Tyyntä myrskyn edellä

Ohoi, ohoi! Täällä taas, kirjoittamassa. Hormonaalisesti ja ajallisesti tämä blogin avaaminen tapahtuu aina pms:n iskiessä. Nytkin on ollut jo yli viikon sellainen olo, että päässä juoksevat ajatukset on otettava kiinni ja purettava paperille.

Tänään sattuu olemaan vielä perjantai ja vapaapäivä. Ihana kombo. Minulla on itseasiassa koko viikonloppu vapaata, mikä on ollut harvinaista tänä kesänä. Lomattomasta kesästä huolimatta, tämä on ollut yksi elämäni paras, enkä sano sitä vain siksi, että kuuluisi uskotella blogiin, että kesä on ollut huippu! Tämä kesä todellakin on ollut sitä.

Olen kai ennenkin maininnut täällä, että uskon kohtaloon. Uskon siihen, että asiat tapahtuvat (ainakin useimmiten) syystä. Viime vuoden loppupuolella aloitin työttömyysjaksoni jälkeen osa-aikatyön eräässä pop up -tekstiiliyrityksessä, olin perumassa tuon työn monen monta kertaa. Koko ajan tuntui siltä, että tuo työni ei ole aikani tai osaamiseni arvoista. Elin kuitenkin todella epäsosiaalista elämää ja mietin, että mitä jos tuo työ juuri sitä sosiaalisuutta, mitä elämääni kaipaan? Päätin siis ottaa tuon työn vastaan, vaikka monta kertaa teki mieli kääntää selkäni sille.

Tuossa työpaikassa kohtasin ihanan ihmisen. Positiivisen, iloisen ja hersyvän naurun omaavan naishenkilön, joka varasti sydämeni kaverimielessä todella nopeasti. Joskus, vaikka harvoin, elämä on heitellyt eteen ihmisiä, joista tietää nopeasti, että tuon ihmisen haluan elämääni! Seksuaalisessa mielessä olen valitettavasti täysin hetero, mutta ihastun välillä ihmisiin ihmisinä. Nopeasti kävi ilmi, että tämän naisen kanssa meillä oli hyvin paljon muutenkin yhteneväisyyksiä. Jälkeenpäin ajateltuna jopa niin paljon, että olisi typerää olla uskomatta, että kohtalolla ei olisi ollut näppejänsä pelissä.

(Välikirjoituksena tähän kohtalosta. Pms:n aikaan minun on aina vaikea tehdä päätöksiä ja mieli saattaa vaihtua useastikin. Tänään minun piti mennä tämän läppärini kanssa ensin keskustan kirjastoon, ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Sitten erään kauppataajaman kirjastoon, ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Päädyin naapurikunnan ABC:lle ja tämä oli loistava ratkaisu! Vieressäni kähisee puhelimeen seksikkäällä äänellä komea mies oman läppärinsä kanssa ja eteeni parkkeerasi juuri toinen komea mies, jonka lihakset t-paidassa suorastaan pullistelevat auringossa. Kiitos pms, että ohjasit minut juuri tänne tänään. Ainakin silmäni saavat levätä hetken kauniissa maisemissa, jollei muuta… En usko että mitään muuta tästä ei synny, sillä minähän en osaa alkuunkaan flirttailla. Nökötän vain varautuneena läppärini takana ja sormet juoksevat kiivaana tällä näppäimistöllä.)

jatketaanpa taas välikirjoituksen jälkeen itse asiassa. Kuten arvasinkin, meistä tuli lähes erottamattomat ystävät nopeassa ajassa. Siis sen työkaverini kanssa. Kuka muu haluaisi kuulla lisää lihaksista t-paidassa? Se mies joi juuri maitoa äärettömän seksikkäästi ja läppärimies siirtyi taas pöydän lähemmäksi minua… Mitä helvettiä muuten, kohtahan hän on minun sylissäni. Tästä voisi vitsailla ja flirttailla, jos osaisi. Tuletko sinä syliini sieltä? Pakostakin tulee muuten ”Kumman kaa” leikki… Kumman kanssahan joisin päiväkahvia? Ajatukset karkailee….

