Laastari vai kokonainen kipsi?

Ennen kuin alan kirjoittamaan, kaikille henkilöille on oma uusi nimi kirjoituksissa. Eli ystäväni on M-E ja nuori mies josta kerron on OJ ja tämä tulee jatkumaan muissakin postauksissani.

***

Kesken työpäivän alkoi minua mietityttään, kauanko menee että pääsee erosta yli?

Koska silloin kun erosin entisestäni, 3 tuntia myöhemmin ystäväni veivät minut ulos. Suostuttelua se vaati, mutta totesivat useasti, että kotiin ei jäädä märehtimään. Niinpä lähdin. Silloin ei tuntunut muuta mielessä olevan kuin lisää viinaa kehoon, ehkä ne perkeleet hukkuvat. Kello 2 aikaan yöllä menimme erääseen ravintolaan, jossa itsekkin olen töissä. Yhden asian muistan koko illasta parhaiten ja se hymyilyttää vielä tänäänkin:

Kävelin baaritiskin vierestä ja huomasin baarin rappusten edessä erään nuoren, hiukan iso kokoisemman miehen. Pysähdyin kuin seinään ja ystäväni törmäsi minuun.

M-E ”Miks sää pysähyit? Eikö me oltu menossa tupakalle?”

Minä; ”Mene sä edeltä, mulle tuli justiin yks juttu!”

Patistin M-E:n lähtemään, hän katsoi minua kysyvästi, mutta uskoi kun komensin vielä. Jäin yksin seisomaan rappusten viereen ja kuikuilin ympärilleni. Mielessäni pyöri ajatus ”Tuo on sen yhden pojan kaveri, missä se toinen on?” Nämä kaksi nuorta miestä olivat kapakan kanta-asiakkaita ja tulivat aina sinne yhdessä. Kaveruksista toinen oli minun mielestä äärettömän söpö, ja oli hän joskus numeroanikin pyytänyt silloin, kun vielä seurustelin. Yhtäkkiä silmäni osuivat siniseen takkiin, jota nuori mies ojensi narikkatytölle.

”HAHA SIINÄ!”

Laskin käteni rappusten kaiteelle ja lähdin kuin vahingossa kävelemään häntä kohti, kun hän nosti päänsä hymyilin tervehtien. Poika pysähtyi kysyi miksen ollut töissä ja kerroin olevani vapaalla pitkästä aikaa. Juttelimme pienen hetken hänen kanssaan, mutta sitten sanoin jotain mitä en osannut itsekkään edes odottaa.

”Mä oon muuten eronnu, että sinkkuna viiletän nykyään.”

Pojan ilme, en unohda sitä ikinä. Näytin hänelle röökiaskia ja pyysin mukaani. Ja hän lähti. Seisoimme pihalla hyisessä maaliskuun illassa, minä polttelin tupakkiani tyytyväisenä näiden kaverusten kanssa. M-E saapui yhtäkkiä siihen ja aloimme keskenämme pelleillä. Kuin yhtäkkiä, M-E nappasi minusta kiinni ja sanoi kuin salaisuuden minulle; 

”Ja kapakan vaihto!”

Kuskimme odotti meitä autossa, johon ystäväni minut talutti. En edes tajunnut siinä hetkessä, etten sanonut mitään OJ:lle ja hänen ystävälleen. Kai se vain unohtui siinä rytäkässä.

Kello 4.05 ja makaan sängyssä hiljaa. Puhelin, kuka mulle nyt soittaa tähän aikaan? OJ! Ajatukset juoksivat, kuinka helvetissä on saanut mun numeron, miksi se soittaa, ei hitto! Vastasin varovasti naurahtaen että mitä sinä minulle tähän aikaan soitat. Poika totesi etsineensä minua koko illan ja halusi nähdä minut. Juttelin hetken, tein selväksi että viereeni en ota ja että laittaa seuraavana päivänä viestiä minulle jos todella kiinnostaa muukin, kuin kännipuhelut kello neljän jälkeen. Lähetin hänelle numeroni ja hyväksyin FB kaveripyynnön.

***

Nyt aikaa on kulunut vain muutaman viikon verran, olen juonut kymmeniä kahveja OJ:n kanssa, käynyt leffassa, istunut keskellä kaupunkia parkissa autossa ja vain puhunut. En mieti entistäni, mietin häntä. Ja vain häntä. Onko hän minulle laastari, vai voiko erosta päästä näin helposti yli?

 

Näihin sekaviin tunteisiin päättyy tämänkertainen postaus ja kaiken lisäksi työpäivä!

 

Love ya!