä markettivaatteet alkaisivat istua paremmin päälleni, jos saisin otettua itsestäni nyt niskasta kiinni. Karrikoiduista kommenteistani huolimatta, marketeissa näkee oikeasti hyvin usein myös tyylikkäitä äitejä ja vanhempia, jolloin prismavanhemmuus osoittautuu mielestäni lopulta urbaaniksi legendaksi, josta on kuitenkin kiva kirjoittaa blogitekstiä. Valokuvien aiheuttamat identiteetti- ja ulkonäkökriisitkin saattavat joskus myös poikia jotain hyvääkin. Aloin nimittäin kirjoittamaan tätä blogitekstiä jo viime vuoden lokakuussa sokerin turruttamana, mutta nyt kuluvan vuoden tammikuussa olen saanut otettua ryhtiliikkeen ruokavaliostani. Vaatteet eivät vielä istu tahtomallani tavalla päälläni, mutta viihdyn edelleen marketeissa. I’m a true prismamutsi, bitc*.