Eli elämäni yksi paras kesä 2023. Siirryin muuten pluskokoisten naisten vaatekaupasta, jonka yksityinen omistaja oli sarjassamme erittäin outo, seuraavaan vaateliikkeeseen. Yritin kyllä työllistyä muualle koko kevään, mutta valitettavasti ei tarttunut mato koukkuun. Mietin, että kesä keskiluokkaisessa vaatekaupassa, jonka asiakkaat ovat keskiluokkaisia ja kivoja, ei olisi lainkaan huono ”aivot narikkaan” -työ kesäksi. Kesä meni varsin mukavasti, yksi ikävä tekijä tuossakin työpaikassa oli, mutta hänelle en suostu antamaan edes palstatilaa. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, sanotaanko niin. Toisilleen kateellisia naisia riittää joka paikassa, jotka yrittävät suolata ja himmentää toisten iloa ja valoa, näin se ikävä kyllä vaan on. Tuohon työpaikkaan, missä itseasiassa vieläkin olen, toin nimenomaan iloa ja valoa ja tämän kuulin työkavereiltani ja jopa pomoltani. Silti tuo työ on osoittanut tänä kesänä sen, että en ole kouluttautunut maisteriksi vuosia (okei, meni muutamat bonusvuodet kaupan päälle) jotta pyörittelisin vaatteita päivät pitkät vaatteita. Toisaalta, itsetuntoni vuoksi tämäkin työ on tehnyt minulle hyvää. Joskus ajattelin, että vaatekauppaan ei pääse töihin, ellei ole kaunis. Pidin itseäni siis liian rumana työskentelemään vaatekaupassa. On tämäkin ollut taas todella ikävä ajatus ja miten väärässä olen ollutkaan. Ei vaatekaupassakaan pärjätä pelkällä ulkonäöllä,  vaan kyllä esimies varmasti valikoi muistakin syistä työvoimaansa.

Kesä meni kohisten ja rakastuttiin… Ei kyllä rakastuttu, mutta ihastuttiin! Tämä uusi ihana ystäväni povasi minulle keväällä, erottuaan pitkäaikaisesta miesystävästään, että kuule Angela, tästä tulee rakkauden kesä, sinkkukesä 2023! Olin skeptinen ja sanoin, että en edes pidä kesästä! Kiitos kuitenkin tälle ystävälleni, niin erakkomoodini alkoi pala palalta murtua ja minusta, siis minusta, kuoriutui esimerkiksi  työpaikkamme sosiaalisin ja menevin henkilö! 😀 Välillä oli vaan kylmälaukku työpaikan jääkaapissa viilenemässä, kun me naiset suoraan työvuoron jälkeen lähdettiin reissuillemme! Toki vietin ihanaa aikaa myös lapseni kanssa, mutta tämä kesä oli se, kun äidin piti opetella tutustumaan pelkän äitiydenkin lisäksi taas tähän Angela henkilöön!

Ystäväni kanssa meillä on muutenkin paljon yhteneväisyyksiä. Niin paljon, että olisi suorastaan hullua ajatella, että kohtalolla ei olisi jotain tehtävää tämän tutustumisemme kanssa. Olemme kumpikin asuneet maalla ex-miestemme kanssa. Näissä entisissä miehissämme on muutenkin ollut samanlaisia piirteitä. Perhekulttuurissamme on ollut jotain samanlaista, jonka vuoksi on ollut helppo ymmärtää toisiamme. Olemme kumpikin korkeakoulutettuja naisia, jotka tutustuimme monen sattuman jälkeen pop up -työssä, jonka jälkeen päädyimme kumpikin työskentelemään vaateliikkeessä ja pääsimme varmaan kumpikin käsiksi ihanaan naiseuteemme! En voi puhua kaverini puolesta, mutta minulle työskentely vaatekaupoissa on tuonut itseluottamusta lisää ja olen vihdoin uskaltanut olla se ihana ja upea nainen mikä olen aina ollutkin, mutta mitä minun on pitänyt pienentää ja piiloitella. Olen aina kai tiennyt, että vaikka olen pluskokoinen tai pullukka, mikä lienee nykyään korrekti sana tälle, olen myös sensuelli ja seksikäs. Todella iso havainto on ollut myös se, että seksikkyys tulee pitkälti korvien välistä! Se miten osaat keskustella ja pukea asioita sanoiksi, käyttää hyödyksesi niitä mitä sinulle on annettu, kulkevat käsi kädessä. Tämä on ainakin minun mielipiteeni.

Tämä uusi ystäväni sai minut siis ulos kuorestani. Kevään ja kesän aikana minun ja lapseni elämään on tullut myös muita ihania uusia ihmisiä. Olemme tutustuneet esimerkiksi lapseni päiväkodin kautta muihin lapsiin ja vanhempiin. Näitä ystävyyssuhteita on luotu hitaasti, mutta varmasti. Olen puhunut lapselleni, kuinka onnellisia saamme olla, että elämässämme on aitoja ihmisiä ja ihania ystävyyssuhteita. Lapseni on saanut myös isänsä kautta uusia ihmissuhteita, kun lapseni isän uuden naisen kautta on lapsenikin elämään tullut uusia plussisaruksia. Alkushokin jälkeen olen ollut erittäin onnellinen lapseni sekä myös eksäni puolesta. Mikä tekee lapseni onnelliseksi, tekee myös minut onnelliseksi. Sydämessäni ailahtelee aina, kun lapseni sanoo, että äiti minulle tärkeintä on perhe ja ystäväni. Lapseni myös puhuu sujuvaa finglishiä ja sanoo useasti päivässä: ”äiti/mama, I laav juu tosi tosi much”, johon vastaan ”I laaav juu mooooor”. Lapseni on maailman suloisin ja ihanin yksilö, kenet saan tuntea.

No niin. Palataan hetkeksi ihastumisiin. Olen uskaltautunut deittipalstoille. Pistänyt oikein kuvatkin kehiin. Se on kyllä vähän arveluttavaa nykyaikana. Laittaa oma kuva tuonne hulluun netin maailmaan. En ole koskaan seurustellut seurustelemisen vuoksi. Olen itseasiassa viettänyt rutosti enemmän aikaa sinkkuna ja yksineläjänä kuin suhteessa. Olihan eksäni ensimmäinen mies kenen kanssa olen asunut esimerkiksi yhdessä. Oli aikoja, jolloin olin tosi sulkeutunut ihminen. En ollut edes sinkkumarkkinoilla vaan kokonaan niiden ulkopuolella. Ajatus kumppanin etsimisestä tuntui pitkään ahdistavalta ajatukselta. Tämä johtui varmaan käsittelemättömistä asioista elämässäni ja niistä menneisyyden pikkuperkeleistä, jotka vieläkin välillä roikkuvat mukana ja nostavat päätään.

Kun kuulin, että lapseni isä on mennyt elämässään eteenpäin, kunnolla, tuli tunne, että nyt olen oikeasti vapaa menneestä. Sanoin joskus eksälleni, että sinun pitää tehdä ensimmäinen liike eteenpäin menemisessä. Mietin pitkään, että minuun on sisään ajettu joku niin vahva lojaalius (ovathan vanhempani ja siskoni esimerkiksi olleet todella pitkissä suhteissa), mutta kyse olikin muusta. Minua oli kalvanut erostamme lähtien epäonnistuminen ja lähes pakkomielteinen tarve pitää perheemme kasassa. En pystynyt tarjoamaan lapselleni ydinperhettä ja onnellista lapsuutta maaseudulla. Asiat eivät menneet niin, miten alunperin piti. Aika harvan perheen asiat nykyään menevät minkään tietyn suunnitelman mukaan. Loppupeleissä tärkeintä onkin, että kaikki ovat onnellisia ja jonkinlainen tasapaino löytyy näiden eroamisien ja uusien suhteiden myötä. Lapsen onnellisuus lienee tärkein mittari. Ainakin sen tulisi olla etusijalla. Lapseni vaikuttaa onnelliselta, joten olemme kai eksäni kanssa onnistuneet siinä tärkeimmässä asiassa, kaikesta huolimatta.

Takaisin vielä ihastumiseen… Onhan tuossa pyörinyt ja hyörinyt mielenkiintoisia miehiä jo tovin, mutta ketään heistä en ole vielä tavannut. Osan kanssa olen netissä osannut jo aavistaa, että emme kuulu yhteen. Joidenkin miesten kanssa olen arvostanut ystävyyttä enemmän, kuin esimerkiksi hetken säätöä. Minulla on uskomaton itsekuri, mitä tulee miehiin. Löytyisipä sama suklaan kanssa :D. Yksi mies oli kesän aikana vastustamattoman sinnikäs ja sellainen, jota en voinut yksinkertaisesti ohittaa. Hänet minä tapasin ja ihastuinkin, mutta ei hänkään ollut valitettavasti sopiva. Tuo oli kuitenkin iso askel minulle ja olen iloinen, että otin sen. Muutenkin tuosta on jäänyt kuitenkin hyvä kokemus ja oppimatka itseeni. En ole valmis vieläkään mihinkään suhteeseen tai tapailuun, jos tähtimerkit eivät ole oikeilla kohdillaan. Tämä kohtaaminen avasi myös tietä uusille kohtaamisille. Siitä juontaa myös tämän blogikirjoituksen otsikko. Tyyntä myrskyn edellä… Minulla on jännä, kutkuttava tunne, että jotain on tapahtumassa.

Olen todella tarkka keitä miehiä tapaan, sillä olen herkkä ihastumaan. En ymmärrä nykyajan Friends with Benefits -kuvioita, sillä miksi harrastaisi seksiä, jos ei ole tunteita? Jos on tunteita, miksi ei olla suhteessa? En ajattele enää, että löydän miehen koko loppuelämäkseni. Olen alkanut uskoa koko ajan enemmän siihen, että tietyt ihmiset voivat tulla käymään elämässäsi vain tietyn ajan verran. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin joku tarkoituksensa, opetus tai mikä ikinä, minkä he tuovat elämääsi. Olen saanut huomata, että tämä nykyajan deittielämä ei ole minua varten ja on todella vaikea löytää samalla tavalla ajattelevia henkilöitä. En halua omistaa, enkä halua olla enää mustasukkainenkaan. En halua kuitenkaan jakaa kumppania kenenkään toisenkaan kanssa. Tämä tuntuu olevan aika mahdoton yhdistelmä nykyaikana. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa kokonaan  oman blogikirjoituksen. Nykyajan deittimaailman myllerryksistä ja mahdottomuuksista.

Läppärissäni alkaa kohta akku loppua ja nälkä kurnii jo vatsassa, pitää alkaa lopettelemaan. Haluan nostaa yhden asian vielä esille. Viime viikolla minulla oli todella surullinen fiilis, sillä sain kuulla, että yksi ala-astekaverini oli menehtynyt. Sattuman kautta sain tietää. Emme olleet aktiviisesti tekemisissä, mutta seurasimme toistemme elämiä somekanavien kautta. Tuntuukin tekopyhältä surra ihmistä, jota ei aktiivisesti enää tuntenut. Meillä oli ala-asteella poikavoittoinen ryhmä ja meitä tyttöjä oli vain vähemmistö. Tämän kyseisen kaverin muistan iloisuudesta, naurusta ja säihkyvistä silmistä sekä pisamaisista kasvoista. Törmäsimme aikuisina parit kerrat ja naurusi oli edelleen samanlainen, ihanan iloinen ja hersyvä. Olen todella pahoillani, että sinun liekkisi sammui liian aikaisin, mutta valosi ei unohdu koskaan.

Tässä on yksi syy siihen, tai muistutus siitä, miksi pitäisi elää tässä ja nyt, ei odotella liikaa tulevaisuutta ja niin sanottuja oikeita tilaisuuksia. Tarttua niihin hetkiin mitä on ja mennä virran mukana. Tyyntä myrskyn edellä… Mielenkiinnolla odotan, mitä tai minkä niminen myrsky on tulossa.